sunnuntain ajatuksia

Päivät vain sujahtavat ohi huomaamatta. Tuntuu siltä, kuin aika olisi välillä pysähtynyt, sitten kirjaudun bloggeriin ja huomaan, että viime postauksesta onkin kulunut aivan liian paljon aikaa.

Oikeastaan minulle kuuluu hyvin. Melkein voisin sano, että mulla menee paremmin kuin pitkiin aikoihin. Vaikka tässä on ollut hieman terveydellisiä ongelmia (jotka eivät oikeastaan liity mitenkään syömishäiriöön) olen jaksanut olla positiivinen ja hyvillä mielin.

Olen vihdoin päättänyt ihan oikeasti parantua. Olen sanonut niin varmaan monta monta kertaa aiemmin, mutta tällä kertaa olen tosissani. Aion todella antaa parantumiselle mahdollisuuden, enkä vain "mukaparantua".

On vaikeaa, ahdistaa, pelottaa ja vaikka mitä muuta, mutta jo lyhyessä ajassa olen huomannut muutosta parempaan. Melkein joka toinen minuutti tekisi mieli luovuttaa ja perääntyä, mutta en aio sen antaa tapahtua.

Kaiken tän paskan jälkeen ansaitsen olla onnellinen. Haluan nauttia elämästä, enkä halua menettää enää yhtään hetkeä sairaudelle.

something to celebrate?

 Tässä kaiken kiireen ja stressin keskelle unohdin täysin erään asian.
Muutama viikko sitten (niin tai olihan se jo reippaasti syyskuun puolella) blogini täytti kaksi vuotta! En edes oikein käsitä sitä. Siitä on jo ikuisuus, toisaalta mietin mihin aika on oikein vierähtänyt. Mitä kahdessa vuodessa on oikein ehtinyt tapahtua.

Kaksi vuotta sitten oli ajatusmaailmani hyvin erilainen. Tekisin melkein mitä vain voidakseni mennä ajassa taaksepäin, ravistella sitä tyttöä ja yrittää muuttaa tulevaisuutta. Jos olisin tienyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan, olisinko tehnyt aivan samat valinnat? Vaikea sanoa, toivon, että olisin ollut viisaampi. Turha sitä on kuitenkaan enempää miettiä, tehty mikä tehty. Olen katkera, hyvin katkera siitä, miten annoin elämäni valua käsieni välistä hiekkaan. Olisin voinut saada niin toisenlaisen elämän, olla onnellinen ja terve(empi).

On toinenkin asia mitä voisi melkein juhlistaa. Tällä viikolla tuli täyteen kuukausi oksentamatta. Vau, en olisi uskonut pystyväni siihen. Tämä oli pisin tauko varmaan vuoteen. Joudun välillä taistelemaan kovasti. Olen koko ajan pelännyt, että menen ja pilaan kaiken saavuttamani. Ehkä pelko johti siihen, että lopulta epäonnistuin ja näin pitkän tauon jälkeen kuitenkin oksensin. Pelkäsin ja murehdin ennalta sellaista mitä ei ollut vielä tapahtunut. Sen sijaan olsin voinut ajatella positiivisesti ja iloita onnistumistani.

Ajettelin kirjoittaa postausta liittyen hoitooni. En tietenkään voi puhua yksityisistä asioista tai kertoa tarkkoja hoitooni littyviä asioita, mutta yritän. Postaus saattaa vain venyä hieman liikaa ja mietin jakavani sen kahteen osaan. Toisaalta en tiedä, onko vanhojen asioiden miettiminen hyväksi itselleni. Toisaalta se voisi olla hyvin terapeuttista. Saa nähdä.

Tällä hetkellä minulla on vähän muutakin murehdittavaa ja flunssakaan ei ole oikein vielä parantunut.

bailando

Tänään vaihdan viihteelle. Ystäväni syntymäpäiväjuhlat, biletystä koko yön♥

Hymyilee kuin Hangon keksi

Hangosta kotiuduttiin eilen. Emme jaksaneet siellä olla yhtä yötä pidempään. Paluumatkalla autossa oli hieman hiljaista porukkaa, taisi väsymys hieman painaa päälle. Eipä kukaan jaksanut eilen illalla lähteä enää baariin.

Kivaa oli vaikka aurinko ei paistanut (paitsi sitten eilen kun olimme lähdössä) eikä pieniltä kommelluksilta voitu välttyä. Kuvasaldo jäi ainakin omalta osaltani aika surkeaksi. En mielelläni kameran eteen mene, osa oli julkaisukelvottomia ja loput olivat ryhmäkuvia joita en tänne voi laittaa.

tunnelmia

neljä henkilöä yrittää nukkua kahdelle tarkoitetussa teltassa,

koska emme jaksaneet pystyttää toista

poikalauma änki ulkopuolelle kyselemään kuulumisia ja

joku teini huusi ja ilmoitti poikaystävälleen lähtevänsä

teki mieli huutaa sillä yritimme nukkua

poliiseja ihan joka puolella, niiden kanssa jutustelua

roskaisia rantoja, pullonkerääjiä, ruokakojuja, bajamajoja

tuttujen näkemistä

kavereiden hukkaamien kun ei ole kenttää

karkin syöntiä

puhelimen katoaminen pusikkoon, hups no eihän se edes toimi

teltan pakkaamisen kanssa tuskailua,

Enkä nähnyt yhtäkään purjevenettä, maston kylläkin. 

Siis mikä regatta??

oli pakko pysähtyä kun joidenkin oli pakko päästä vessaan...

osaan minä nauraakin

ja vähän hymyillä

kuvan blurraus 10+

otsikon keksiminen on vaikeaa

Maanantaina meinasin kirjoittaa siitä, kuinka turhautunut olen mun ystäviin, niin yhtäkkiä viikonloppu näyttääkin hieman valoisemmalta. Ja eräs toinenkin asia, se josta näin sen ikävän enneunen (ja näin vielä uudestaan, sekin piti paikkansa), näyttää myös olevan nyt järjestyksessä. Pelkään kuitenkin vielä huokaista helpoituksesta. Entä jos jokin asia vielä menee pieleen. Tämä on just sitä osaa mun persoonallisuutta, jota voisin hieman muokata. Mä en vain osaa nauttia hetkestä, aina mun pitää stressata ja varautua pahimpaan.

No siis, loppujen lopuksi eilisestä päivästä tuli kait ihan hyvä. Tästä päivästä vielä parempi. Eilisen treenit siirtyivätkin ihan viime hetkellä tälle päivälle. Ja ne menivät ihan superhyvin vaikka olikin tosi kuuma. Olen tyytyväinen hevoseen ja omaan ratsastukseeni, sain myös kehuja valmentajalta ja muiltakin. Tällaisinä hetkinä ymmärrän, että myös minun kuuluu ja on aivan luvallista syödä. Jos haluan kehittyä ratsastajana minun on saatava energiaa. En voi vaatia hevoseltani sataprosenttista suoritusta jos itse olen ihan puolikunnossa. Välillä tätä kaikkea on vain hieman vaikeaa muistaa.

Olen syönyt ihan liikaa, mutta yritän nyt olla ajattelematta koko asiaa. Aamupäivät olen viettänyt tänään ja eilen aurinkoa ottaen. Kuten olen tehnyt melkein jokaisena aurinkoisena päivänä tänä kesänä.

Viikonlopuksi näyttää siis olevan ohjelmaa ystävien kanssa. Toivottavasti suunnitelmat pitävät eikä tule mitään muutoksia.

hihi tällaista kakkua voisin vaikka syödäkin:D
toi kuorrutus kyllä vähän epäilyttää...