something to celebrate?

 Tässä kaiken kiireen ja stressin keskelle unohdin täysin erään asian.
Muutama viikko sitten (niin tai olihan se jo reippaasti syyskuun puolella) blogini täytti kaksi vuotta! En edes oikein käsitä sitä. Siitä on jo ikuisuus, toisaalta mietin mihin aika on oikein vierähtänyt. Mitä kahdessa vuodessa on oikein ehtinyt tapahtua.

Kaksi vuotta sitten oli ajatusmaailmani hyvin erilainen. Tekisin melkein mitä vain voidakseni mennä ajassa taaksepäin, ravistella sitä tyttöä ja yrittää muuttaa tulevaisuutta. Jos olisin tienyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan, olisinko tehnyt aivan samat valinnat? Vaikea sanoa, toivon, että olisin ollut viisaampi. Turha sitä on kuitenkaan enempää miettiä, tehty mikä tehty. Olen katkera, hyvin katkera siitä, miten annoin elämäni valua käsieni välistä hiekkaan. Olisin voinut saada niin toisenlaisen elämän, olla onnellinen ja terve(empi).

On toinenkin asia mitä voisi melkein juhlistaa. Tällä viikolla tuli täyteen kuukausi oksentamatta. Vau, en olisi uskonut pystyväni siihen. Tämä oli pisin tauko varmaan vuoteen. Joudun välillä taistelemaan kovasti. Olen koko ajan pelännyt, että menen ja pilaan kaiken saavuttamani. Ehkä pelko johti siihen, että lopulta epäonnistuin ja näin pitkän tauon jälkeen kuitenkin oksensin. Pelkäsin ja murehdin ennalta sellaista mitä ei ollut vielä tapahtunut. Sen sijaan olsin voinut ajatella positiivisesti ja iloita onnistumistani.

Ajettelin kirjoittaa postausta liittyen hoitooni. En tietenkään voi puhua yksityisistä asioista tai kertoa tarkkoja hoitooni littyviä asioita, mutta yritän. Postaus saattaa vain venyä hieman liikaa ja mietin jakavani sen kahteen osaan. Toisaalta en tiedä, onko vanhojen asioiden miettiminen hyväksi itselleni. Toisaalta se voisi olla hyvin terapeuttista. Saa nähdä.

Tällä hetkellä minulla on vähän muutakin murehdittavaa ja flunssakaan ei ole oikein vielä parantunut.

deletoinnista

Miten puhua kaunistelematta niin inhottavasta asiasta? Tämä ei todellakaan ole se mukavin tai kivoin asia. Jopa se oolla alkava sana saa puistatuksia aikaan.

Onhan se kivaa joo, kun löytää itsensä jo ennen yhtätoista pää vessanpöntössä.
Hyvä, ettei kaikki uusiutunut uudelleen iltapäivällä.

Kauhulla odotan sitä päivää, kun papereistani löytyykin diagnoosi bulimia nervosa. 
Enhän mä oikeastaan ahmi ahmi, mutta oksennan vähän liiankin usein. Yrittäessäni vetää litran jäätelöä, tulee stoppi jo viimeistään puolessa välissä. En pysty syömään enempää. Enkä ikinä ole vetänyt paketillista leipää, mutta suklaalevystä en osaa syödä vain palasen tai en edes riviä. Kaikki tai ei mitään.

Ankarimmillani olen päätynyt deletoimaan jopa sosekeittoja ja salaattia. Pahimmillani kumarsin posliinijumalalle päivittäin. Pisimmillään taukoa on ollut kolme viikkoa.

Tänä aamuna minustai tuntui, ettei tämä ole enää ihan hallinnassa. Bulimia- peikosta haluaisin mielelläni eroon, se puoli oireilusta ei todellakaan ole kivaa.

Jotenkin minusta tuntuu, että deletointi ei ole enää pitkään aikaan ollut minulle mikään "laihdutuskeino". Olen yrittänyt lievittää sillä ahdistusta, saada asioita tekemättömiksi. Mutta eihän se vie ahdistusta pois. Hetken päästä se on takaisin, ehkä jopa voimakkaampana.

Tästä asiasta on niin vaikea puhua, melkein mahdotonta kirjoittaa. Se on vain niin häpeällistä. Kontrollin menettäminen. Liikaa tai liian vähän.

Psyka yrittää puhua, vetäydyn helposti kuoreeni. En ota varoituksia tosissani, saatan vetää kaiken ihan vitsiksi ja nauraa.

Viime viikkoinen hammaslääkärillä käynti oli peikolle lottovoitto. Oikein hienot hampaat - hyvä juttu, voin jatkaa samaan malliin.

Monen monta kertaa olen luvannu ja vannonut sen olevan viimeinen kerta. Olen kuitenkin sortunut yhä uudestaan ja uudestaan. Milloin saan oikeasti tarpeekseni? Milloin haluan oikeasti lopettaa?

ja väreistä näen ainoastaan harmaan

Väsymys ja stressi painaa päälle.

Iltaisin olen kuoleman väsynyt, mutta kun viimeinen pääsen sänkyyn en saa unta. Pyörin ympäri ja tuijotan kattoon. Ahdistaa niin pirusti. Ahdistaa niin paljon etten kestä. Yritän käpertyä pieneksi mytyksi, mutta möykky sisältäni ei katoa mihinkään. Pahat ajatukset tulvivat mieleen. Henki ei meinaa kulkea ja varmistan, että sydän lyö varmasti vielä. Ahdistaa niin paljon, että melkein saattuu. Kuitenkin en melkein tunne mitään. Tyhjyyttä sisälläni, joka puolella.

Olen liian iso, ylimääräistä joka puolella. Pahimmat ovat reidet vatsa ja peppu, seuraavana käsivarret ja pohkeet. Eihän minussa ole mitään kohtaa jossa ei olisi jotain ylimääräistä. Hyi. Tekisi mieli ottaa veitsi ja leikata ylimääräine pois, muokata keho pienemmäksi. Samalla ehkä ranteetkin auki vaikka en ole sitä enää pitkään tehnytkään.

Olen syönyt hyvin vaihtelevasti. Tiedän välillä syöväni välillä naurettavan vähän, sitten taas ihan liikaa. Ja mitäs siitä seuraa, oksentaminen tietysti.

En oikeastaan jaksa edes välittää,
vaikka välillä mietin kuinka kauan kehoni kestää tätä.

magneettikenttiä ja salamoita

Viime yönä täällä ukkosti aika rajusti ja vettä tuli välillä saavista kaatamalla. Olin ottanut lääkkeni ja nukuin selvästi paremmin ja syvemmin kuin yleensä.

Aamulla kävimme nopeasti tallilla katsomassa heppaa ja hoitamassa sen silmää. Ehdimme nopeasti käydä kotona ja lähdimme sitten lääkäriin.

Oli yllättävän vaikeaa maata ja yrittää pitää jalkaa paikallaan magneettikuvauksen aikana. Minulla se sitten kesti hieman kauemmin, sillä vaikka kuinka yritin, jalkani välillä nytkähti tai heilui. Olisi pitänyt muistaa laittaa villasukat jalkaan ja pyytää peittoa, sillä reilun 20min aikana minulle tuli kylmä, vaikka varpaita lukuun ottamatta olin pukeutunut suht lämpimästi.

Illalla sain päähäni leipoa suklaamuffinseja. tyhmä minä. Söin kolme (hyi mikä possu) jonka jälkeen oksensin. En enää ikinä koske muffinseihin.

Tämä päivä ei ole mennyt hyvin.
Vielä muutama päivä lomaa jäljellä, toivottavasti ne menisivät hieman paremmin.

when she reaches the top her dreams will be there

ahdistaa

olen syönyt liikaa ja liian vähän

Keskiviikosta lähtien olen päätynyt halailemaan posliinijumalaa päivittäin, vaikka en ole edes ahminut. hetken jo luulin päässeeni tästä eroon. Tänään en aio sitä tehdä.

En jaksanut lähteä perjantaina minnekään, eilenkin jäin vain kotiin ja käperryin sohvalle katsomaan telkkaria. Kello kuuden jälkeen en voinut enää syödä joten tyydyin vain siemailemaan teetä. Ja hups keikkaa, ateriaväli venähtikin melkein 20 tunnin mittaiseksi.

En ole edes jaksanut tehdä ruokaa. Olen vain ottanut jääkaapista valmista salaattia, raejuustoa, jogurttia ja omenoita. Tänään aamulla aloin kuitenkin väsäämään paprikoita, jotta äiti uskoisi minun syöneen kunnolla koko viikonlopun. Niin ja kyllähän minä vähän niitäkin söin.

Kun äiti soitti eilen en saanut sanottua etteivät syömiset ole oikein sujuneet. Tai että ahdistaa niin paljon, että en uskalla lähteä ovesta ulos.
Ja kuitenkin neljän seinän sisällä on ehkä kaikkein pahinta.

haluaisin kuristaa itseni

Onneksi huomenna on uusi päivä ja uusi viikko.

Toivottavasti siitä tulisi parempi kuin edeltäjästään.

If something's hard to do, it's not worth doing

Luulin jo päässeeni oksentamisesta eroon, mutta ei. Se vain tapahtuu, ihan suunnittelematta. Okei eihän se nyt ihan noin ole. Se olen minä, joka laitan ruokaa suuhuni. Se olen minä, joka päättää halailla posliinijumalaa. tuhma tuhma tyttö

Haluan lenkille nyt ja heti, mutta en saa mennä. Kyllähän järkikin sanoo ettei kannata mennä. Tällä hetkellä molemmat polvet paskana, tervekin polvi turposi viikonloppuna ja jalka pohkeesta reiden puoleenväliin on melkein kokonaan teipattu. Ratsastaminen ei onnistunut kun jokatoinen sekunti sattui. Turhaiduin ja olin todella huonolla tuulella. Huomenn menen näyttämään polvia lääkärille, katsotaan miten tästä jatketaan.

Ainiin unodin kertoa synttärilahjoistani. Ystäväni ovat selvästi yhtä mieltä, minun pitäisi näköjään syödä enemmän ja juhlia enemmän. Sain kaksi pulloa kuohuvaa, viiniä ja suklaata. Vastapainoksi sain kynttilöitä, jos vaikka istun yksin kotona pimeässä. Ha ha.

Tekisi mieli vain nostaa kädet ilmaan ja luovutta ja antaa äänen johdattaa. Tänään tunsin itseni niin surkeaksi eikä millään ollut väliä. Mitä väliä vaikka lopettaisinkin syömisen? Jos en voi edes ratsastaa on muukin elämä ihan turhaa. Jos en halua itseni takia parantua niin haluan tehdä sen ainakin Hessun takia. Kaikki vaan tuntuu liian vaikealta tällä hetkellä. Tänään taas seinät kaatuivat päälle enkä tiedä kuinka kauan jaksan niitä kannatella.

anteeksi nämä masentavat tekstit

sä voit jatkaa valehdellen tai sä voit tietää totuuden

Viimeinen viikko menikin vähän liian helposti eivätkä ruokailutkaan aiheuttaneer liian suurta ahdistusta. Eilen kuitenkin oli taas vaikeampi päivä ja tuntui ettei oikein mikään onnistunut. Ystäväni kutsui minut kylään, mutta en ahdistuksen ja väsymyksen takia jaksanuthalunnutviitsinyt mennä muiden iltaa pilaamaan. Eihän kukaan kuitenkaan oikeasti minun seuraa kaipaa.

Vaikka kuinka ahdisti en piiloutunut peiton alle tai jäänyt lyömään päätä seinään. Ennen olisin todennäköisesti kieltäytynyt syömästä ja uskonut pahuuden sillä tavoin katoavan maailmasta. Vaihtoehtoisesti olisin saattanut yrittää tukahduttaa pahaa oloa ahmimalla ja oksentamalla. Mutta eihän sitä aukkoa sisällään saa ruoalla täytettyä, eikä ahdistus lähde oksentamalla pois.

Eilen kuitenkin yritin noudattaa ateriasuunnitelmaa. Söin kiltisti ja mukisematta iltapalani vaikka todellisuudessa tuntui, että kolmas maailmansota oli syttymäisillään pääni sisällä.

Tänään on sitten ollut vielä vaikeampi päivä. Jokainen pieni asia on ahdistanut ja syöminen on ollut hankalaa. Koko maailman murheet tuntuivat kaatuvan niskaani. Iltapäivällä avasin pakastimen oven ja otin ylimmältä hyllyltä vajaan 2dl jäätelöpurkin. Jo ennen ensimmäistä lusikallista tiesin miten kaikki päättyisi. Hetkeä myöhemmin kumartelin pöntölle.

Päätä on särkenyt ja vatsaan on sattunut koko päivän. Eikä edes särkylääke auttanut. Lisäksi vatsa on mukavasti turvoksissa, ihan oikeasti näytän siltä, että olisin viimeisilläni raskaana.

Päivät pitenevät ja ovat jo valoisempia mutta ajatukseni tuntuvat taas synkemmiltä. Samalla myös hiukseni tummuivat ja ovat nyt lähes mustat.

 

I need a hero, aiming for size zero

Kurkku kipeä enkä tiedä johtuuko se mahdollisesta flunssasta vai oksentamisesta. Tämän viikon piti olla ensimmäinen jolloin en enää oksenna. En enää edes muista miksi lopulta olen perjantaina ja eilen päätynyt palvomaan posliinijumalaa.

Ulkona on aivan jäätävän kylmä joten parempi vain oleskella sisällä tekemättä mitään. En eilen saanut vaihdettua aamutakkia päältä ja tukkakin oli harjaamatta. Kulutin aikaani etsien netistä reseptejä ihanista ruoista joita haluaisin tehdä mutta en voi. Ehkä kuitenkin uskaltautuisin kokeilemaan itsetehtyjä täytettyjä paprikoita tai kasvispihvejä. Suklaakakku ja omenapiirakka saa kuitenkin jäädä ihan vain haaveen tasolle.

Eilen sain kotiin vidoin ja viimein asian jota olen jo pitkään toivonut. Tässä nyt sitten kirjoittelen tätä postausta uudella Samsung Galaxy Note tabletilla! Sinne meni osa kesätyö- ja joululahjarahoista.

love it!

Olen huomannut että parantumismotivaationi vaihtelee hyvin paljon päivästä toiseen. Välillä, etenkin silloin kun romahdan, en toivo mitään muuta kuin että pääsisin näistä ajatuksista eroon ja voisin elää normaalin nuoren elämää. Kuitenkaan en ole valmis päästämään irti laihdutuksesta ja tästä kaikesta. Niin, voisinhan mä yrittää syödä enemmän ja olla oksentamatta, mutta lopulta kuitenkin päädyn yhen ylimääräisen leivän jälkeen sen deletointiin. Todella viisasta vai mitä?
En vain pääse eroon niistä ajatuksista jotka käskevät syömään vähemmän ja laihtumaan. Ensin takaisin sinne missä alimmillaan olen ollut ja sen jälkeen vielä pitkälle sen ohi. En kestä itseäni näin isona vaikka tiedänkin että näe itseni ihan väärin. Vääristynyt kehonkuva. Mutta kun on koko elämänsä luottanut omaan näkö- ja tuntoaistiin tuntuu tällä hetkellä ihan mahdottomalta olla luottamatta niihin. En vieläkään ihan usko että silmäni voisivat vääristää peilikuvaani niin paljon kun mitä muut väittävät....

Olen läski ja minun pitää laihtua. En näe mitään muuta vaihtoehtoa. Ehkä sitten kun olen oikeasti pieni voin harkita parantumista.

Taidan ehkä sittenkin olla flunssassa. Toivottavasti en tule kunnolla kipeäksi vaan tämä menisi nopeasti ohi. Nuha, kurkkukipu ja lihaksia särkee. Eilen meinasin taas melkein pyörtyä mutta tajusin ajoissa istahtaa keittiön lattialle.

Vain viikko jäljellä normaaleja tunteja, sitten alkaa koeviikko. Seuraavan kerran minulla on "oikeita" tunteja ja koulua huhtikuun alussa. Suoraan sanottuna tuntuu oudolta. Kavereita tulee ikävä ja tunnen itseni vielä lapseksi kun joudun vielä jäämään vuodeksi koulun penkille ja muut hakevat jatkokoulutuspaikkoja. Onneksi en ole itse vielä sen valinnan edessä, sillä en vieläkään ole ihan varma mitä lukion jälkeen haluaisin tehdä.

Perjantai-ilta

 Kaikessa rauhassa ihan yksin kotona.

Sorruin taas bulimointiin. Ehkä mä selviän, sillä ilman syömieni hedelmien kaloreita olen päivän aikana syönyt noin 1000 kcal. ja aamiaisen sain ainakin ulos

Huomenna en syö, juon vain teetä, kahvia ja pepsi maxia. Seuraavan kerran syön vasta sunnuntai-iltana.

Tällä mennään

perjantai-illan oloasu

oho jo toinen postaus tänään. Näin siinä käy kun valvoo puolet yöstä ja kirjoittelee postauksia.

Mikä se diagnoosi nyt olikaan?

anoreksia bulimia bulimia-anoreksia? vai ei syömishäiriötä ollenkaan?  
kääk
Reilun viikon sisällä olen oksentanut kolme kertaa, viimeksi eilen illalla. Porkkanat ja suklaa maistuu niiiin hyvältä yhdessä.... Sydän tykytti kun kuulin isän tulevan yläkertaan ja jouduin jättämään leikin kesken.
Ja maanantaina kun sain terapeutilta mukaan monisteen oksentamisen ja laksatiivien haitoista. Ai kiitos en tienytkään. Ei vittu kiinnosta. Paperi hävisi kuin tuhka tuuleen. Ihan kirjaimellisesti.

Viimeiset käynnit psykalla eivät ole olleet kovinkaan mukavia. Eilen minulle taas tarjottiin välipalaa kun lipsautin etten ollut koko päivänä syönyt mitään. Oikeasti olin ollut syömättä maanantaista kello kahdesta lähtien. "Ei kiitos, kyllä mä pärjään ilmankin" ei riittänyt vastaukseksi. Hemmetti. Päivä meni pilalle kun ei paasto kestänytkään iltaan asti. Anoreksiakeiju manasi psykan maanrakoon.

Ravitsemusterapeutin luona oli oikeastaan kivaa. Hän jaksaa hymyillä ja on kannustava. Hän ei vaadi minulta mitään mihin en ole valmis. Suurin pelkoni oli että sunnitelmaa heti nostettaisiin. "Ei sitä tehdä vielä pitkään aikaan.... Sitten kun olet valmis"


Jos mä saisin päättää niin en olis ikinä valmis. Jos mä saisin päättää niin mä en söisi.