25.12.2013

Viimeisestä postauksesta taisi taas vierähtää pieni ikuisuus ja taukoa on vielä vähän luvassa. Olen edelleen täällä kaukana. Onhan minulla mahdollisuus käyttää nettiä lähes koko ajan, mutta en vain jaksa.

Mulla menee samalla tosi hyvin ja huonosti. Toivoin voivani jättää syömishäiriön kotiin, mutta kovasti se on roikkunut matkassa mukana. Välillä pystyn oikeasti nauttimaan elämästä, mutta sitten taas ahdistus ja pahat ajatukset pimentävät mielen.
Ruokailulla turvaudun tuttuihin turvaruokiin ja yritän löytää samoja, mitä kotona olisi. Pystyn toki välillä herkuttelemaan, mutta auta armias sitä ajatusmyrskyä sen jälkeen.

Olen kirjoittanut ajatuksiani ihan oikealle paperille. Mietin näyttäväni niitä psykalle. Kuitenkin kuuteen viikkoon on mahtunut kaikenlaista enkä kaikkea ole saanut edes kirjoitettua. Samalla mietin lopettaisinko käynnit. Vaikea yhtälö sillä samalla tunnen itseni hyvin vahvaksi ja kuitenkin olen sairauden vietävissä. En tiedä kumpi tai mikä osa minussa haluaisi lopettaa hoidon. Se vahva oma itseni vai puhtaasti sairas. Voisin näyttää olevani parantunut, mutta samalla tiedostan, että samalla sairaat ajatukset saisivat kehittyä rauhassa.

 Oikeasti olen nauttinut siitä, että olen saanut olla poissa kotoa. Täällä on ihanaa ja olen saanut vähän levätä ja lomailla.

Hyvää Joulua vielä kaikille!♥

yritän uudestaan ja uudestaan kunnes onnistun

En yhtään tykkää tästä jospa nyt kirjottaisin kerran viikossa-tahdista. Haluaisin niin kirjoittaa useammin, mutta aika ei aina tunnu riittävän, motivaatio puuttuu tai en tiedä miten pukisin ajatuksiani sanoiksi.

Kahden todella hyvin menneen viikon jälkeen, viime viikko oli selvästi vaikeampi. Mieliala oli matala ja motivaatiota oli vaikea löytää. Jo se että huomasin, että nyt menee vähän huonommin sai olon huonommaksi. Halusin niin kaiken menevän hyvin, ainakin parempaan suuntaan. Heti moitin itseäni, kun meni huonommin. Aina pitäisi mennä paremmin, teen elämästä (ja näköjään nyt myös paranemisesta) suorittamista ja sätin itseäni epäonnistumisista. Kun kerran menee paremmin ei saisi lipsahduksia ja takaiskuja tulla. Tiedän, että ne kuuluvat elämään ja ettei paranemisen tie ole kuopaton tai mutkaton, mutta en vain voi itselleni mitään.

En halunnut tulla viime viikolla kertomaan, että minulla ei mene niin hyvin. Minulla oli riittävästi mietittävää itsekseni. Ja tavallaan en haluaisi purkaa tänne aina niitä huonoja olotiloja.

Eilen päätin, että tästä viikosta tulee parempi. En antanut itselleni muita vaihtoehtoja. tässä tavallaan jälleen huomaa kuinka tiukka olen itselleni. Ensi viikolla lähden vähäksi aikaa pois. Maisemanvaihdos tulee juuri oikeaan saumaan. Olen yrittänyt tsempata koko joulukuun myös sitä varten, että poissaollessa olisi vähän helpompa.

Jottei tästä postauksesta tulisi liian masentunut vaikutelma täytyy kertoa jostain hyvästäkin. Sen parin viikon aikana kun minulla meni paremmin haastoin itseäni kunnolla. Yritin kahmia alas ruokia sieltä kiellettyjen hyllyltä. Söin pullaa ja porkkanakakkua. Vielä itselleni pelottava asia oli pasta. En edes muista milloin olisin sitä viimeksi ihan omasta valinnastani ja tahdostani syönyt. Ja nyt minä tein sen enkä edes kuollut!

Vaikka välillä menisikin huonommen ei se ole maailmanloppu. Siitä täytyy vain ottaa opikseen, yrittää uudestaan. Periksi en voi antaa.



Tällaisen sillisalaatti-postauksen jälkeen lopuksi vielä motivaatiolause

"Happiness depends upon ourselves," stated by Aristotle

hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät

En ainakaan itseni kohdalla voi puhua mistään ihmeparantumisesta vaikka minulla meneekin jo paremmin. En toki uskonutkaan, tai edes toivonut, täyskäännöstä ja yhdessä yössä tapahtuvaa muutosta ja paranemista.

Hetkittäin jopa tunnen olevani valovuoden päästä esimerkiksi vuoden takaisesta. Tottahan se on, ainakin osittain. Välillä meinaa vain usko loppua ja pelko ottaa ylivallan. Turhauttaa, etten pysty parempaan. Turhauttaa, että annan välillä syömishäiriön viedä minua kuin märkää rättiä. En aio kuitenkaan antaa nyt periksi. En vain voi. Ei ei ei. Ainoa tie on eteenpäin.

Tämä ei todellakaan ole minulle helppoa.
Ahdistusta ja pelkoa. En vieläkään usko ja luota siihen, että voisin syödä normaalisti paisumatta sata kiloiseksi. Pystynkö muka minä parantumaan tästä? Makaan sängyssä monta tuntia saamatta unta kun ahdistaa niin paljon. Satan syödä palan kakkua hymyissä suin, mutta sisälläni käyn loputonta kamppailua. Syömättömyys tai oksentaminen ei saa enää ollu vaihtoehto.

Muutama askel eteenpäin, toivottavasti ei kovin montaa taakse.
Muutos ei tapahdu hetkessä, kyseessä on todennäköisesti pitkä ja hidas prosessi. Päivä päivältä olen kuitenkin lähempänä -tähän pitäisi olla jotain hienoa, positiivista ja fantastista- tavallista ja tervettä elämää.

Pienin askelin.
Hitaasti, mutta varmasti.
toivottavasti

sunnuntain ajatuksia

Päivät vain sujahtavat ohi huomaamatta. Tuntuu siltä, kuin aika olisi välillä pysähtynyt, sitten kirjaudun bloggeriin ja huomaan, että viime postauksesta onkin kulunut aivan liian paljon aikaa.

Oikeastaan minulle kuuluu hyvin. Melkein voisin sano, että mulla menee paremmin kuin pitkiin aikoihin. Vaikka tässä on ollut hieman terveydellisiä ongelmia (jotka eivät oikeastaan liity mitenkään syömishäiriöön) olen jaksanut olla positiivinen ja hyvillä mielin.

Olen vihdoin päättänyt ihan oikeasti parantua. Olen sanonut niin varmaan monta monta kertaa aiemmin, mutta tällä kertaa olen tosissani. Aion todella antaa parantumiselle mahdollisuuden, enkä vain "mukaparantua".

On vaikeaa, ahdistaa, pelottaa ja vaikka mitä muuta, mutta jo lyhyessä ajassa olen huomannut muutosta parempaan. Melkein joka toinen minuutti tekisi mieli luovuttaa ja perääntyä, mutta en aio sen antaa tapahtua.

Kaiken tän paskan jälkeen ansaitsen olla onnellinen. Haluan nauttia elämästä, enkä halua menettää enää yhtään hetkeä sairaudelle.

luulet että tästä on mahdotonta ikinä toipuu

Anteeksi hiljaiselo. Kirjoittamisenn tuli hieman enemmän taukoa, kuin mitä olin suunnitellut.

Viime viikko oli todella vaikea ja sain tsempata tosissani.
Nukkuminen oli todella vaikeaa ja sain vain muutaman tunnin yössä nukuttua. Ruokahalu katosi melkein kokonaan.

Ahdistus on moninkertaistunut ja tunnen olevani jälleen masentuneempi. Keskittymiskyky on nollassa enkä ole jaksanut oikein mitään. Kuitenkin olen täyttänyt päiväni ohjelmalla, juossut paikasta toiseen, jotta saisin jotain muuta ajateltavaa.

Nyt kuitenkin näyttää jo hieman valoisammalta. Olen tällä viikolla todella yrittänyt tehdä parannuksia syömisen suhteen. Muutenkin asiat näyttävät hiljalleen ehkä loksahtavan paikalleen. Ihmeitä ei kuitenkaan hetkessä tapahdu


Tulin siis vain ilmoittamaan olevani elossa.
Kirjoitan kunnolla paremmalla ajalla ja inspiraation kanssa.
Hoito (part 2) on ainakin tekeillä ja valmistuu toivottavasti jossain vaiheessa. Toivomuksia postausten suhteen saa esittää, yritän toteuttaa ne parhaani mukaan!:)

suunnaton suru

kiirettä, väsymystä ja huonoa syömistä

Kamala kiire koko ajan, tekemistä ihan liikaa.
No ainakaan en ehdi jäädä murehtimaan, kun ei ole aikaa pysähtyä kunnolla.
En ole edes oikein ehtinyt lukea suosikkiblogejani ja kirjoittaminen on vain jäänyt.

Syöminen on sujunut rehellisesti sanoen huonosti. Lämpimät ateriat ovat vaihtuneet välipaloiksi, aterioita on jäänyt väliin ja lautasella on enemmän tilaa kuin täytettä.

Osasyy ruokahalun katoamiseen on pitkittynyt flunssa, parhaillaan syön antibiootteja poskiontelotulehduksen. Toisaalta minulta ei löydy voimia jaksaa tsempata. Kehoahdistus on jotain järkyttävää.

Psyka oli eilen hyvin huolissaan. Paino kuulemma tipahtanut yllättäen ja suht jyrkästi. Kehoni kuulemma menee taas tutulle säästöliekille. Tutut oireet palaavat yksi kerrallaan, tunnistan ne, mutta laitan ne flunssan piikkiin.

Tuli nyt tällainen lyhyt kuulumispostaus. Enempää en ehdi kirjoitella, sillä minun täytyykin tästä lähteä takaisin kouluun.

Sä et ole hullu

Kuunnelkaa <3
toivottavasti toimii

hoidosta (part 1)

Lääkäri, psykologi, ravitsemusterapeutti, psykiatri, kouluterveydenhoitaja ja kuraattori....

Lupasin postausta liittyen hoitooni. Tässä se nyt tulee. Päätin jakaa postauksen ainakin kahteen osaan, muuten siitä olisi varmaan tullut aivan liian pitkä. En tiedä kumpi osa pitäisi oikeastaan julkaista ensin, ehkä postauksen jakaminen teki kaikesta vain sekavampaa. Tämä on ehkä sellainen lyhyt esittely, seuraavassa voin kertoa hieman tarkemmin (paljastamatta kuitenkan liikaa yksityisiä asioita).


Ajattelin hieman "esitellä" minua "hoitavia" henkilöitä.



Minua hoitavat henkilöt


Tällä hetkellä käyn psykologin luona kerran viikossa. Koko viime lukuvuoden kävin kaksi kertaa viikossa, sillä muut olivat sitä mieltä, että tarvitsen enemmän tukea. Tänä syksynä koulun alettua psyka ehdotti taas käyntien lisäämistä, mutta minä vastustin. En halua, ehdi, jaksa käydä useammin. Uskon ja toivon pärjääväni näin. Lisäksi saan tällä hetkellä tukea myös koulussa ja uudelta lääkäriltäni.


Lääkäriä tapaan noin kerran kuukaudessa. Kesän alussa löysimme uuden mukavan lääkärin, jonka luona käyn ihan mielelläni. Hän on vastuussa lääkityksestäni ja ohjaa minut tarvittaessa lisätutkimuksiin. Oikeastaan on helpompaa, kun käyn eri paikassa kuin terapeuttini luona. Välillä kuitenkin on hankaluuksia kun psyka (ja hoiti sh-puolella) ei tarkkaalleen tiedä, mitä lääkärikäynneillä on tapahtunut.

Ennen tätä kyseistä lääkäriä jouduin rampaamaan useilla eri lääkäreillä ja melkein joka kerta vastassa oli joku uusi. Se oli hankalaa ja minun oli todella vaikea saada kerrottua asioita. Kävin joko terveyskeskuksessa, koululääkärillä ja vielä käydessäni psykiatrian polilla näin siellä kaksi kertaa lääkäriä. Nyt on myös helpottavaa jos minun tarvitsee flunssan takia käydä lääkärissä, minun ei tarvitse erikseen kertoa lääkityksistäni.


Ihan psykiatria olen nähnyt tasan kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran melkein heti jouduttuani hoitoon, toisen kerran ihan tämän vuoden alussa. Molemmilla kerroilla käteeni lykättiin uusi resepti, seurantaa ei ollut. Jäin yksin lääkkeitteni kanssa, eikä kukaan ollut estämässä, kun päätin lopettaa sertralinin.


Ravitsemusterapeuttia tapaan silloin tällöin. Mitään tarkempaa "hoitosuunnitelmaa" ei ole laadittu, vaan voin varata sinne ajan, kun minusta tuntuu siltä tai kun psykani on sitä mieltä. (Useimmiten hän on ehdottanut sitä, minusta välillä vähän turhaa...) Lisäksi olen käynyt joskus rt:llä jos psyka on ollut lomalla.


Koulu on yrittänyt tukea minua mahdollisimman paljon. Siellähän kaikki aikoinaan selvisi, sieltä soitettiin kotiin ja ehdotettiin hoitoa. Ensimmäiset joille saatoin puhua syömisongelmistani olivat koulukuraattori ja terveydenhoitaja.

Koulussa oli tarkoitus laatia suunnitelma miten siellä voitaisiin auttaa minua mahdollisimman paljon. Tarkoituksena olisi, että tapaan terkkaa tai kuraattoria (tai joskus molempia samaan aikaan) noin kuukauden välein. Molemmat ovat aivan ihania, mutta välillä minusta ehkä vähän tuntuu siltä kuin minua vahdittaisiin ihan koko ajan. Kotona, koulussa jne.



Toivottavasti ei ollut liian sekavaa
ja, että tästä olisi hyötyä edes jollekin.

Seuraavassa osassa yritän selittää esimerkiksi seuraavia asioita:
miten, miksi ja milloin jouduin/pääsin hoitoon, miten hoito on muuttunut sinä aikana, vähän tarkennan eri osioita. Jos teillä on toivomuksia jatko-osaan niin niitä saa ilomielin esittää.

something to celebrate?

 Tässä kaiken kiireen ja stressin keskelle unohdin täysin erään asian.
Muutama viikko sitten (niin tai olihan se jo reippaasti syyskuun puolella) blogini täytti kaksi vuotta! En edes oikein käsitä sitä. Siitä on jo ikuisuus, toisaalta mietin mihin aika on oikein vierähtänyt. Mitä kahdessa vuodessa on oikein ehtinyt tapahtua.

Kaksi vuotta sitten oli ajatusmaailmani hyvin erilainen. Tekisin melkein mitä vain voidakseni mennä ajassa taaksepäin, ravistella sitä tyttöä ja yrittää muuttaa tulevaisuutta. Jos olisin tienyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan, olisinko tehnyt aivan samat valinnat? Vaikea sanoa, toivon, että olisin ollut viisaampi. Turha sitä on kuitenkaan enempää miettiä, tehty mikä tehty. Olen katkera, hyvin katkera siitä, miten annoin elämäni valua käsieni välistä hiekkaan. Olisin voinut saada niin toisenlaisen elämän, olla onnellinen ja terve(empi).

On toinenkin asia mitä voisi melkein juhlistaa. Tällä viikolla tuli täyteen kuukausi oksentamatta. Vau, en olisi uskonut pystyväni siihen. Tämä oli pisin tauko varmaan vuoteen. Joudun välillä taistelemaan kovasti. Olen koko ajan pelännyt, että menen ja pilaan kaiken saavuttamani. Ehkä pelko johti siihen, että lopulta epäonnistuin ja näin pitkän tauon jälkeen kuitenkin oksensin. Pelkäsin ja murehdin ennalta sellaista mitä ei ollut vielä tapahtunut. Sen sijaan olsin voinut ajatella positiivisesti ja iloita onnistumistani.

Ajettelin kirjoittaa postausta liittyen hoitooni. En tietenkään voi puhua yksityisistä asioista tai kertoa tarkkoja hoitooni littyviä asioita, mutta yritän. Postaus saattaa vain venyä hieman liikaa ja mietin jakavani sen kahteen osaan. Toisaalta en tiedä, onko vanhojen asioiden miettiminen hyväksi itselleni. Toisaalta se voisi olla hyvin terapeuttista. Saa nähdä.

Tällä hetkellä minulla on vähän muutakin murehdittavaa ja flunssakaan ei ole oikein vielä parantunut.

seitsemäs kymmenettä

Eipä mitään erikoista kuulu.

Sunnuntain kunniaksi flunssa yltyi eilen pahemmaksi. Nuhaa, kurkkukipua ja vähän kuumetta. En ole jaksanut tehdä yhtään mitään, tänään en mennyt kouluun.

Ei mikään paras hetki sairastella, tehtävää olisi vaikka kuinka paljon.
Stressaan taas turhista. Vaikeaa yrittää levätä ja kerätä voimia, ottaa nyt ihan rauhallisesti kun kerran siihen on mahdollisuus on pakko yrittää parantua.

Äh tuntuu siltä kuin joku löisi vasaralla kalloa ja aivojeni tilalla olisi pumpulia.
Ehkä kirjoittelen vähän paremmalla ajalla ja ololla.

october

Ravitsemusterapeutti selaili huolestuneena täyttämääni ruokapäiväkirjaa. Olin tsempannut hurjasti, että saisin syötyä paremmin, edes neljä kertaa päivässä ja säännöllisesti.

Määrät eivät ole lähelläkään rittävää, voisin kuulemma syödä paaaljon enemmän. Minä kun luulin syöväni liikaa. Monipuolisempaakin voisi olla.
Ainakaan en ole oksentanut kohta kolmeen viikkoon, tavoitteena seuraavaksi saada kuukausi täyteen. Joku saattaa ihmetellä mikä ihmeen saavutus se on, minulta se on vaatinut hurjasti tsemppaamista.

Psyka oli myös sitä mieltä, että syömiseni ovat liian niukkaa. Iloitsi kuitenkin oksentamattomuutta.
Rt antoi minulle listan jossa vaihtoehtoisia jälkiruokia, tavoitteena syödä jotain joka päivä ilman, että vähennän jostain muualta.

Lääkäri taas kehui kuinka vaikutan jotenkin, en muista mitä sanaa hän käytti, mutta jotenkin hekisesti vahvemmalta. Ehkä lääkkeistä tosiaankin on apua. Muutoksia ei nyt tehty, maksimiannostuksella jatketaan. Minun oli vaikea saada suutani avattua ja lähinnä vain kuuntelin ja yritin hymyillä oikeissa kohdissa. Sentään sain uuden reseptin melatoniiniin, jospa pystyisin nukahtamaan helpommin illalla.

Reilun viikon sisällä olen tavannut melkein liikaa hoitavia henkilöitä. Lääkäriä ja ravitsemusterapeuttia, kaksi kertaa psykaa. Tänään oli tapaaminen myös terkkarin kanssa koulussa, opollekin pitäisi varmaan mennä selvittelemään seuraavan jakson lukkaria. Niin, eihän se uusi jakso ala kuin vasta torstaina....

Tänään aamupalan ja lounaan väli venähti viiteen tuntiin, en vain millään voinut syödä, kun olin koulussa eikä aikaa ollut. Vatsa on jälleen super kipeä, mutta tiedän ettei syömättömyys ole ratkaisu ongelmaan.

pakko uskoa

Kaikki muuttuu vielä paremmaksi

Ei ehkä tänään

tai huomenna

mutta vielä jokin päivä

Siihen on pakko uskoa

Tsemppiä kaikille!

otsikon keksiminen on hurjan vaikeaa

Syksyn kirjoituksista on selvitty. Nyt ei kannata enää murehtia ja miettiä mitä tuli tehtyä. En voi muuta kuin odotella lopullisia tuloksia.

Huokaisen helpotuksesta ja toivon pystyväni nyt rentoutumaan ja ottamaan iisimmin. Ensi viikolla alkaa koeviikko, joka onneksi minun  kohdalla ei ole mitenkään rankka. Flunssa pukkaa takaisin päälle, mutta eiköhän tämä tästä. Treenamaan olisi kova hinku päästä.

Syöminen on sujunut kiikun kaakun. Tarkoituksenani oli syödä tasapainoisesti ja riittävästi, jotta jaksaisin keskittyä kirjoituksiin. Toisin kävi ja ruokamäärät taisivat vähentyä reippaasti. Joudun kirjoittamaan taas ruokapäiväkirjaa ja näyttämään sen ensi viikolla ravitsemusterapeutille. Olen kuitenkin onnistunut olemaan oksentamatta ja yritän nyt tosissani päästä siitä eroon.

Anteeksi sekava ja lyhyt postaus. Yritän jatkossa kirjoitella hieman aktiivisemmin.

nimetön

En ole jaksanut avata bloggeria. Tätäkin kirjoitan ohimennen kännykällä.

En jaksa kirjoittaa. Blogin ajatteleminen saa aikaan ahdistusta. Muutaman kerran olen jopa miettinyt blogin poistamista.

Olen älyttömän väsynyt. Nukun ja nukun, mutta se ei auta.

Yritän jaksaa ja tsempata vaikka taisin haukata hieman liian ison palan ja vaatia itseltäni liikaa.

deletoinnista

Miten puhua kaunistelematta niin inhottavasta asiasta? Tämä ei todellakaan ole se mukavin tai kivoin asia. Jopa se oolla alkava sana saa puistatuksia aikaan.

Onhan se kivaa joo, kun löytää itsensä jo ennen yhtätoista pää vessanpöntössä.
Hyvä, ettei kaikki uusiutunut uudelleen iltapäivällä.

Kauhulla odotan sitä päivää, kun papereistani löytyykin diagnoosi bulimia nervosa. 
Enhän mä oikeastaan ahmi ahmi, mutta oksennan vähän liiankin usein. Yrittäessäni vetää litran jäätelöä, tulee stoppi jo viimeistään puolessa välissä. En pysty syömään enempää. Enkä ikinä ole vetänyt paketillista leipää, mutta suklaalevystä en osaa syödä vain palasen tai en edes riviä. Kaikki tai ei mitään.

Ankarimmillani olen päätynyt deletoimaan jopa sosekeittoja ja salaattia. Pahimmillani kumarsin posliinijumalalle päivittäin. Pisimmillään taukoa on ollut kolme viikkoa.

Tänä aamuna minustai tuntui, ettei tämä ole enää ihan hallinnassa. Bulimia- peikosta haluaisin mielelläni eroon, se puoli oireilusta ei todellakaan ole kivaa.

Jotenkin minusta tuntuu, että deletointi ei ole enää pitkään aikaan ollut minulle mikään "laihdutuskeino". Olen yrittänyt lievittää sillä ahdistusta, saada asioita tekemättömiksi. Mutta eihän se vie ahdistusta pois. Hetken päästä se on takaisin, ehkä jopa voimakkaampana.

Tästä asiasta on niin vaikea puhua, melkein mahdotonta kirjoittaa. Se on vain niin häpeällistä. Kontrollin menettäminen. Liikaa tai liian vähän.

Psyka yrittää puhua, vetäydyn helposti kuoreeni. En ota varoituksia tosissani, saatan vetää kaiken ihan vitsiksi ja nauraa.

Viime viikkoinen hammaslääkärillä käynti oli peikolle lottovoitto. Oikein hienot hampaat - hyvä juttu, voin jatkaa samaan malliin.

Monen monta kertaa olen luvannu ja vannonut sen olevan viimeinen kerta. Olen kuitenkin sortunut yhä uudestaan ja uudestaan. Milloin saan oikeasti tarpeekseni? Milloin haluan oikeasti lopettaa?

vanhojen muistelua

Jossain mielenvikaisuus- ja huluuskohtauksessa päätin eilen laittaa kaikki vanhatkin postaukset näkyviksi. Varmaan ihan tyhmää ja lähinnä hullua, en todellakaan ole ylpeä kaikesta kirjoittamastani.

Niitä tuli kuitenkin vähän ikävä. Ilman niitä koko tarina ei ole ehjä.
Kaksi vuotta elämästäni.

Oikeastaan en jaksa välittää mitä tyhmyyksiä on joskus tullut kirjoiteltua. On toki asioita joita en haluaisi muistella tai niitä, joita en halua toisten korviin kantautuvan.

Muutama lunnoksissa oleva keskeneräinen postaus tuli vahingossa julkaistua samalla ja jouduin korjaamaan virheeni. No toivottavasti kukaan ei ehtinyt niitä lukea.

En tiedä, ehkä joku päivä vielä kadun tätä ja piilotan taas kaikki

5.9.2013

ja väreistä näen ainoastaan harmaan

Väsymys ja stressi painaa päälle.

Iltaisin olen kuoleman väsynyt, mutta kun viimeinen pääsen sänkyyn en saa unta. Pyörin ympäri ja tuijotan kattoon. Ahdistaa niin pirusti. Ahdistaa niin paljon etten kestä. Yritän käpertyä pieneksi mytyksi, mutta möykky sisältäni ei katoa mihinkään. Pahat ajatukset tulvivat mieleen. Henki ei meinaa kulkea ja varmistan, että sydän lyö varmasti vielä. Ahdistaa niin paljon, että melkein saattuu. Kuitenkin en melkein tunne mitään. Tyhjyyttä sisälläni, joka puolella.

Olen liian iso, ylimääräistä joka puolella. Pahimmat ovat reidet vatsa ja peppu, seuraavana käsivarret ja pohkeet. Eihän minussa ole mitään kohtaa jossa ei olisi jotain ylimääräistä. Hyi. Tekisi mieli ottaa veitsi ja leikata ylimääräine pois, muokata keho pienemmäksi. Samalla ehkä ranteetkin auki vaikka en ole sitä enää pitkään tehnytkään.

Olen syönyt hyvin vaihtelevasti. Tiedän välillä syöväni välillä naurettavan vähän, sitten taas ihan liikaa. Ja mitäs siitä seuraa, oksentaminen tietysti.

En oikeastaan jaksa edes välittää,
vaikka välillä mietin kuinka kauan kehoni kestää tätä.

syyskuu

Pää lyö tyhjää. Ensi viikolla alkavat syksyn kirjoutukset. hyi

Oli kiva viikonloppu, sain vähän muuta ajateltavaa.

Anteeksi näin vähäsanainen postaus. Perus maanantai lagausta

lördag

Viikosta on selvitty ja viikonloppu on edessä. Saan ehkä ihan hetken hengähtää.

Perjantaina sain hieman asioita tehtyä, vaikka aamu alkoikin hieman tahmeasti. Heräsin uudelleen 45 min herätykseni jälkeen. Onneksi ei ollut mikään hengen hätä lähteä minnekään. Söin puuroni rauhassa, jonka jälkeen sain kirjoitelmani tehtyä valmiiksi. Vaikka minulla oli vapaata jouduin piipahtamaan koululla palauttamassa kirjoitelmani, olihan se jo päivän myöhässä...
Sieltä suoraan salille treenaamaan ja sitten kotiin lounaalle. Tallilla vierähti jostain syystä hieman enemmän aikaa, kuin mitä oli suunniteltu. Illalla näin vielä kaveria ja sain tukkani värjättyä. Uni kyllä tällä hetkellä maittaisi, seuraava yö taitaa mennä kavereitten kanssa juhliessa.

ha hah

our days are numbered

Tässä on ollut kaikennäköistä.

Stressiä ja suuria huolia. Perheen sisäisiä asioita, joista en voi puhua. Onneksi olemme sentään kaikki kunnosa.

Olen syönyt aivan liian vähän ja laihtunut. Sen jälkeen olen vain syönyt ja syönyt, enkä ole uskaltanut käydä vaa'alla. En ymmärrä miksi käyttäydyn näin. lihava possu

Kirjoittelen ja palan asiaan, kun jaksan ja minulla on jotain kerrottavaa.
Olen todella uupunut, haluaisin vain nukkua.

I know what I'm doing is wrong

Aamulla äiti oli vahtimassa, että syön aamupalan. No tein sitten hedelmäsmoothien, eli teknisesti katsoen en syönyt, vaan join aamupalani. Jokatapauksessa liikaa kaloreita, kun olin suunnitellut olevani syömättä huomisiltaan asti. No loppuajan olen pärjännyt teellä, ehkä huomenna voin juoda kahvia.

Koulu minulla oli vain kaksi tuntia jonka jälkeen tulin kotiin. Vettä tuli ainakin täällä päin ihan kaatamalla, joten oli aivan täydellinen sää lähteä salille. Olin siellä reilun tunnin ja kävellessäni ulos paistoi taas aurinko. Kotiin, vaatteiden vaihto ja tallille katsomaan yhtä nelijalkaista. Ehkä ihan hyvä, ettei minun tarvitse tänään eikä huomenna ratsastaa. Ei tarvitse miettiä, että entä jos tulee huono olo. Toisaalta minusta tuntuu siltä, että minulla olisi vielä ylimääräistä energiaa, mutta toisaalta sitten ei.

Huomenna en syö ennen kuin mun vanhemmat tulee kotiin. Piste. Pitäisi varmaan vähän miettiä mitä söisin sitten kun annan siihen itselleni luvan. Pelkään niin, että vedän överiksi. Ja sitten pitäisi kuitenkin olla energiaa keskiviikkoaamun treeneille.

Huomenna menen psykan luo. Taidan hieman muunnella totuutta, en viitsi kertoa, että olen ollut syömättä.

rakastan vihreää vaniljateetä<3

For everybody who's struggling with addiction

Aivan liikaa tekemistä

Ei rittävästi unta
eikä riittävästi syömistä.

Yritän syödä enemmän, mutta pääasiassa on nyt mennyt hedelmiä ja salaattia. Eilen, kun aamiaisen ja lounaan väli meinasi venähtää yhdeksään tuntiin, uskalsin syödä proteiinipatukan.

Tänään voisin vielä yrittää käydä lenkillä, ensi viikolla alan taas käymään salilla. Olen yksin kotona huomisen ja tiistain. Suunnitelmissa olisi vähän paaston tapaista.

Mä tarviin tahtoa vaikeisiin hetkiin, mun täytyy lääkettä näihin paineisiin etsii

Tänään mulla ei ole koulu, saan ottaa vähän rauhallisemman aloituksen. Kahdella kurssilla nyt ei pitäisi hirveästi stressiä syntyä ja kuitenkin mietin miten jaksan. En ainakaan jaksa muiden kysymyksiä siitä, miksi käyn lukiota neljään vuoteen ja miten mulla voi olla niin vähän kursseja. Eräs ihana ihminen sanoi kyllä viisasti

"muista et on ok sanoo, jos ei jaksa!

ja jättää vaik joku kurssi kesken" 

Ne olivat juuri ne sanat mitä ehkä halusin ja tarvitsin kuulla. En edes silloin, kun olin huonoimmillani, kuullut kenenkään sanovan noin. Kyllähän muut välillä huolehtii mun jaksamisesta ja pärjäämisestä enemmän, kuin mä itse, mutta tämä ihana tyyppi osasi muotoilla sen just oikealla tavalla. kiitos♥

Uskon kuitenkin pärjääväni paremmin, vaikka koulu saakin ahdistuksen nousemaan pintaan.

Koulun alkaminen on aina ollut minulle merkki syksystä. Kun koulu alkaa, alkaa samalla myös syksy. Kesä on virallisesti ohi ja ainakin tällä viikolla on sääkin ollut sen mukainen. Ei kyllä yhtään harmittaisi vaikka vielä tulisi kunnon inkkarikesä. Olen jo henkisesti alkanut valmistautumaan syksyyn, kaivan kaapeista lämpimiä vaatteita esille ja laitan kesävaatteita syrjään. Ostin jo ison lämpimän neuleen ja pipon huonoja hiuspäiviä varten. Jos ilma jatkuu tällaisena ovat sadetakki ja kumpparit kyllä aika tarpeelliset.

Jotenkin vapaapäivä on saanut minut ihan laiskaksi, varsinkin kun ilma on tuollainen. Olen kyllä ehtinyt käydä jo kaksi kertaa tallilla ja hoitamassa bussikortti-asioita. Tuntuu ihan kuin olisi jo ilta vaikka kello on vasta vähän vaille viisi. 

Tiedän edelleenkin syöväni aika kehnosti, mutta en jaksa tällä hetkellä välittää siitä. Ehkä ensi viikolla voisin yrittää tehdä jotain parannusta.

Okei tulipa sekava postaus. Tällaisille päiville pitäisi keksiä jotain järkevää tekemistä. Tai ehkä se on ihan ok, että otan peiton ja linnoittaudun sohvalle katsomaan telkkaria.

back to school

Huomenna mulla alkaa koulu. voi apua. Ei mua oikeastaan jännitä, mutta on kuitenkin semmoinen epämielyttävä fiilis. Kaikki vanhat kaverit ovat poissa ja joudun tutustumaan vuotta nuorempiin. Ihan kuin menisin uuteen kouluun. Jotenkin minusta tuntuu, ettei tästä vuodesta tule helppoa, kirjoitukset ja kaikkea. Ei vaikka, minulla ei ole edes paljon kursseja. Koko koulurakennuksen näkeminen saa minut ahdistumaan. No ehkä tää tästä.

Perjantaina kävin lääkärillä. Aika nopeasti hän ehdotti, että kesän alussa aloitettua lääkitystäni nostettaisiin. En vastustellut, osasin jo odottaa sitä.

Tavallaan jo odotan syksyä. Sitä, kun saan pukea ihanat ja lämpimät neuleet päälle. Legginsit, kaulahuivit ja kuuma kahvi. Siinä syksyn pelastus.

magneettikenttiä ja salamoita

Viime yönä täällä ukkosti aika rajusti ja vettä tuli välillä saavista kaatamalla. Olin ottanut lääkkeni ja nukuin selvästi paremmin ja syvemmin kuin yleensä.

Aamulla kävimme nopeasti tallilla katsomassa heppaa ja hoitamassa sen silmää. Ehdimme nopeasti käydä kotona ja lähdimme sitten lääkäriin.

Oli yllättävän vaikeaa maata ja yrittää pitää jalkaa paikallaan magneettikuvauksen aikana. Minulla se sitten kesti hieman kauemmin, sillä vaikka kuinka yritin, jalkani välillä nytkähti tai heilui. Olisi pitänyt muistaa laittaa villasukat jalkaan ja pyytää peittoa, sillä reilun 20min aikana minulle tuli kylmä, vaikka varpaita lukuun ottamatta olin pukeutunut suht lämpimästi.

Illalla sain päähäni leipoa suklaamuffinseja. tyhmä minä. Söin kolme (hyi mikä possu) jonka jälkeen oksensin. En enää ikinä koske muffinseihin.

Tämä päivä ei ole mennyt hyvin.
Vielä muutama päivä lomaa jäljellä, toivottavasti ne menisivät hieman paremmin.

Päiväni kuvina

Eilen yritin vähemmän ahkerasti kuvata päivääni ja viimein väsäsin tämän Päivä kuvina- postauksen. Ihan kaikkia hetkiä en kuvannut, ei kännykkä ollut koko ajan kädessä. Valitettavasti päivä nyt ei ollut se kaikkein kiinnostavin. En tehnyt mitään erityistä, mutta sellaista mun elämä on. Ehkä sitten, kun koulu alkaa ja on vähän muutakin ohjelmaa voisin tehdä tämän uudelleen.

heräsin tasan seitsemältä
keittiössä oli touhon aikaan

mustikka-vanilja-tuorepuuro ja maitokahvi

lähdimme isän kanssa tallille

vedin kumpparit jalkaan,
kun pesin heppaa ratsastusksen jälkeen

Ehdin olla vähän aikaa kotona ja vaihtaa vaatteet.
Sitten lähdimme äidin kanssa kauppaan

En ollut nähnyt ennen joten ajattelin kokeilla,
saattaa kuitenkin jäädä syömättä

Lounas:
pieni pala kasvispiirakkaa, kasvisgratiinia
Molemmat olivat pahoja, en syönyt ihan kaikkea
Ateriaväli oli ehtinyt venähtää jo kuuteen tuntiin...

jälkkäriksi nektariini, nam<3

sitten luin muiden blogeja ja aloittelin tätä postausta

Välipala:
kahvi maidolla, kaksi kauraleipää + päälliset

teki vielä mieli hedelmää, joten söin omenan

pelasin fruit ninjaa :DD

siivosin
imuroin ja pyyhin pölyjä,
omakin huone on nyt järjestyksessä

Päivällinen venyi hieman myöhemmäksi ja unohdin ottaa
kunnollisen kuvan ajoissa. Söin salaattia ja vähän kanaa

Noin yhdeksän aikaan lähdin lyhyelle lenkille

kävn suihkussa ja pesin naaman kyseisillä tuotteilla

iltalääkkeet...
Tämän jälkeen vielä datailin ja valmistelin
seuraavan päivän aamupalaa

I'm sorry I don't understand where all of this is coming from

ahdistaa

ahdistaa

ahdistaa

Mulla ei ole hyvä olla. Tällä hetkellä tuntuu, että lähes jokainen pienikin asia ahdistaa. Syöminen on hankalaa, mutta syön kuitenkin. Yritän antaa syömishäiriölle turpaan, se lyö minut maahan kerta toisensa jälkeen. En kestä mun muuttunutta kehoa. Tämä ei tunnu omalta. En vain voi olla näin iso. Hehtaariperse, aivan liian isot ihrareidet, vatsakin on kunnon pallo. Kaipaan niin sitä mitä viime kesänä olin. Olen oikea löllyrä. Pohkeissa ja käsivarsissakin on liikaa. Joka puolella on ylimääräistä.

En jaksaisi kuunella samaa vanhaa virttä päivästä toiseen. Se ei lopu koskaan.

Läski. 

Katso nyt itseäsi peilistä. 

Miten olet voinut päästää itsesi tuon näköiseksi?! 

Eihän sun vaatteetkaan edes mahdu. 

Painat kohta varmaan sata kiloa. 

Taasko sä syöt? Älä vaan syö. 

Liikkeelle senkin läski, älä vain istu siinä tekemättä mitään.

Läski, läski, läski!!! 

Eihän minun tarvitse edes katsoa itseäni peilistä tietääkseni kuinka iso ja iljettävä olen. Sen tietää muutenkin, sen jopa tuntee. 

Saisimpa pois edes viisi kiloa. Sitten 10 ja 15. En vielä silloinkaan olisi tavoitepainossani, jonka kerran itselleni asetin.

Ensi viikolla alkaa taas koulu. Mihin tämä kesä oikein katosi? Olen jo valmiiksi ihan stressaantunut. Enkä ole vielä edes aloittanut kirjoituksiin lukemista. Hyvä minä

ps. Tänään olen kuvaillut päivääni, huomenna julkaisen postauksen!:)

Why I'm still here, oh where could I go?

Mökille lähdön jälkeen en ole ehtinyt kirjoitella mitään. En ole edes jaksanut bloggeria kunnolla avata. Sunnuntai-iltana tulimme takaisin kotiin ja sen jälkeen on aika kiirettä pitänyt. Vielä huomenna pitäisi jaksaa, viikonloppuna ehdin ehkä hieman rauhoittua. 

Mä olen jotenkin niin uupunut, ajatus ei kulje ja somet pysähtyvät kesken lauseen näppäimistölle. Avaan koneen, sitten netin ja jäädyn. Olen väsynyt lähinnä ehkä henkisesti, mutta syysisetkään voimat eivät ole oikein kunnossa.

Tunnen olevani hieman eksyksissä. Haluaisin hetkeksi vetäytyä komeroon ja pysytellä piilossa jonkin aikaa, levätä vähän ja kerätä voimia. Jotenkin tuntuu, että  mun elämässä tapahtuu tällä hetkellä vähän liikaa, en pysy vauhdissa mukana. Samalla moitin itseäni laiskuudesta ja aikaan saamattomuudesta. 

Syön lääkkeitäni ihan miten sattuu. Välillä oikeasti unohdan ottaa, toisinaan päätän jättää ne ottamatta. Sitten popsin melatoniinia toivoen, että saisin edes joten kuten nukuttua. Yöunet ovat jääneet syystä ja toisesta hieman vähälle.

Niin ja ruokailuista en viitsi sano mitään. Viikonlopun rennomman otteen jälkeen on taas ollut huomattavasti vaikeampaa. Kyllä mä syön, mut tiedän että en riittävästi ja monipuolisesti. Ja se juominen, vaikeeta.

Haluaisin lomaa elämästäni, tai ehkä itsestäni.

jos odotat parempaa aikaa, odotat seuraavan elämään

Tänään on jälleen kerran päivä täynnä ohjelmaa.
Kohta olen lähdössä tapaamaan ravitsemusterapeuttia ja sieltä suoraan kynsihuoltoon. Sieltä kun pääsen, niin äkkiä kotiin ja kaikki kamat mukaan. Muutaman mutkan kautta tallille. Eilen en vielä jalallani uskaltanut ratsastaa, enkä varmaan tänäänkään. Hessulle on kuitenkin tulossa eläinlääkäri, joten pakko mennä.
Tallilta lähdemme suoraan mökille, viime kerrasta onkin hieman ainakin minun kohdallani aikaa. Maanantaina nauroin isälle, että olen tainut viettää tänä kesänä enemmän päiviä Tallinnassa, kuin öitä mökillä.

Tänään juoksen siis melkein, kuin tuli hännän alla. Jossain välissä pitäisi myös muistaa ja ehtiä syödä. Huomenna saan ottaa ihan rauhallisesti, toivottavasti ilma olisi hyvä ja voisin ottaa aurinkoa. Sunnuntaina menemme todennäköisesti katsomaan ratsastuskisoja.

ärräpäitä

Tää päivä piti mennä tällaisissa tunnelmissa

mutta muuttuikin tällaisiin

Jalka kipeä ja turvoksissa. En tiedä mikä siihen tuli.
Tänään en voi muuta kuin leputtaa sitä ja kylmätä. Toivottavasti pääsisin huomenna nousemaan hevosen selkään ja lähtemään kisoihin.

äxdeeee

:D

21. heinäkuuta

Kiirettä on pitänyt, tuntuu etten ehdi tehdä ihan kaikkea mitä pitäisi. Ja kuitenkin tuntuu siltä, etten ole saanut mitään aikaiseksi. Kun olen päässyt kotiin, en enää jaksa sohvalta nousta. Ystävistäkään en ole oikein kuullut mitään.

Perjantaina kävin ravitsemusterapeutilla juttelemassa ja sain myös tehtäviä joista minun pitäisi selvitä ensi viikon tapaamiseen asti. Haasteena on esimerkiksi syödä aamupalaa sekä ainakin yksi leipä joka päivä. Tähän mennessä on sujunut suht hyvin muutamaa lipsahdusta lukuun ottamatta.

tänään söin tällaista aamupalaa
tuorepuuroa ja teetä

Hoitotapaamisen jälkeen piipahdimme äitini kanssa stockalla viimeisissä alennusmyynneissä. Mukaan tarttui kaikea pientä kivaa. Tällä viikolla olen ostanut uudet mustat farkut, bikinit, muutaman paidan ja kaulakorun. heihei rahat Lisäksi tilasin hepalle vähän varusteita talvea varten.

Tällä viikolla olen saanut vaikutteita Helsingisä olleista purjeveneistä (-laivoista?:D). Päälläni on sattumoisin ollut ankkuritoppia, -huivia ja ostin myös kaulakorun jossa riippuu ankkuri. Torstaina kävimme vanhempieni kanssa ihan paikan päällä katsomassa aluksia. Ilma oli kaunis - niin myös laivat, ja ihmisiä oli ihan älyttömän paljon.

näytti ihan hyvältä...

 
Eilen meni melkein koko päivä ratsastuskisoissa. Kotoa lähdimme seitsemän aikoihin ja takaisin tulimme yksitoista tuntia myöhemmin. Ei ollut ihan meidän paras päivä, heppa ei oikein jaksanut tsempata kuten yleensä ja itsekin taisin olla hieman epävarma. Ensi viikolla uusi yritys.

polvi ei taida oikein tykätä tästä treeni- ja kisatahdista
onneksi kylmäpussi hieman auttoi kipua

Tämä päivä alkoi mukavissa merkeissä kun koiramme oli päättänyt käydä mutakylvyssä. Se oli aivan musta ja haisi aika pahalle. Eikun pesulle ja naurut päälle, ei meidän vanha rouva ole ikinä uimisesta pitänyt.

Huomenna lähdemme isäni kanssa päiväksi Tallinnaan - kolmas kerta minulle tänä kesänä :D



hmm, näistä postauksista on tullu jotenkin tylsiä ja yksitoikkoisia. Olisiko teillä jotain toiveita? Yritäisin toteuttaa niitä parhaani mukaan. Ensi viikolla yritän saada aikaiseksi päiväni kuvina- postauksen.