maanantai 24. lokakuuta 2011

i learned to live, half alive


Mä pelkään avata suutani

Pelkään lihovani

Pelkään epäonnistumista

Pelkään etten ole riittävän hyvä

Pelkään vanhentumista

Pelkään jääväni yksin

Pelkään ettei kukaan tule ikinä rakastamaan minua

Pelkään etten pysty ikinä rakastamaan ketään

Pelkään kuolemaa

Pelkään pimeää




Voimani eivät riitä, en jaksa laittautua ja yrittää näyttää nätimmältä. Mä en jaksa enää keskittyä kouluun, tekisi vain mieli antaa periksi. 

Mä haluan laihtua, olla siro kuin keiju ja kevyt kuin höyhen. Kuitenkin mä syön. Varmaan paljon enemmän kuin ennen. Mulla on huono olo. Mä en jaksa itseäni tällaisena kuin olen. Jos olisin epätoivoinen, tekisin lopun tälle kaikelle.

Mulla ei ole ketään jonka kanssa mä voisin puhua. Ei ketään, jonka kanssa menisin kahville koulun jälkeen. Mä olin se ihminen jolle muut yleensä kertoivat murheitaan. Nyt mulle ei kerrota mitään. Miksi minä kertoisin miltä musta tuntuu kun kukaan ei kysy.

Mä pelkään kuollakseni lihomista, rasvamakkaroiden kertymistä kauniiden ja puhtaiden luiden päälle. Mä jo silmissäni näen kuinka se tapahtuu. Siksi minun täytyy laihtua. Mä en todellakaan ole tyytyväinen itseeni. Mä en kestä elää itseni kanssa. Olen hankala ihminen, ihmettelen miten kukaan jaksaa minua.

Kurkotan korkeimpaan ja kirkkaimpaan tähteen, mutta putoan yhä uudelleen alas. Vajoan yhä syvemmälle, enkä tiedä pääsenkö enää pois. 


2 kommenttia:

  1. Anteeks mä oon niin jotenki väsyny, että en jaksa oikein kirjottaa, mut ymmärrän niin täysin miltä susta tuntuu.

    Mulle voit aina hei kans laittaa sähköpostia, jos tarvit tukea. Vaik eihän se sama ookaan ku puhuminen.. Mut kuitenki haluun olla läsnä, jos tarviit<3

    Tsemppiä ja haleja ja jaksamista ja iloa sulle muru! <3

    VastaaPoista
  2. Mulla on paha olla sun puolesta :-( voi murunen♥ :( mun mielestä, jos suoraan sanon, niin sä tarvitset kyllä apua. Et saa antaa syömishäiriölle liikaa valtaa!
    Sä olet PIENI, älä tapa itteäs laihdutuksella !!

    Voimahalauksia♥

    VastaaPoista

Sanoillasi on merkitystä ♥

Vastaan kommentteihin omaan blogiini ellen sattumoisin lue blogiasi