perjantai 30. marraskuuta 2012

black ribbons white snow

lunta lunta lunta! olen haltioissani Mitä väliä vaikka meinaan jäätyä heti kun pääsen ovesta ulos.


kulunut viikko on mennyt hyvinkin vaihtelevasti...

ensin selitin psykalle pieniä lumenvalkoisia valheita siitä kuinka hyvin mulla menee. "Tietysti olen syönyt kaikki ateriat", vastasin silmiä räpäyttämättä vaikka lounaani koostuikin todellisuudessa vain pepsi maxista. Eihän se ole valehtelemista jos ei kerro ihan koko totuutta, eihän? Usein olen vain hiljaa  tai hymähdän jotain vastaukseksi. Valheen kertominen on paljon helpompaa kuin totuuden paljastaminen. Kuka nyt edes haluaisi tietää tällaisesta säälittävästä tapauksesta? Kyllähän mä jopa uskaltauduin syömään hieman piparitaikinaa, mutta sen seurauksena taas napsin laksoja kuin karkkeja...

Seuraavalla kerralla murruin ja kerroin kuinka huonosti mulla on mennyt. Onneksi en kuitenkaan kaikkea kertonut. Yksi askel eteenpäin, kaksi taakse.

Lauantaina mun piti lähteä bilettämään mun kavereitten kanssa, mutta en vain sitten enää jaksanut.
Ensi viikolla uusi yritys. Tarvitsen todellakin tilaisuuden päästä nollaamaan sekavia ajatuksiani. hyvä - paha kuningas alkoholi

unelma <3
Eilen kotiin tullessani mun piti syödä välipalaa, mutta koska olin ihan yksin kotona niin se jäikin sitten siihen. En mä vaan uskalla alkaa yksikseni syömään. pelkään etten tydykkään vain yhteen leipään. Ja leivän tai jogurtin ottaminen kaapista tuntuu maailman vaikeimmalta asialta. Vaikka mä vihaan sitä että mun äiti annostelee mun ruoat, niin se tuo myös tietynlaista turvaa. mut enhän mä olis edes ansainnut syödä sitä välipalaa kun oo tämmöinen valtava läski. hyvä vaan että jäi välistä.

Tänään mun päivä alkoi yhtä hienosti. Aamupalaksi teetä, puolikas viipale leipää ja rasvaton mansikkarahka (74 kcal). Sitten päätin tarkistaa et mitä kaikkea se rahka mahtaakaan sisältää. Meinasin tipahtaa tuolilta. Liivatetta. Anteeksi mitä?? Eihän rahkassa kuulu olla liivatetta. Mä vihaan sitä. No asiasta viisastuneena päätin sitten oksentaa. Päivähän alkoi loistavasti... Ja päättyi muutamaan laksatiiviin...


Ja täällä mä vielä valvon vaikka kouluun pitäisi kahdeksalta mennä

pitäisiköhän? uskaltaisinko?

maanantai 26. marraskuuta 2012

haastetta kerrakseen

Kiitokset Sugar haasteesta! Tämän tekemiseen vierähtikin sitten koko viikonloppu. No eipä mulla ollut parempaakaan tekemistä.


This little award is all about discovering new blogs and helping those with less than 200 followers to get recognized.

1.Each person tagged must post 11 things about themselves.
2.They must also answer the 11 questions the 'tagger' has set for them.
3.They must create 11 more questions to ask bloggers they have decided to tag.
4.They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post.
5.These lucky bloggers must be told.
6.There's no tag backs.

Yksitoista asiaa minusta

1. Pienenä en pitänyt suklaasta. Nykyään, jos vain voisin, eläisin pelkällä suklaalla.

2. Teen lukion neljässä vuodessa joten tänä (luku)vuonna mulla on tähän asti ollut vain kuusi kurssia.

3. Kynteni ovat todella huonossa kunnosa. Ne eivät kasva, ja jos ne niin tekevät, ne lohkeavat melkein heti. Haluaisin geelikynnet, mutta en ole saanut aikaiseksi tilata aikaa manikyyriin.

4. Olen viettänyt varmaan puolet jouluista ulkomailla. Kerran olen ollut jouluaaton sairaalassa tiputuksessa.

5. Yläasteella minulla oli lantiolle asti ylettyvät hiukset. Sitten ysillä päätin leikata ne lyhyiksi. Lyhimmillään ne on ollu leukaan asti. Tällä hetkellä kasvatusprojekti meneillään.

6. Ala-asteella soitin koulun bändissä kosketinsoitinta/pianoa. En ikinä osannut nuotteja joten opettelin aina biisit värilappujen avulla. Pienenä äiti ja isä ostivat meille pianon, mutta enhän minä mitenkään ilman soittotunteja voinut oppia sitä soittamaan.

7. En ole ikinä pelännyt että minulta menisi luita poikki. Isompi pelon aihe on ollut että esim. ranne tai nilkka menisi sijoiltaan. No viime talvena multa sitten meni polvilumpio sijoiltaan. Voin kertoa että se sattui ihan pirusti.

8. En tiedä mistä tämä pelko kumpuaa mutta suurin pelkoni on, että jostain syystä minulle diagnosoitaisiin bulimia

9. Uskon leipovani maailman parhaita korvapuusteja. En ole vain uskaltanut tehdä niitä pitkään aikaan.

10. Pelkään hämähäkkejä ja muitakin ötököitä, käärmeitä, pimeetä, murhaajia ja piikkejä. Lisäksi ahdistun ihmismassoista ja suljetuista tiloista ja metron rullaportaista.

11. Mielikuvitukseni on todella huono, joten minulla kesti kauan keksiä 11 asiaa itsestäni.


Ja sitten Sugarin laatimat kiperät kysymykset

1. Millainen on tavallinen aamupalasi?
haha... keväällä/kesällä olisin vielä vastannut että juon vain teetä tai kahvia aamuisin. Nykyään ateriasuunnitelmaani kuuluu 3dl puuroa tai kaksi leipää. Puuroa harvemmin syön noin paljoa ja leipäviipaleetkin ova aika pieniä. Usein syön jogurtin ja hedelmän.

2. Kolme negatiivista asiaa luonteestasi?
olen todella pikkutarkka perfektionisti, vihaan elleivät asiat mene niinkuin olen suunnitellut tai asioita ei tehdä haluamallani tavalla. Annan helposti periksi tai luovutan jos tiedän etten pysty tekemään jotain täydellisesti tai ellen voi olla riitävän hyvä (mieluiten paras). Osaan myös stressata ihan jokaisesta asiasta. Ja en osaa tehdä päätöksiä
Tässä taisikin olla jo muutama. Vaikka listaa vois jatkaa vielä loputtomiin.

3. Kolme positiivista asiaa sinusta?
Olen hyvä kuuntelemaan. Ei tuu muuta mieleen 

4. Mitä/missä opiskelet?
(ruotsinkielistä) lukiota käyn

5. Milloin olet viimeksi luistellut? Pidätkö siitä?
varmaan joskus yläasteen jumppatunnilla. Pienenä pidin luistelemisesta ja olin ihan hyväkin, mutta myöhemmin minulle on kehittynyt jonkinlainen kaatumiskammo. Ja tämä pätee lajiin kuin lajiin. Hassua että ratsastaessa en oikeastaan ikinä mieti että voin pudota ja saattaisin loukata itseni.

6. Kuinka paljon yleensä luet kokeisiin?
vaihtelee todella paljon ja riippuu ihan aineesta. Yritän aina lukea koealueen ainakin kertaalleen läpi, mutta jätän sen liian usein viimeiseen iltaan. Vihaan opettajien nettiin laittamia muistiinpanoja. En ole varmaan ikinä mennyt kokeeseen lukematta. Matikkakirjaa en yleensä edes avaa muuta kuin tunneilla.

7. Mistä teostasi olet eniten ylpeä?
Miks nää on näin vaikeita ja syvällisiä? Voi apua, pää lyö tyhjää...

8. Jos oksennat, niin kuinka usein?
en kovin usein, oikeastaan vain silloin kun alan panikoimaan jotain mitä tuli syötyä. Ehkä pari kertaa kuukaudessa. Pakko myöntää että olen todella huono oksentamaan...

9. Pidätkö siivoamisesta? Onko suhtautumisesi iän myötä muuttunut?
vihaan epäjärjestystä, mutta en ole kovinkaan innokas siivoomaan. Imuroiminen on ihan kivaa, mutta tavaroiden raivaaminen tylsää. Jokaisella tavaralla on kuitenkin paikkansa ja ahdistun elleivät ne ole siellä missä kuuluukin. Enemmän ahdistusta aiheuttaa kuitenkin se jos joku muu siirtelee tai edes koskee tavaroihini tai siivoaa mun huoneen. Tiedän että vaatekriiseilyn jäljiltä vaatteni saattavat olla pitkin huonetta. En usko että suhtautumiseni on hirveästi muuttunut.

10. Kaukaisin paikka kodistasi, jossa olet koskaan käynyt?
Malesia

11. Unelmasi?
Olla laiha. 
Joskus tulevaisuudessa toivon että tekisin sellaista työtä josta nautin.  Ja että mulla olisi ihana mies ja lapsia. Ja koiria ja hevosia.


Ja viimeisenä vielä omat kysymykseni


1. Minkälaisessa talossa asut?
2. Onko sinulla/onko sinulla ollut lemmikkejä?
3. Oletko ikinä pyörtynyt?
4. Minkälaisen puhelimen omistat?
5. Mitä toivot joululahjaksi?
6. Kaunein sana minkä tiedät ja perustelut?
7. Milloin viimeksi olet leiponut ja mitä leivoit? Pidätkö leipomisesta?
8. Salainen haaveesi?
9. Mitä söit viimeksi?
10. Entä lempiruokasi?
11. Missä näet itsesi kymmenen vuoden päästä?

Olen todella huono haastamaan ketään joten haastan kaikki lukijani tekemään tämän! Mielellään saa sit tulla tänne kertomaan jos joku on viitsinyt tehdä :)



seuraavaksi tekemään ihan "oikeeta" postausta. Toivottavasti sen tekemiseen ei mene ihan näin paljon aikaa.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

stressiä, ahdistusta ja pelkoa

Koeviikko painaa päälle. Vaikka enhän mä saisi valittaa kun mulla on vain kolme koetta. Mä en kuitenkaan saa mitään aikaiseksia ja olenhan minä myös laiska. Jospa kuitenkin saisin vielä tehtyä kaikki tekemättömät tehtävät ja lähetettyä viimetingassa opettajille. Etteivät vaan muutkin pääsisi haukkumaan minua laiskaksi. Olen todella pettynyt tämän päiväiseen esseeseeni ja huomenna on luvassa historiaa. Yritän lukea ja lukea, mutta ajatukseni karkaavat siihen kuinka paljon liika olen syönyt ja kuinka lihava mä olen.


Tänään myös hoksasin että perjantaina on viimeinen mahdollisuus ilmoittautua kevään yo-kirjoituksiin. Apua apua nyt mä kyllä oikeasti kuolen. Ääk missä vaiheessa ehdin kerätä opettajien nimikirjoitukset säällittävän lappuuni. Outo pelko tökkii kylkeen ja lamauttaa puhetaidon kun pitäisi vaan uskaltautua vaikka sitten koputtamaan opettajahuoneen ovelle. Entä jos huomenna unohdan ja perjantaina en ehdi? Voi miksi teen elämästäni näin hankalaa?


Pelkkä koulurakennuksen näkeminen saa minut huonovointiseksi. Kun katson muiden iloisia kasvoja minun tekisi mieli oksentaa. Opettajien kohtaaminen pelottaa ja ajatus kuraattoriin törmäämisestä saa minut melkein itkemään. Olen pienestä pitäen aina mennyt mielelläni kouluun. Ja nyt mä mietin jo lukion keskeyttämistä. Oi voi, ei tän näin pitänyt mennä. Edes ruokalaan meneminen vaati suurta ponnistusta. Haluaisin vain juosta pakoon ja tunnen kuinka kasvoilta katoaa kaikki väri. Jotenkin kuitenkin onnistun istahtamaan tyhjälle tuolille ja katselen kuinka muut tyytyväisinä syövät lautasensa tyhjäksi. Tänään en kuitenkaan edes ehtinyt ruokatunnille kun jäin viimeistelemään vastaustani. Kokeessa minulla oli mukana pullo pepsi maxia mutta en uskaltanut avata sitä kaikkien nähden. Enhän minä voi juoda... en edes vaikka pullollisessa on vain 2 kcal. Mitähän muut ajattelisivat? Muilla oli pulloissaan vettä, yhdellä oli energiajuomaa.


Lueskelin vanhaa ruokapäiväkirjaa alkukesältä ja ahdistuin kuinka paljon mä tällä hetkellä syön. Helvetin läski. Ei ihme että oon näin lihava. Niin monen päivän kohdalla luki teetä ja mehukeittoa. Muutama sivu oli kokonaan tyhjä.



Tällaista tällä kertaa... Toivottavasti teillä menee paremmin!

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Gotta get up and try try try

Söin liikaa. Aivan liikaa. Koko viikonloppun olen vain syönytsyönytsyönyt.
En edes tiedä kuinka monta piparia mun mahaan meni.
Olen ällöttävä. Epäonnistuja. Läski. Sika.


No huomenna alkaa uusi viikko. Tiistaina alkaa koeviikko. Ja aloitinko mä jo lukemaan kokeisiin? No en. Niinhän sitä pitää.

Uusi viikko. Eli uusi alku. Nyt mä oikeasti ryhdistäydyn. Mä en voi enää jatkaa näin. En voi enää olla näin lihava. Mun on pakko laihtua. Täytyy yrittää kovemmin. Tällainen lepsuilu ei ole hyväksyttävää.

Ja mähän onnistu. Kyllä mä vielä laihdun
 

perjantai 16. marraskuuta 2012

yöperhonen


Aloitin kirjoittamaan tätä postausta viime yönä kolmen aikaan. Mua ei vaan nukuttanu yhtään yhtään. Ehkä se johtuu sittä että olin juuri tullut kotiin. Olin katsomassa Breaking Dawnin muutaman kaverin kanssa. Oli kyllä hieman erilainen kuin kirja, varsinkin yhdessä kohtaa, mutta hyvällä tavalla.

Leffa-eväinä mulla oli pesi maxia, pieni omena ja proteiinipatukka. Ei ollut yhtään nälkä, mutta kuitenkin mussutin kaiken. ahmatti. Kiitos aivopesusta psyka. Nyt sitten mietin kumman päivän kaloreihin se ylimääräinen patukka pitää laskea. Parempi pysytellä valveilla muutama ylimääräinen tunti jotta varmasti kuluttaisin edes osan niistä kaloreista. Apua, olisi vaan pitänyt tyytyä pepsi maxiin... Olin vielä hereillä kun hesari kolahti luukusta sisään. En kuitenkaan valvonut koko yötä kuten jossain vaiheessa luulin.



Tänään olen kuitenkin ollut yllättävän pirteä vaikka nukuinkin vajaat neljä tuntia. Syömiset olisi muuten menneet hyvin, mutta lisäksi sorruin kuitenkin syömään monta piparia ja yhden proteiinipatukan. Huomenna luvassa pikkujoulut kertaa kaks. ahdistaaAhdistaa todella paljon. En yhtään tiedä miten ruokailut hoituvat tai mitä tulen syömään joten pelkään että päivä menee kokonaan pilalle pelkän ahdistuksen takia.

tekisi mieli tehdä noin


Viikonloppu taitaa muuten kulua kokeisiin lukemalla. Jospa kerrankin aloittaisin lukemisen ajoissa enkä jättäisi kaikkea viimeiseen iltaan.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

girl skinny, skinny, not eating at all

kuinka mä voin olla näin tyhmä...? vihaan itseäni ennemmän kuin koskaan. Kumpa mä voisin todellakin olla vain syömättä...



Mä en tajua miksi kaikki ovat koko ajan niin huolissaan minusta? "Söisit nyt jotain", "ota vähän lisää..." jne... Mä en jaksakestä enää. Antakaa mun nyt vaan hoitaa itse mun syömiset, kaikki on hyvin vain jos mä en syö mitään. ääni päässä on ainakin hetken hiljaa, tai parhaimmas tapauksessa saan jopa kehuja. Ihan kuin mä en muka söis mitään. Mähän syön ihan hirveän paljon. Liikaa. possu

Äiti pelkää et mun paino vaan jatkaa tippumistaan. Psyka uskoo samoin. antakaa mun nyt vain olla!
En jaksanut enää kuunnella valitusta joten kengät kiltisti pois ja takaperin astuin vaa'alle. Siinä vaiheessa meinasi jo itku tulla mä en haluahaluahalua. Hetken haukoin henkeäni ja yritin saada vapisevat käteni rauhoittumaan. Psyka sanoi kiitos ja kirjotti valtavat numerot vihkoonsa. Nöyryyttävää
 
 Tänään jatkoin kilttinä olemista ja menin kouluun. Vielä parempi olin kun jaksoin hyppytunnilla mennä kotiin syömään. Saldo: banaani, 100g raejuustoa ja 3 pinaattilettua. Tämän suoritin reilussa puolessa tunnissa. Sitten ahdistuneena takaisin kouluun äikän tunnille. Ihana luokanvalvojamme tarjosi meille pipareita ja kahvia. Minä tyydyin pelkkään pulverikahviin ja katsoin ja kuuntelin kuinka muut mutustivat pipareita ja yritin keskittyä kirjaani.  

Kuraattorilta olin saanut viestin jossa hän ehdotti tapaamista koeviikolle. unohdin Jätin vastaamatta siihen, kunnes sain jo toisen viestin ja minun oli pakko kirjoittaa jotain. "Mulla on koe silloin joten en voi tulla". Hän on oikeasti aivan ihana ihminen, mutta mä vaivoin jaksan edes koulussa olla. Ehkä siksi minun pitäisi mennä? Ahdistus puristaa rintakehää ja mielessäni itken hiljaa. Mä en jaksa olla koulussa, mutta en kuitenkaan halua kotonakaan kaikkia päiviäni viettää... poissaoloja ei ole enää varaa saada.



sunnuntai 11. marraskuuta 2012

leipuri hiiva

Torstaina jäin kotiin. Perjantaina en edelleenkään jaksanut mennä kouluun. Hyvä minä. Ja mitä olen sillä välin tehnyt? No en mitään järkevää. En ole oikein edes jaksanut avata konetta, enkä katsoa telkkaria ja en todellakaan ole tehnyt mitään läksyjä. Sain jo toisen antibioottikuurin, mutta ei tämä jaksamattomuuteni mistään flunssasta johdu. Olen vain niin väsynyt itseeni ja tähän elämään. Olen kuitenkin saanut ehkä vähän paremmin nukuttua antibioottien ansiosta. Ne saavat minut aina niin väsyneeksi.

Isänpäivän kunniaksi innostuin eilen leipomaan kakun. En muista milloin olisin viimeksi leiponut vaikka ennen tykkäsin tehdä niin todella usein. Nykyään vaan pelottaa, ahdistaa ja ruokahirviö ei jätä hetkeksikään rauhaa, niin etten ole saanut edes jauhopussia nostettua kaapista ulos. Nyt kuitenkin kaikki meni oikein hyvin. Ruokahirviö pysyi rauhallisena eikä minun edes tehnyt mieli maistaa. Tänään aamulla kakku kyllä näytti isälle maistuvan oikein hyvin. Iltapäivällä uskaltauduin itse maistamaan ihan tosi pienen palan enkä edes kuollut siihen :)

Leipomisesta inspiroituneena laitan tänne kerrankin itse ottamiani ruoka-aiheisia kuvia. Tällä kertaa leipomastani kakusta. naminami

 
 
 
 
 



ps. hain ajokorttini tässä muutama päivä sitten. Näytän ihan itäeurooppalaiselta

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Mikä se diagnoosi nyt olikaan?


anoreksia bulimia bulimia-anoreksia? vai ei syömishäiriötä ollenkaan?  
kääk
Reilun viikon sisällä olen oksentanut kolme kertaa, viimeksi eilen illalla. Porkkanat ja suklaa maistuu niiiin hyvältä yhdessä.... Sydän tykytti kun kuulin isän tulevan yläkertaan ja jouduin jättämään leikin kesken.
Ja maanantaina kun sain terapeutilta mukaan monisteen oksentamisen ja laksatiivien haitoista. Ai kiitos en tienytkään. Ei vittu kiinnosta. Paperi hävisi kuin tuhka tuuleen. Ihan kirjaimellisesti.


Viimeiset käynnit psykalla eivät ole olleet kovinkaan mukavia. Eilen minulle taas tarjottiin välipalaa kun lipsautin etten ollut koko päivänä syönyt mitään. Oikeasti olin ollut syömättä maanantaista kello kahdesta lähtien. "Ei kiitos, kyllä mä pärjään ilmankin" ei riittänyt vastaukseksi. Hemmetti. Päivä meni pilalle kun ei paasto kestänytkään iltaan asti. Anoreksiakeiju manasi psykan maanrakoon.




Ravitsemusterapeutin luona oli oikeastaan kivaa. Hän jaksaa hymyillä ja on kannustava. Hän ei vaadi minulta mitään mihin en ole valmis. Suurin pelkoni oli että sunnitelmaa heti nostettaisiin. "Ei sitä tehdä vielä pitkään aikaan.... Sitten kun olet valmis"


Jos mä saisin päättää niin en olis ikinä valmis. Jos mä saisin päättää niin mä en söisi.

maanantai 5. marraskuuta 2012

november

taas yksi kuukausi sujahti ohi huomaamatta. Mihin tää kaikki aika oikein katoaa?

Äidin mielestä viime viikko on mennyt huonommin kuin pitkään aikaan. Mun mielestä kaikki on mennyt paljon paremmin. Eihän äiti ole edes huomannut suurimman osan leivistä joutuneen roskiin. Mitä väliä vaikka en noudattaisikaan mun ateriasuunnitelmaa.



Tänään ahmin. Okei kyllä mä tiedän ettei se ollut ahmimista, mutta sön kuitenkin aivan liikaa. Onneksi se kuitenkin loppui välipalaan, joka oli puolet lounaasta. Eli puoli kahden jälkeen en ole syönyt mitään. Ja päivän kalorit alle 1200. Hyihyihyi. Minunhan piti olla kokonaan syömättä. Huomenna en syö mitään ennen iltapalaa. Ja senkin vain jos on pakko. Aamen.
En vain tiedä mitä minun pitäisi tehdä jääkaapissa olevalle broilerille. Sehän oli ostettu minulle päivälliseksi. En tahtoisi heittää ruokaa roskiin.


Huomenna koulun jälkeen toistamiseen tällä viikolla psykalle - eli olin siis tänään, ja myöhemmin ravitsemusterapeutille. Great. Haluaisin jäädä kotiin aamupäiväksi nukkumaan, mutta en tiedä uskallanko keräillä lisää poissaoloja. No, saa nähdä. Ehkä en vaan herää herätyskellon ääneen? Tai unohdan laittaa sen soimaan? Tai sitten olen vain reipas tyttö ja menen kiltisti kouluun. 


"Miksi sä et ikinä syö koulussa?" kysyi eräs vanha tuttu perjantai-iltana kun humalaisina istuimme sohvalla ja katsoimme muiden tanssia. En muista mitä vastasin. En ainakaan kertonut totuutta. Taisin vain olla hiljaa ja yrittää hymyillä. Aamun tullen toivoin hänen unohtaneen kysymyksensä.
Ja kuitenkin odotan jo seuraavaa syytä vetää kännit viikonloppua. Juomissa on paljon turhia kaloreita!!! Tällä hetkellä en jaksa välittää. Haluan vain hetken olla young and wild and free.