Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäloma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kesäloma. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Hymyilee kuin Hangon keksi


Hangosta kotiuduttiin eilen. Emme jaksaneet siellä olla yhtä yötä pidempään. Paluumatkalla autossa oli hieman hiljaista porukkaa, taisi väsymys hieman painaa päälle. Eipä kukaan jaksanut eilen illalla lähteä enää baariin.

Kivaa oli vaikka aurinko ei paistanut (paitsi sitten eilen kun olimme lähdössä) eikä pieniltä kommelluksilta voitu välttyä. Kuvasaldo jäi ainakin omalta osaltani aika surkeaksi. En mielelläni kameran eteen mene, osa oli julkaisukelvottomia ja loput olivat ryhmäkuvia joita en tänne voi laittaa.

tunnelmia
neljä henkilöä yrittää nukkua kahdelle tarkoitetussa teltassa,
koska emme jaksaneet pystyttää toista
poikalauma änki ulkopuolelle kyselemään kuulumisia ja
joku teini huusi ja ilmoitti poikaystävälleen lähtevänsä
teki mieli huutaa sillä yritimme nukkua
poliiseja ihan joka puolella, niiden kanssa jutustelua
roskaisia rantoja, pullonkerääjiä, ruokakojuja, bajamajoja
tuttujen näkemistä
kavereiden hukkaamien kun ei ole kenttää
karkin syöntiä
puhelimen katoaminen pusikkoon, hups no eihän se edes toimi
teltan pakkaamisen kanssa tuskailua,

Enkä nähnyt yhtäkään purjevenettä, maston kylläkin. 
Siis mikä regatta??



oli pakko pysähtyä kun joidenkin oli pakko päästä vessaan...

osaan minä nauraakin

ja vähän hymyillä

kuvan blurraus 10+

perjantai 21. kesäkuuta 2013

hippi-inkkari viettää juhannusta


Hyvää Juhannusta!







Mökkeilyä, aamupalaksi mansikoita, grillausta, saunomista ja ehkäpä pulahdus järveen.

Vuosi sitten juhannus oli täynnä ahdistusta. En uskaltanut juhlia kavereitten kanssa, sillä pelkäsin alkoholin kaloreita ja kontrollin menettämistä. Tieto siitä, että joutuisin mökillä vanhempieni kanssa syömään palan kakkua tuntui vähemmän pelottavalta.

Tänä vuonna yritän nauttia, toivottavasti myös tekin osaatte! Ja bilettää aion myöhemmin vielä ystävien kanssa.


ps. Huomatkaa myös uusi profiilikuva! ;)



keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

tallinna

Sunnuntaina lähdimme äitini kanssa Tallinnaan. Olimme yhden yön hotellissa ja olimme varanneet itsellemme erilaisia hoitoja. Yhdessä kävimme pedikyyrissä ja kampaajalla, lisäksi kävin vielä kuumakivihieronnassa. Vähän ehdimme myös shoppailla, viime hetken ostokset vielä taxfreestä.

Oli mukavaa kun sai olla hemmoteltavana ja rentoutua. Äidin kanssa vietetty aika oli mukavaa, vaikka ainahan se ei ole ihan yhtä helppoa.

Kesäloman kunniaksi päätin haastaa itseni ja otin tavoitteekseni syödä joka päivä jotain herkkua. Olenkin ottanut ison askeleen eteenpäin ja kaksin käsin repinyt alas ruokaineita sieltä 'kiellettyjen- hyllyltä'. Olen pitkästä aikaan syönyt taas kakkua ja paaaaaljon jäätelöä. Tallinnassa uskaltauduin jopa syömään pizzaa! En edes muista milloin olisin viimeksi syönyt pizzaa. Eikä se ollut edes mitenkään ihmeellistä, pari palaa riitti aivan mainiosti.

Lopuksi vielä sekalainen kasa kuvia
















Ehkä Tallinna on nyt ainakin vähäksi aikaa nähty, kaksi kertaa viikon sisällä oli ihan riittävästi. Ennen koulun alkua varmaan uudestaan, haluan vielä lisää raitoja hiuksiini.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

People like us we've gotta stick together


Kun ihana Sugar tuli meille perjanta-iltana oli ihan selvää, ettei viikonlopusta voisi millään tulla huonoa ja tylsää. Murulla oli ihan super-vaikutus muhun. Uskalsin syödä ja elää hetkessä suunnittelematta kaikkea ennalta. Syömisemme eivät ehkä olleet ihan siitä terveellisemmästä päästä, mutta mitä se haittaa.

Lauantaina kävimme hietsun kirpparilla, istuimme espalla nauttimassa auringosta ja kävelimme ympäriinsä. Jätskilläkin kävimme jopa kahdesti. Ensin jogurttijäätelöllä (ekaa kertaa kun söin!:D) ja myöhemmin kolme syömishäiriöistä henkilöä jakoi valtavan jätskiannoksen. Oli aivan mahtavaa.

Ainiin unohdin jo melkein, mutta aamulla vaatekriiseillessäni uskaltauduin kuitenkin laittamaan shortsit jalkaan. Jännää, kun viime kesänä en uskaltanut julkisesti kulkea shortseissa koska olin mielestäni niin läski. Ja nyt mä painan paljon enemmän. Farkuissa olisi saattanut tulla ehkä vähän kuuma.

(kuva poistettu)
ei taida jäädä epäselväksi missä kävimme:D
kiitos kuvasta Sugarille!<3



meidän "pieni" jätskiannos
anteeks Sugar et varastin tämän sun blogista

Maanantaina kävimme ihan ex tempore päiväristeilyllä Tallinnassa. Ostin yhden topin, yhden paidan, suklaata ja alkoholiakin tuli kannettua kassillinen. Ja söin mä vaikka mitä, kaikkea jännää.
En kyllä tainut olla mikään erityisen hyvä opas, kun en edes jaksanut oikein kävellä ja näyttää 'nähtävyyksiä'.

matkalla Tallinnaan


Vielä tiistaina ehdimme nähdä pikaisesti kun tulin psykalta. Kävelimme keskustassa kun törmäsimme Magnum Helsinki- mainokseen. No tietysti päätettiin sit kävellä sisään ihmettelemään. Siellä sitten teimme (lue suunnittelimme) omat jäätelömme. Oli hyvää ja aivan mahtava kokemus, suosittelen käymään jos eksytte kulmille! Omassa jätskissäni oli maitosuklaakuorrutus ja päällä mansikoita, kookoshiutaleita ja tummaasuklaata. Siinä sai syömishäiriö kyytiä.


factoryn salaatti, suosittelen! :)

made by me
taivaallista omnom<3

Hui, tämähän viikko on kohta jo ohi. Kyllä aika menee ihan tosi nopeasti, kun on paljon kivaa tekemistä.


:llä nelly

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

kesäloma ♥


Hui, en ole vielä edes tajunnut kunnolla, että on kesä ja loma. Vaika ainakin säiden puolesta ei pitäisi olla yhtään epäselvää, että kesä on täällä. Vihdoinkin Suomi on paikka, jossa voin elää. Ei ole enää niin jäätävän kylmä. Muut pukeutuvat shortseihin, minä mietin miten peittäisin läskini.

Toivottavasti tästä kesästä tulisi parempi kuin edellisestä. Tästä kesästä piti tulla se, kun voin syödä normaalisti ja olla onnellinen, matkustella ja nähdä kavereita. Ja kuitenkin olen vielä kiinni kaikessa paskassa. No, kesää on vielä jäljellä.  

Tästä voi vielä tulla ihan hyvä.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

aamun sarastaessa

Muumikulhosta hedelmäsalaattia ja mukista muumiteetä, aamupala puoli neljän aikaan aamusta. Varmaan joo ihan normaalia

Oli mukavaa kävellä bussilta kotiin, katuvaloista ei ollut enää mitään hyötyä, kun ulkona oli jo niin valoisaa. Eikä ollut yhtä kylmä kuin talvella, vaikka farkkutakissa tulikin hieman vilu.

Vain ehkä pulitoista tuntia ennen aamupalaani istuin mäkissä syömärrä mcflurrya. "Hei täällä tulee ja on kylmä! Mennään ostamaan jätskiä!" vain suomalaiset ovat näin hulluja. Hetken päästä ääni päässäni heräsi ja muistutteli vallastaan. Sen seurauksena oksensin jo toistamiseen saman päivän aikana. Tai jos tarkkoja ollaan, niin alle vuorokauden sisällä, päivähän oli jo vaihtunut.

Kesäloman alkua tuli vietettyä. Pullo korkattiin jo aika alkuillasta, päivällistä/illallista söin vapiaanossa (tomaattikeittoa), jonka jälkeen lähdin baarikierrokselle. 



Eilen saivat rakkaat ystäväni ja koulukaverit lakin päähänsä. Pakko myöntää, että kyllä vähän harmitti ja olen hieman katkera. En haluaisin millään odottaa vielä vuotta. Herkistyin kun kaikki olivat niin kauniita. Pelkäsin pillahtavani itkuun kun olisi ollut "minun vuoroni" astua hakemaan lakkia.


Viidet juhlat ehdin käydä läpi, oli kuitenkin aika lailla kiirettä. En ehtinyt oikein jutella kunolla kenenkään kanssa, kun piti melkein heti jo kiirehtiä seuraavaan paikkaan. Ensin ajattelin liikkua bussilla ja kävellen, mutta lopulta luovutin ja otin auton. Sain pommac- yliannostuksen, enkä ruokiakaan pahemmen syönyt. Salaattia ja piirakkaa tuli hieman maisteltua.

Illalla lähdimme uuden luokkani kanssa ulos syömään. No jotkut söivät nachoja, mutta muuten pöytä kyllä täyttyi pääasiassa juotavista. Sieltä lähdettyämme kävelimme ympäri Helsingin keskustaa yrittäen löytää joku paikka mihin ei olisi tarvinnut jonottaa miljoonaa vuotta. Useammassa paikassa tuli piipahdettua, en enää edes muista kuinka monessa. Juotuakin tuli ehkä pikkasen liikaa, onneksi rahaa ei mennyt ihan älyttömästi kun drinkkejä tuli välillä vähän joka suunnasta. Kuohuvaakin tuli juotua useampi lasillinen, ei haitannut yhtään etten saanut sitä aiemmin päivällä.

Railakkaan, pitkän ja mukavan illan/yön jälkeen lähdin aamun ensimmäisellä bussilla kotiin. Seitsemän aikaan paistoi jo aurinko! Viikonlopun aikana tuli nukuttua yhteensä vajaat kahdeksan tuntia, en edes muista milloin olisin viimeksi nukkunut näin vähän.

Tämä päivä on mennyt lähinnä aurinkoa ottaessa. Päivällä hain auton kaverini luota, sinne se eilen jäi kun lähdimme ulos. Illasta ehdin vielä käydä nopeasti tallilla.




Perjantailta, kevätjuhlaan menossa. En ymmärrä miks blogger teki tästä näin leveän ja epätarkan yhyy...