hoidosta (part 1)

Lääkäri, psykologi, ravitsemusterapeutti, psykiatri, kouluterveydenhoitaja ja kuraattori....

Lupasin postausta liittyen hoitooni. Tässä se nyt tulee. Päätin jakaa postauksen ainakin kahteen osaan, muuten siitä olisi varmaan tullut aivan liian pitkä. En tiedä kumpi osa pitäisi oikeastaan julkaista ensin, ehkä postauksen jakaminen teki kaikesta vain sekavampaa. Tämä on ehkä sellainen lyhyt esittely, seuraavassa voin kertoa hieman tarkemmin (paljastamatta kuitenkan liikaa yksityisiä asioita).


Ajattelin hieman "esitellä" minua "hoitavia" henkilöitä.



Minua hoitavat henkilöt


Tällä hetkellä käyn psykologin luona kerran viikossa. Koko viime lukuvuoden kävin kaksi kertaa viikossa, sillä muut olivat sitä mieltä, että tarvitsen enemmän tukea. Tänä syksynä koulun alettua psyka ehdotti taas käyntien lisäämistä, mutta minä vastustin. En halua, ehdi, jaksa käydä useammin. Uskon ja toivon pärjääväni näin. Lisäksi saan tällä hetkellä tukea myös koulussa ja uudelta lääkäriltäni.


Lääkäriä tapaan noin kerran kuukaudessa. Kesän alussa löysimme uuden mukavan lääkärin, jonka luona käyn ihan mielelläni. Hän on vastuussa lääkityksestäni ja ohjaa minut tarvittaessa lisätutkimuksiin. Oikeastaan on helpompaa, kun käyn eri paikassa kuin terapeuttini luona. Välillä kuitenkin on hankaluuksia kun psyka (ja hoiti sh-puolella) ei tarkkaalleen tiedä, mitä lääkärikäynneillä on tapahtunut.

Ennen tätä kyseistä lääkäriä jouduin rampaamaan useilla eri lääkäreillä ja melkein joka kerta vastassa oli joku uusi. Se oli hankalaa ja minun oli todella vaikea saada kerrottua asioita. Kävin joko terveyskeskuksessa, koululääkärillä ja vielä käydessäni psykiatrian polilla näin siellä kaksi kertaa lääkäriä. Nyt on myös helpottavaa jos minun tarvitsee flunssan takia käydä lääkärissä, minun ei tarvitse erikseen kertoa lääkityksistäni.


Ihan psykiatria olen nähnyt tasan kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran melkein heti jouduttuani hoitoon, toisen kerran ihan tämän vuoden alussa. Molemmilla kerroilla käteeni lykättiin uusi resepti, seurantaa ei ollut. Jäin yksin lääkkeitteni kanssa, eikä kukaan ollut estämässä, kun päätin lopettaa sertralinin.


Ravitsemusterapeuttia tapaan silloin tällöin. Mitään tarkempaa "hoitosuunnitelmaa" ei ole laadittu, vaan voin varata sinne ajan, kun minusta tuntuu siltä tai kun psykani on sitä mieltä. (Useimmiten hän on ehdottanut sitä, minusta välillä vähän turhaa...) Lisäksi olen käynyt joskus rt:llä jos psyka on ollut lomalla.


Koulu on yrittänyt tukea minua mahdollisimman paljon. Siellähän kaikki aikoinaan selvisi, sieltä soitettiin kotiin ja ehdotettiin hoitoa. Ensimmäiset joille saatoin puhua syömisongelmistani olivat koulukuraattori ja terveydenhoitaja.

Koulussa oli tarkoitus laatia suunnitelma miten siellä voitaisiin auttaa minua mahdollisimman paljon. Tarkoituksena olisi, että tapaan terkkaa tai kuraattoria (tai joskus molempia samaan aikaan) noin kuukauden välein. Molemmat ovat aivan ihania, mutta välillä minusta ehkä vähän tuntuu siltä kuin minua vahdittaisiin ihan koko ajan. Kotona, koulussa jne.



Toivottavasti ei ollut liian sekavaa
ja, että tästä olisi hyötyä edes jollekin.

Seuraavassa osassa yritän selittää esimerkiksi seuraavia asioita:
miten, miksi ja milloin jouduin/pääsin hoitoon, miten hoito on muuttunut sinä aikana, vähän tarkennan eri osioita. Jos teillä on toivomuksia jatko-osaan niin niitä saa ilomielin esittää.

uusi lääkitys

Hetken mietin kirjoittaisinko tätä postausta ollenkaan. Tiedän, että en todellakaan ole ainoa, joka syö masennuslääkkeitä, mutta silti. Osa minusta vastustaa edeleenkin lääkkeitten syöntiä (en nyt tarkoita etteivätkö muut voisi syödä tai, että siinä olisi jotain väärää). Toivoin vain niin kovasti pystyväni selviämään ilman. 

Olin jo melkein varma, että lopettaisin lääkitykseni kokonaan. Ja kuitenkin pelkään, että en pärjää ilman. Nyt sain kuitenkin uuden, en jaksanut vastustella lääkäriä.

escitalopram

Talvella söin vielä sertralinia, mutta lopetin koska tuntui ettei siitä oikein ollut mitään apua eikä se ehkä sitten sopinut minulle.

Vaikka tällä hetkellä niitä parempiakin hetkiä on huomattavasti enemmän, on masennus- ja ahdistusoireita vielä selvästi jäljellä. Täytän jopa vieläkin keskivaikean masennuksen diagnoosin...

Lisäksi olen syönyt viime kesästä asti mirtazapinia vaihtelevilla annostuksilla. Siitä haluaisin kuitenkin päästä eroon sillä olen kuullut siitä vain huonoa. Kuinkakohan monelta olen kuullut sen lisäävän ruokahalua ja johtavan painon nousemiseen? Ehkä minulla myös, mistä sen voi tietää. Hoitava taho on vain hyvillään, minä pelkään ja ahdistun.

Katsotaan löytyiköhän nyt sopiva lääke,
jospa tästä olisi vihdoin apua.

give your heart a break (taukoa luvassa)

mintunvihreä♥

ihme lounassalaatti
päällä kanaa ja raejuustoa

aamupalaa
teetä, puuroa, marjoja ja sokeritonta mehukeittoa

harmi, että kamera hieman vääristää
todellisuudessa kukat ovat kauniin vaaleanpunaisia

Huhhuh

Jo pelkästään torstain, eilisen ja tämän päivän aikana olen:

sössinyt ajan fysioterapeutille ja olin jo matkalla sinne, kun sain viestin, että aika meni jo

viettänyt eilen vapaapäivää

ollut perjantaina tämän kevään viimeisillä "normaaleilla" tunneilla

panikoinut kevään ylioppilaskirjotusten tuloksia,
En pystynyt edes iloitsemaan mantsan E:stä, kun petyin muihin tuloksiin. Tiesin toki matikan menneen huonosti ja samassa se pysyikin. Äikän kuitenkin tulen kirjoittamaan uudestaan, en ole ikinä saanut noin huonosti ja opettajan pisteistäkin se näköjään vielä laski...

istunut ulkona kirjoittamassa myöhästynyttä esseetä; jonka seurauksena sain jo rusketusrajat!

stressannut tulevaa koeviikkoa, en ole vielä aloittanut lukemista ja todella pelkään, että en osaa mitään ja kaikki menee ihan penkin alle

käynyt kaupassa, tehnyt ruokaa ja myös syönyt

syönyt banaanin piiiiitkän tauon jälkeen

korvannut lounaan syömällä kaksi suklaapatukkaa, omenan ja yllämainitun banaanin. Välipala jäi sitten syömättä oho

seuraavassa hetkessä ahdistunut siitä, kuinka lihava olen. Vaatteet eivät mahdu päälle ja kun kävin tilaamassa uudet ratsastusvarusteet sain huomata, että pohkeetkin olivat kasvaneet reilun kahden vuoden takaisesta kolmella sentillä (=maailmanloppu).

jännittänyt viikonlopun kilpailuja jotka lopulta menivät ihan ookoo, mutta paremminkin olisi voinut mennä

katsonut telkkarista kuinka Suomi voitti Slovakian jääkiekossa
ja lopulta kuunnellut auton radiosta kuinka Suomi hävisi Ruotsille

käynyt lenkillä

käynyt labrassa verikokeissa; tästä johtuen kädessäni on iso mustelma ja se on vieläkin todella kipeä :(

saanut jälleen kerran kieltävän vastauksen työhakemukseen(en näköjään kelpaa mihinkään...)

yrittänyt selvitä elämästä


Eli kaiken kaikkiaan minulla on ollut aika epäonnistunut fiilis. En näköjään osaa mitään.  Mitä väliä millään edes on? Paino on noussut vuoden takaisesta ja kaiken pitäisi siis olla hyvin. Mutta kun ei ole. Olen melkein sata varma siitä, että laihempana olisi yo-kirjoituksetkin menneet paremmin. Entisestä kympintytöstä on tullut täysi nolla. Minusta ei ole mihinkään. En saa mitään aikaiseksi, saan varmaan hädin tuskin lukion käytyä loppuun ja todennäköisesti en tule ikinä pääsemään opiskelemaan sinne minne haluaisin (jos nyt edes olisin ihan varma että mitä mä haluan...).


Mä en jaksa tätä. Vihaan itseäni.

Olen läski, ruma, tyhmä ja epäonnistunut kaikessa.



Olen päättänyt pitää lyhyen tauon täältä blogimaailmasta. Ihan lyhyen vain, sen ajan, että saan asian edes hieman parempaan järjestykseen eikä ahdistus vie kaikkia voimia. Täytyy varmaan miettiä taas lääkitystä, en ehkä pärjääkään ilman kuten luulin ja hetken jo toivoin.

Olette tärkeitä!

♥:llä nelly

romahdus

Perjantaina romahdin kaksi kertaa. En tiedä mikä tuli, mutta tuntui, että maailma kaatuu niskaan. Valahdin huoneeni lattialle toppatakki vielä päällä enkä enää päässyt ylös. Hyperventiloin ja halusin itkeä, mutta kyyneleet eivät vain tulleet. Lounaaksi syömäni salaatti kummitteli ajatuksista ja olin aivan varma että se oli jo ehtinyt muuttua rasvaksi vatsaani ja reisiini. Aamupalan kohdalla olin päätynyt deletointiin. Illalla sain syödyksi vielä rasvattoman jogurtin muroilla ja myslillä sekä appelsiinin.

Kävin siellä psykiatrilla ja mun lääkitystä muutettiin lisättiin. Illalla jatkan mirtazapiinia, annostusta jopa nostettiin mutta uskon sen olleen vain vahinko. Aamulla otan sertralin nimistä lääkettä. Illalla voin lisäksi vielä otta melatoniinia joka toivottavasti auttaisi nukkumiseen. Toivottavasti näistä olisi nyt apua. Toivoin että pärjäisin kokonaan ilman lääkkeitä, mutta pakko myöntää että olen iloinen että lääkitystäni lisättiin. Koko tämä viikko ja erityisesti nämä viimeiset päivät ovat olleet todella vaikeita ja rankkoja.

Eilinen meni oikeastaan yllättävän hyvin vaikka söinkin aika paljon vai vähän?

aamulla: vitalinea jogurtti ja kiivi
lounas: saarioisten jauheliha keitto, pieni pala ruisleipää juustolla
välipala: porkkana ja omena
päivällinen: salaattia, 1/3 perunaa ja ehkä 1dl lohta
"iltapala": pepsi max, 250g pikkuporkkanoita


Illalla näin aivan ihanaa ystävääni ja kävimme katsomassa Rakkauden Rasvaprosentti - elokuvan. Siellä siis söin noi porkkanat ja pepsin. En yleensä pidä ja siedä suomalaisia elokuvia, mutta tuo oli oikeastaan ihan hyvä. Eniten minua kuitenkin ärsytti se että rasvaprosentti oli käännetty ruotsiksi BMI. Siis haloo eihän se oo sama asia. Teki jo mieli tehdä valitus. Anteeksi, osaan todellakin keskittyä niihin olennaisiin asioihin haha.

Tämä vikko on siis mennyt aikalailla pohjamudissa rämpien. Vihdoin ehkä tajusin että en enää pärjää yksin ja tarvitsen apua.  Ehkä nyt viimein olisin valmis päästämään irti.

fat pig cow huge porky chubby

tänään
8.30: teetä, vitalinea jogurtti, puolikas banaani
12: puolikas sämpylä, banaani, 2dl täysjyväpastaa
15: appelsiini, omena, banaani, kahvia, loput sämpylästä, kaakaojuoma (tämän kaiken toivottavasti oksensin)
20: lasillinen smoothieta, puolikas appelsiini, sokeritonta mehukeittoa

keskiviikko
8.30: teetä, pieni omena ja vitalinea jogurtti
14-16: 2 palaa ruisleipää, 3 pinaattilettua, 50g kanaa, banaani, superiso sämpylä ja 250g edestä pikkuporkkanoita, kahvia
20: banaani, kalkkunaa, papuja, sämpylä

tiistai
aamu: 2dl puuroa ja sokeritonta mehukeittoa, teetä
lounas: 2 pientä palaa ruisleipää, 2 omenaa
päivällinen: 50g kanaa, 1dl muusia, salaattia
iltapala: teetä, 2 palaa ruisleipää, 1dl mehukeittoa ja 1rkl rahkaa
(ja lopulta päädyin iltapalan deletointiin...)

tää on ihan naurettavaa. Mun ruokavalio on suoraan sanottuna ihan peestä. Hiilareita ja vielä lisää hiilareita. Missäs ne proteiinit on?

Vatsa ja naama on turvoksissa. Paino ehkä hetkellisesti saattaa laskea, mutta heti kun syön jotain se taas nousee.

Väsyttää enkä jaksa tehdä yhtään mitään.

Tekisi mieli itkeä tai lyödä päätä seinään. Viha kehoani kohtaan on jotain äärettömän suurta. Kuitenkin vihaan eniten näitä ajatuksia. Miksi, miksi kaiken piti päättyä näin.

jos vain pystyisin...

Huomenna menen psykiatrille. Voi kuinka mukavaa. Jospa lääkitystäni hieman muutettaisiin. Saisimpa jotain muuta mikä auttais tähän unettomuuteen.

Sain myös tällä viikolla tekstarilla muistutuksen terveydenhoitajalta. Aika koululääkärille ensi viikolla. En edes muista pyytäneeni mitään sellaista. Päättivät näköjään koulussa että tarvitsen sellaisen. Kiitos kiitos arvostan tätä todella. Suutuin. En kehtaa mennä sinne näin painavana. Eihän mulla oo mitään hätää.

Tällä viikolla olen ollut poissa neljältä tunnilta. Hyvin tehty, eihän mulla ole niitä kuin 9 viikossa. Huomennakin tulee yksi poissaolo lisää. Jätin historian kertauskurssin kesken. En vain enää jaksa. Miten ajattelit selvitä niistä kirjoituksista syksyllä senkin lusmu?



anteeksi, ei tämäkään ollut kunnollinen postaus. Uusi yritys huomenna

Sormi puutui ja on ihan kylmä. Mikähän siihenkin tuli?

elämä ei paremmaksi muutu ellei sitä paremmaksi tee

Tämä viikko meni oikeastaan ihan hyvin perjantaihin asti. Viikonloppua on sitten kuitenkin tullut vietettyä syöden enimmäkseen iso kasa leipää ja karkkia. Flunssa ei tunnu vieläkään hellittävän, pikemminkin tuntuu siltä että se on tulossa takaisin. Kurkku on kipeä, nenä ihan tukossa ja tärisen kylmästä vaikka minulla on monta kerrosta vaatetta päällä. Ensi viikolla muilla alkaa kirjoitukset. Minä sen sijaan voisin viettää pari päivää menemättä kouluun. Voisin käydä vaikka leffassa kun niitä lippuja on vielä muutama jäljellä. Tai sitten valittelen flunssaa ja jään kotiin nukkumaan.

Reilu kolme viikkoa enää jäljellä niin lähden viikoksi etelään ja aurinkoon. Tarkempaa kohdetta en taida paljastaa sillä en halua että kukaan voisi tunnistaa minua. Tässä ei siis ole hirveän paljon aikaa enää jäljellä päästä takaisin kesä-/rantakuntoon. Tajusin tänään, että kesällä käytin vain muutaman kerran shortseja ja ne pari kertaa oli meidän omalla pihalla. Mielestäni kesä oli aivan liian kylmä jotta olisin pärjännyt niillä ja vaikka olisikin ollut lämpimämpää en olisi kehdannut kävellä kaupungilla shortseissa.

 

Eilen minua melkein huvitti kun laskin kuinka monta tablettia naamaani vedin. Aamulla perus monivitamiini sekä kalsium ja D-vitamiini tabletit. Illalla eri kellonaikoihin: särkylääke, duact, masennuslääke ja viimeisimpänä vielä laksatiivi. Kyllä mun keho toimii hyvin tämän jälkeen.

Tämä päivä onkin sitten mennyt sohvalla peiton alla maaten ja elokuvia katsellen. Tallille en ole jaksanut lähteä ja minua todella harmittaa tämä flunssan pitkittyminen. En ole edes kunnolla sairas, mutta minulla ei ole oikein voimia nousta edes sängystä ylös. Kysyin kuitenkin itseltäni mahtaako se oikeasti johtua flunssasta vai siitä ettei elämä enää kiinnosta ja haluan vain jäädä sängynpohjalle loppu elämäkseni. Mikään ei huvita enkä jaksa tai haluaisi tehdä mitään. Välillä minusta tuntuu että olisin aivokuollut, mutta ajatukseni eivät vain jätä minua rauhaan. Elämäni on samanlaista päivästä toiseen. En enää edes jaksa yrittää hypätä pois tästä oravanpyörästä. Jos tämä flunssa hellittäisi voisin harrastaa jotain liikuntaa. En oikeasti ole edes kovin innostunut lenkkeilijä, mutta tällä hetkellä tekisin mitä vain päästäkseni ulos juoksemaan ja tuulettamaan ajatuksiani.

Seuraava postaus onkin sitten blogini 100. Ateriasuunnitelma- postaus on jo jonkin aikaa odottanut julkaisua mutta ajattelin ettei se ehkä sittenkään olisi se sadas postaukseni. Mietin että voisin ehkä tehdä "päiväni kuvina"- tyyppisen postauksen kunhan tästä paranen. Muuten kuvamateriaali ei olisi kovin kiinnostavaa. No ehdin sitä nyt sitten miettiä vielä pari päivää. 

paratiisista karkoitettu

Ahdistaa ihan älyttömästi. Kaksi päivää meni ihan hyvin kiitos paaston, mutta heti kun laitoin ruokaa suuhun ahdistus hyökkäsi päälleni ja kietoi kylmän otteensa ympärilleni. Haluan itse olla kylmä, vahva, puhdas ja täydellinen. Silloin ahdistuskin pysyy poissa. Ruoka likaa minut. Se asettuu iljettäväksi rasvaksi luitteni päälle. Ruoka on myrkkyä sielulleni. 

Huomenna taas pakko tsempata kovemmin. Tällainen lepsuilu ei todellakaan sovi.
Pakko olla laiha. Pakko olla laiha. Pakko olla laiha laiha laihempi laihin.

Psyka sanoi, että ahdistukseen on vain yksi lääke, nimittäin ruoka. Mitä isompi ahdistus, sitä enemmän pitää syödä. EiEiEi. Ei se niin mene. Ruokahan on se mikä ahdistaa. Ellen syö, ei ahdista. Helppo yhtälö minun mielestäni. Se et ole sinä, vaan se ääni sinun päässäsi. En pysty enää tunnistamaan omia ajatuksiani tuosta äänestä. Ehkä en edes halua. Välillä voin kuulla vielä kolmannenkin äänen. Se käskee ahmimaan. Välillä olen liian heikko ja tottelen sitä...

Koulussa oleminen ahdistaa myös. Minulla on vain ne neljä kolme kurssia ja minusta tuntuu siltä etten jaksa tätä jaksoa loppuun. Yhdeltä kurssilta minut potkittiin jo ulos liiallisten poissaolojen takia. Lääkärikin kysyi että jaksanhan minä. Kyllä tietysti, vastasin ja hymyilin.
Koulussa on liikaa ihmisiä. Liian paljon laihoja ihmisiä. Puren huuleen jotten pillahtaisi itkuun kesken koulupäivän. Viekää minut pois.

Masennuslääkitystäni tuplattiin, mutta siitä ei tunnu olevan hirveästi apua. Se ei edes auta minua nukkumaan paremmin. 

Aamulla kävin labroissa ja EKG:ssä. Ei ollut kiva reissu, piikkikammoinen kun olen. Melkein toivon arvojen olevan päin puuta. Ei huoleta yhtään. Miksi ne olisivat? Olenhan isoiljettäväläski... Verikokeet olivat kuitenkin hyvä ja syy jättää aamiainen väliin.

Siirryin toiselle ravitsemusterapeutille. Sain uuden helpomman ja pienemmän ateriasuunnitelman. Siitä kuitenkin lisää omassa postauksessaan myöhemmin.

Taidan taas olla tulossa kipeäksi. Kuinka tyypillistä...