Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. toukokuuta 2013

give your heart a break (taukoa luvassa)

mintunvihreä♥

ihme lounassalaatti
päällä kanaa ja raejuustoa

aamupalaa
teetä, puuroa, marjoja ja sokeritonta mehukeittoa
harmi, että kamera hieman vääristää
todellisuudessa kukat ovat kauniin vaaleanpunaisia

Huhhuh

Jo pelkästään torstain, eilisen ja tämän päivän aikana olen:

sössinyt ajan fysioterapeutille ja olin jo matkalla sinne, kun sain viestin, että aika meni jo

viettänyt eilen vapaapäivää

ollut perjantaina tämän kevään viimeisillä "normaaleilla" tunneilla

panikoinut kevään ylioppilaskirjotusten tuloksia,
En pystynyt edes iloitsemaan mantsan E:stä, kun petyin muihin tuloksiin. Tiesin toki matikan menneen huonosti ja samassa se pysyikin. Äikän kuitenkin tulen kirjoittamaan uudestaan, en ole ikinä saanut noin huonosti ja opettajan pisteistäkin se näköjään vielä laski...

istunut ulkona kirjoittamassa myöhästynyttä esseetä; jonka seurauksena sain jo rusketusrajat!

stressannut tulevaa koeviikkoa, en ole vielä aloittanut lukemista ja todella pelkään, että en osaa mitään ja kaikki menee ihan penkin alle

käynyt kaupassa, tehnyt ruokaa ja myös syönyt

syönyt banaanin piiiiitkän tauon jälkeen

korvannut lounaan syömällä kaksi suklaapatukkaa, omenan ja yllämainitun banaanin. Välipala jäi sitten syömättä oho

seuraavassa hetkessä ahdistunut siitä, kuinka lihava olen. Vaatteet eivät mahdu päälle ja kun kävin tilaamassa uudet ratsastusvarusteet sain huomata, että pohkeetkin olivat kasvaneet reilun kahden vuoden takaisesta kolmella sentillä (=maailmanloppu).

jännittänyt viikonlopun kilpailuja jotka lopulta menivät ihan ookoo, mutta paremminkin olisi voinut mennä

katsonut telkkarista kuinka Suomi voitti Slovakian jääkiekossa
ja lopulta kuunnellut auton radiosta kuinka Suomi hävisi Ruotsille

käynyt lenkillä

käynyt labrassa verikokeissa; tästä johtuen kädessäni on iso mustelma ja se on vieläkin todella kipeä :(

saanut jälleen kerran kieltävän vastauksen työhakemukseen(en näköjään kelpaa mihinkään...)

yrittänyt selvitä elämästä


Eli kaiken kaikkiaan minulla on ollut aika epäonnistunut fiilis. En näköjään osaa mitään.  Mitä väliä millään edes on? Paino on noussut vuoden takaisesta ja kaiken pitäisi siis olla hyvin. Mutta kun ei ole. Olen melkein sata varma siitä, että laihempana olisi yo-kirjoituksetkin menneet paremmin. Entisestä kympintytöstä on tullut täysi nolla. Minusta ei ole mihinkään. En saa mitään aikaiseksi, saan varmaan hädin tuskin lukion käytyä loppuun ja todennäköisesti en tule ikinä pääsemään opiskelemaan sinne minne haluaisin (jos nyt edes olisin ihan varma että mitä mä haluan...).


Mä en jaksa tätä. Vihaan itseäni.

Olen läski, ruma, tyhmä ja epäonnistunut kaikessa.



Olen päättänyt pitää lyhyen tauon täältä blogimaailmasta. Ihan lyhyen vain, sen ajan, että saan asian edes hieman parempaan järjestykseen eikä ahdistus vie kaikkia voimia. Täytyy varmaan miettiä taas lääkitystä, en ehkä pärjääkään ilman kuten luulin ja hetken jo toivoin.

Olette tärkeitä!

:llä nelly

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Puoli kiloa päivässä

...nimittäin voita, ei kasviksia tai hedelmiä! hui! 
vai miten se nyt oikein meni?



Tässä sekalaisia kuvia sekaisessa järjestyksessä reissultani. Viikonloppu oli aivan mahtava ja se johtui ihanasta seurasta! Kukaan ei voi ymmärtää minua yhtä hyvin kuin ihana muruseni. Puhuimme ja nauroimme sekä katsoimme myös yhden hyvin erikoisen elokuvan. Näin hauskaaihanaamukavaa viikonloppua minulla ei ole ollut pitkään aikaan!


lauantain lounas
kanasalaatti abc:llä

melkein valmiit tuotokset

leivoimme siis pikkuleipiä

piti ottaa kuva kynsistä

minä toimin kuvaajana ja henkisenä kannustajana
( = pelleilin tablettietokoneellani)


melkein puoli kiloa voita, hui!sekä yksi blondi ja yksi mustatukkainen

Olet rakas muru!♥♥


siinä sitä on
oli pakko ottaa kuva, kun siinä luki
"rakkaudesta elämään & jäätelöön"!
emme toki syönnyt noita
kotia kohti
onko vielä pitkä matka?

päivän kunniaksi muistin toki äitiä
orkidea, ruusu, kulho ja kortti

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

first of May




Hetken ehdin jo luulla että mulla on ihan todella huono viinapää (ei silleen että se olisi mitenkään erityisen hyvä tai pitäisin sitä hyvänä/huonona ominaisuutena). Sitten mietin mitä kaikkea tulikaan joutua enkä enää ihmetelly asiaa.


Ihan hauskaakin minulla oli, mukava nähdä ystäviä ja koulukavereita, osaa en ollut varmaan yli vuoteen edes nähnyt. Loppuillasta taisi kontrolli olla hieman hukassa kun söin sipsejä ja palan piirakkaa (mihin se mun gluteenittomuus oikein katosi haloo!?). Osan porukasta vielä suunnatessa baariin päätin kuitenkin lähteä bussilla kotiin. Puoli kolmen aikaan pääsin vihdoin sänkyyn.

Aamulla olin ns heikossa hapessa eikä olo ollut mitenkään erityisen hyvä. Aamupala tuli syötyä lounaan aikaan ja päivän ainoa lämmin ateria iltapäivällä. Helsingissäkin käväisin, myöhemmin söimme perheen kanssa yhdessä ja itse grillimestari pääsi vauhtiin. Tänään olen myös syönyt kevään kesän! ensimmäisen jäätelöannoksen, vaniljajäätelöä ja mansikoita. Valittevasti se maistui ihan yhtä hyvältä myös toisella kerralla, hieman hukkaan kyllä meni kun kerran päädyin deletointiin....

Ihanaa kun huomennakin voi vielä pitää vapaata. Tällainen lyhyt loma keskellä viikkoa tekee ihmeen hyvää.

Huomenna varmaan näen ystävääni shoppailun ja kahvittelun merkeissä :)