maanantai 29. huhtikuuta 2013

jos vain voisin palaisin aikoihin onnellisiin

Viime viikolla on otettu harppauksia eteen ja taakse, ja sivuille joka suuntaan. En enää edes tiedä missä tällähetkellä olen, tuntuu ettei pää ole ihan pysynyt vauhdissa mukana.

Muutoksia on siis tapahtunut, niin hyvässä kuin pahassa.

Olen itse ottanut taas vastuun syömisistäni. Tähän asti äitini on annostellut ruokani ja vahtinut että lautanen on tullut syötyä tyhjäksi. Tässä en ole kuitenkaan aina onnistunut ja olen yrittänyt huijata sen minkä ehdin.

Nyt olen kuitenkin oivaltanut, että minä todellakin tarvitsen ruokaa. Jaksan ja voin paljon paremmin jos myös saan siitä säännöllisesti. Niin, pelkkä ajatus ja oivaltaminen ei ihan yksinään riitä vaan toteutuksen pitäisi myös onnistua. No ehkä hiljaa hyvä tulee. Yritän opetella kuuntelemaan kehoni viestejä ja syödä, juoda ja levätä niiden mukaan.

Edellisen viikon lääkärin käynnillä sain taas kerran kuulla kuinka ruoansulatukseni on ihan en edes tiedä mitä mutta sanotaan vaikka sekaisin. Kaikenlaisia epäilyjä heräsi ja tehtiin minulle myös epävirallinen keliakiatesti. Onneksi se oli negatiivinen, mutta gluteeniyliherkkyys on silti mahdollinen. Ei tarvinnut lääkärin kuin hieman sivulauseessa vihjata kun jo päätin karsia kaikki viljatuotteet ja ylimääräiset hiilihydraatit ravinnostani pois. Eli en syö leipää, pastaa, pullaa tai mitään mikä sisältää jauhoja. Riisi ja perunakin väheni, ei sillä, että olisin niitä aiemminkaan syönyt.

Ohho, en tiedä mitä sanoa. Viikon aikana olen popsinut runsaasti kasviksia ja hedelmiä, kalaa ja kanaa sekä luonnonjogurttia, maustamatonta rahkaa ja raejuustoa. Viikossa minusta on tainut tulla ihan sokeri- ja hiilarikammoinen. Ei edes rasva tunnu niin pelottavalta kuin valkoiset jauhot. Mutta täysrasvaisiin tuotteisiin ja voihin en kyllä tikullakaan koske. Olen jopas uskaltautunut maistamaan taas cashewpähkinöitä (!) ja tässä yksi päivä tein "jäätelöä" pakastemarjoista, pienestä palasta banaania ja maitorahkaa. Se oli kyllä hyvää :)

Oloni on kyllä ainakin hitusen parempi. Minulla ei ole enää niin tukkoinen ja väsynyt (vaikka yksi päivä olin ihan rättiväsynyt, mutta se taisi johtua flunssasta ja antibiooteista). Turvotus en ehkä ihan hieman helpottanut. Minun ei ole edes tehnyt mieli leipää tai mitään makeaa. Ei tulisi mieleenkään ahmia. Paitsi sitten tänään. Söin suklaata, en hirveästi, mutta kuitenkin liikaa. Yritin oksentaa tuloksetta. Et vain yrittänyt kunnolla! Nyt on paha olo. Vaikka siitä saan syyttää ihan vain itseäni.

Vaikka tästä ja edellisestä postauksesta voisi luulla, en todellakaan meinaa vielä parantua. Painon mukaan saattaaisin ehkä jopa saada terveen papaerit vaikka pääkoppa on vielä ihan sekaisin. Ehkä juuri se on ongelma. Paino. Olisi paljon helpompi päättää parantua jos oikeasti olisin pieni enkä tällainen mursu. En todellakaan ole sinut painoni tai kehoni kanssa. Painoa pitäisi vielä saada pois, ehkä sitten kaikki olisi paremmin. Tällä kertaa voisin vain tehdä sen hieman terveemmin, huomaamattomammin.

Huomenna vaihdetaan viihteelle, pitäisi taas vaihteeksi  esittää vähän sosiaalista. Pullot vielä ostamatta vaikka niitä varastossakin olisi. Hetkeksi voin unohtaa tämän todellisuuden, leikkiä onnellista ja työntää murheet syrjään. Mitenköhän sekin onnistuu?



torstai 25. huhtikuuta 2013

ollaan hetki ihan hiljaa

Minulla on paha olla.
En edes oikein tiedä mistä tämä ahdistus kumpuaa.

Eilen oli myös fyysisesti tosi huono olo. Lähdin kesken koulupäivän, vaikka minulla oli vain kaksi tuntia, kun päätä särki niin paljon. Kaupassa pelkäsin luhistuvani lattialle. Sydän läpätti rinnassa, maailma pyöri hieman tavallista nopeammin ja jalat eivät oikein jaksaneet toimia.

Illalla jätin treenit suosiolla väliin enkä jaksanut lähteä tallille. Liian nopea liike niin päässä vihloi inhottavasti ja keuhkot painuivat kasaan.

Tänään on onneksi vapaapäivä ja saan jäädä kotiin keräämään voimia viikon viimeistä koulupäivää varten. Ihana sää vetäisi ulos lenkille, mutta järki malttaa pysytellä sohvalla lepäämässä.

En jaksaisi ja haluaisi mennä kouluun. Se vaatii liikaa voimia ja aiheuttaa ahdistusta. En kuulu sinne, olen ylimääräinen jälkeenjäänyt. Ystävieni suunnitellessa ylppäreitä harmittelen etten itse vielä valmistu. Yritän keskittyä kahteen kurssiini, vaikuttaa aktiiviselta vastaamalla opettajan kysymyksiin vaikka inhoan kun muut kuuntelevat mitä sanon.

Viikonloppuna olisi biletystä luvassa, samoin vappuna.
Ehkä en jaksa mennä.


sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

weekend

kuvia viikonlopulta :)

Myöhäistä synttärien viettoa, baarikierrosta, ravintolassa syömistä, treenejä ja muuta mukavaa. Torstai ja perjantai meni aika lailla lääkärissä rampatessa erinäköisistä syistä, kerron ehkä myöhemmin lisää. Sain kuitenkin näin alkajaisiksi antibioottikuurin poskiontelotulehdukseen.

Onneksi huomenna on vielä vapaapäivää♥



kattojen yllä
melkein saatoin koskettaa taivasta

mangoa♥
jos minä saan tehdä ruokaa
hyi hyi
ihan liian makeaa minun makuuni
oli kyllä namia♥
mutta jaksoin syödä vain puolet
vihdoin sain otettua kuvan mun kynsistä,
korallin väristä glitteriä

perjantai 19. huhtikuuta 2013

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

If something's hard to do, it's not worth doing

Luulin jo päässeeni oksentamisesta eroon, mutta ei. Se vain tapahtuu, ihan suunnittelematta. Okei eihän se nyt ihan noin ole. Se olen minä, joka laitan ruokaa suuhuni. Se olen minä, joka päättää halailla posliinijumalaa. tuhma tuhma tyttö

Haluan lenkille nyt ja heti, mutta en saa mennä. Kyllähän järkikin sanoo ettei kannata mennä. Tällä hetkellä molemmat polvet paskana, tervekin polvi turposi viikonloppuna ja jalka pohkeesta reiden puoleenväliin on melkein kokonaan teipattu. Ratsastaminen ei onnistunut kun jokatoinen sekunti sattui. Turhaiduin ja olin todella huonolla tuulella. Huomenn menen näyttämään polvia lääkärille, katsotaan miten tästä jatketaan.

Ainiin unodin kertoa synttärilahjoistani. Ystäväni ovat selvästi yhtä mieltä, minun pitäisi näköjään syödä enemmän ja juhlia enemmän. Sain kaksi pulloa kuohuvaa, viiniä ja suklaata. Vastapainoksi sain kynttilöitä, jos vaikka istun yksin kotona pimeässä. Ha ha.

Tekisi mieli vain nostaa kädet ilmaan ja luovutta ja antaa äänen johdattaa. Tänään tunsin itseni niin surkeaksi eikä millään ollut väliä. Mitä väliä vaikka lopettaisinkin syömisen? Jos en voi edes ratsastaa on muukin elämä ihan turhaa. Jos en halua itseni takia parantua niin haluan tehdä sen ainakin Hessun takia. Kaikki vaan tuntuu liian vaikealta tällä hetkellä. Tänään taas seinät kaatuivat päälle enkä tiedä kuinka kauan jaksan niitä kannatella.



anteeksi nämä masentavat tekstit

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

14. huhtikuuta

En osaa tällä hetkellä oikein kirjoittaa mitään. Tuolla luonnoksissa on monta aloitettua postausta joita en ole vain saanut valmiiksi ja julkaistua.

Ystävät kävivät, brunssi on tarjottu ja yhdestä päivästä on ehkä jälleen kerran selvitty. Pahimmasta laskuhumalatakin selvisin vaikka hetken ehkä luulin kuolevani. En ole tottunut juomaan keskellä päivää, tai siinä tapauksessa ovat bileet jatkuneet yöhön asti. No ainakaan en tällä kertaa kärsi muistin menetyksistä tai krapulasta. Kuitenkin syömiset ja alkoholista tulleet ylimääräiset kalorit ahdistavat ja peilistä katsoo ryhävalas. Olen ihan oikeasti lihava koska jouduin vaihtamaan toiset housut jalkaan kun ensimmäiset puristivat ja olivat hirveät päällä.

Toivon että saisin tehtyä vielä joku päivä kuvakoosteen viikonlopusta. En valitettavasti itse tainut ottaa yhtäkään kuvaa, mutta toivottavasti ystäväni tekivät niin.

Kohta olenkin sitten jo vuoden vanhempi ja toivottavasti myös viisaampi. En toivo aamiaista sänkyyn enkä yhtään mitään muutakaan. Haluan vain olla syömättä ja olla laiha.


keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

jos vain oisin vahvempi

Mulla ei mene nyt hyvin. Ei ole oikeastaan mennyt jo vähään aikaan.
En ole vain pystynyt myöntämään sitä itselleni tai kenellekään muulle. Yritän hymyillä ja jaksaa, esittää iloista ja reipasta, jos joku kysyy on kaikki ihan hyvin. Vaikka mä olen päivä päivältä lähempänä romahdusta.

Ruokailut menevät hyvin niin kauan kun saan itse päättää kun anoreksia saa määrätä kuinka paljon ja mitä syön. Silloin saan syötyä ilman suurempaa ahdistusta ja välillä hyvinkin nopeasti.

Muutoin ahdistaa sitten ainakin tuplasti. Näen koulussa, kadulla, kaupassa, kirjastossa pienen pieniä keijukaisia ja tunnen itseni sotanorsuksi. Haluaisin vain vajota maan alle.

Kaksi koulupäivää takana, yhteensä neljä tuntia. Tarvitsen jo lomaa. En viihdy, ahdistaa ja tunnen itseni yksinäiseksi. En halua katsoa tai puhua opettajille. Minä en vain kuulu sinne. En tietenkään, minunhan pitäisi olla lukemassa pääsykokeisiin eikä tehdä lukiota neljään vuoteen. Olen epäonnistunut.

Tiistaina psykalla kerroin välipalan jäävän muutamana päivänä välistä. Hän antoi minulle mahdollisuuden miettiä, kuunella sisintäni ja valita uudestaan. Päädyin että meinaan kuitenkin jättää ne välistä. Kuulemma anoreksia sai jälleen erävoiton. En pystynyt hillitsemään hymyä, joka käväisi nopeasti kasvoillani.

Olen kieltänyt tosiasioita itseltäni, yrittänyt olla ajattelematta totuutta. Yritän pitää itseäni kiireisenä, etten vain ehtisi pysähtyä huomaamaan etten oikeasti ehkä jaksaisi.

Se pieni hiljainen ääni sisälläni, se joka on välillä ollut huolissaan, on hiljentynyt lähes kokonaan enkä jaksa edes oikein yrittää etsiä sitä. Se tietää mitä tämä vuodenaika sattaa tarkoittaa. Reilu vuosi sitten sain neljä kiloa pois viikossa. Ehkä voisin tehdä nyt myös samoin.

On vain helpompi kuunnella sitä ääntä, joka käskee valitsemaan rasvattoman version ja valehtelemaan.


En enää tiedä mitä oikeasti haluan


maanantai 8. huhtikuuta 2013

pikakuulumiset

hmm taaskaan en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa yhtään mitään. Tässä tulee kuitenkin hiemn kuulumisisa tälleen pikaisesti, yritän saada aikaiseksi kunnollisen postauksen myöhemmin.

Viikonloppu on mennyt siivoillessa, leipoessa porkkanamuffinseja ja tietenkin tallilla käyden. Oli meillä myös estevalmennus ja Hessu oli aivan super vaikka sei ei kovin energinen ollutkaan. No enemmän työtä ratsastajalle.

Tänään pitää hoitaa vähän asioita ja käydä myös kaupassa. Lisäksi menen taas kynsihuoltoon, voin laittaa sitten kuvan uusista kynsistäni :)

Huomenna alkaa koulu. Tuntuu tosi oudolta näin pitkän tauon jälkeen. Onneksi saan totutella rauhassa pienemmällä kurssimäärällä.

Tulevana viikonloppuna juhlitaan mun synttäreitä. Päätin kutsua mun kaverit meille brunssille.  
Saa nähdä miten siinä käy...





Hyvää alkavaa viikkoa teille pikku muruset!♥



perjantai 5. huhtikuuta 2013

It's just water

Elintärkeä vesi



ja kuitenkin niin pelottava. Miten se on mahdollista?

Jo jonkin aikaa sitten havaihduin siihen, että en taida juoda riittävästi. Harvemmin enää astelen keittiöön ja juon lasillisen vettä. Vain aterioilla juon lasillisen tai korkeintaan kaksi. Pienemmillä aterioilla (aamu-, väli- ja iltapala) juon yleensä teetä tai kahvia, yleensä kaadan jopa osan pois. Lääkkeitä ottaessani juon vain sen verran että saan ne hyvin nieltyä.

Mistä tämä nyt sitten oikein johtuu? En tiedä. Tiedän oikein hyvin, ettei vedessä ole kaloreita ja ettei siitä voi lihota. En tunnista - tai ainakaan myönnä sitä - itsessäni pelkoa vettä kohtaan, vaikka vesipaino saattaakin olla se maailman pelottavin asia.

Vesi on aina ollut se minun janojuoma. En ole ikinä oppinut juomaan maitoa, enkä mehuistakaan oikein piittaa. Limuakin on tullut juotua aika harvoin, ja jos sitä nykyjään juon on se tietenkin light versio.

Ero viime keväiseen on kuitenkin valtava. Join silloin helposti 2-3 litraa päivässä. Kannoin aina mukanani vesipulloa ja join vettä pitkin päivää. Valitettavasti keksin myös korvata aterioita kahvilla tai pepsi maxilla, join reilusti vettä ennen aterioita ja jos oli nälkä täytin vatsani vedellä. Ehkä nyt ei ihan samaan tarvitsisi uudelleen ryhtyä, mutta tämä tyttö tarvitsee enemmän vettä.

Kärsin usein päänsäryistä ja heikotuksesta, jotka voivat myös olla merkkejä nesteen puutteesta. Buranaa tulee ehkä otettua hieman liian usein päänsärkyyn. Oksentaminen ja laksatiivit eivät taida myös yhtään auttaa kehon nestetasapainon säilyttämiseen. Kärsin turvotuksesta ja sitä myötä viha omaa kehoa kohtaan ei hellitä yhtään. Toisinaan hoitava taho en epäillyt minun harrastavan nesteen tankkausta, mutta kehoni on ihan riittävän sekaisin ilman sitäkin.

Jos ei tunne nälkää, ei välttämättä huomaa myöskään janoa. Olen jo niin kauan ollut kuuntelematta kehoni pyyntöjä ja signaaleja etten enää tiedä mistä etsiä. Hassua kuitenkin kuinka syömisten lisäännyttyä olen alkanut juomaan vähemmän. Kun vatsani on jo halkeamispisteessä lautasellani olevasta ruoasta ei tule mieleenkään täyttää sitä vielä lisää vedellä.

Miksi en kuitenkaan saa otettua kuppia käteen ja vettä nassuun? Keittiöön käveleminen tuntuu erityisen vaikealta. Ehkä jossain lymyää myös pelko siitä, että jos kerran annan keholleni juotavaa se kohta vaatii myös ruokaa ja ja ja...

Ohho, tulipa paljon tekstiä pelkästä vedestä ja juomisesta. Tämän kun pitäisi olla yksi niistä yksinkertaisimmista asioista, mutta eipä näköjään ole.

tiistai 2. huhtikuuta 2013

tuuliviiri

Tällä hetkellä en oikein saa kirjoitettua mitään. Ajatus ei oikein kulje ja inspiraatiota puuttuu. Ideoita välillä tulee, mutta kun avaan koneen sormet eivät osu näppäimille kuten haluaisin. Tätäkin postausta aloittelin jo viime viikolla saamatta sitä valmiiksi. Jos teillä on jotain postausideoita saa niitä ihan milloin vain minulle laittaa! :)



Viime viikolla

Se siitä rauhoittumisesta. Viikko on ollut aika kiireinen vaikka minulla ei ole edes ollut mitään ihmeellisiä suunnitelmia tai asioita hoidettavana. Kuitenkin olen joussut paikasta toiseen pää kolmantena jalkana.

Ajatukset ovat olleet yhtä vuoristorataa. Yhtenä hetkenä vannon lopettavani syömisen kokonaan, hetken kuluttua syön kiltisti välipalan. Sisäisesti itken peilikuvaani ja läskejäni. Pään sisus on yhtä pyörremyrskyä. Samalla haluan eroon tästä kaikesta sekä laihtua olemattomiin. Olisiko mitenkään mahdollista parantua samalla kun laihtuisin?

Se on sitten näkynyt myös syömisissä. En ole aina ollut kotona ruoka-aikaan ja se on aiheuttanut ylimääräistä päänvaivaa. Itseäni ei haittaisi vaikka muutama ateria jäisi välistä, mutta muut ovat vahvasti eri mieltä. En vieläkään oikein tunne nälkää, mutta tiedän että minun pitäisi syödä kolmen tunnin välein. Ellen saa ruokaa silloin kun lounas kuuluisi syödä ahdistun vaikka en mieluummin jättäisinkin syömättä. En helpompi syödä aina tiettyyn kellonaikaan, ei ennen eikä jälkeen.

Viime viikon alussa kävin opon luona juttusilla. Tuntui epämielyttävältä astella koulurakennukseen ja istahtaa sohvalle odottamaan vuoroaan. Sain kuitenkin hoidettu ensi jakson lukujärjestyksen ja seuraavan vuoden kurssivalinnat. Jatkan edelleenkin kevennetyllä lukujärjestyksellä. Viidennestä jaksosta tuleekin superkevyt. Minulla on vain kaksi kurssia ja maanantait ja torstait ovat vapaita. En vielä oikein osaa suhtautua tähän järkevästi vaan pää huutaa epäonnistumista ja laiskuutta. Ensi viikolla pitäisi sitten myös tunneille jaksaa raahautua.

Sain vähän aikaa sitten lähetteen fysioterapiaan ja pääsin ensimmäistä kertaa psykofyysiseen fysioterapiaan. Psyka oli ehdottanut sitä minulle. En vielä kahden käynnin perusteella osaa sanoa että onko siitä minulle apua ja hyötyä mutta todellakin toivon niin.

Lisäksi olen viime viikolla käynyt kuluttamassa elokuvateatterin penkkejä kun kävin katsomassa Die Hardin ja The Hostin. Oli oikein mukavaa vaikkei kumpikaan elokuva ollut mielestäni mitenkään erikoisen hyvä. Ainoa miinus näissä käyneissä oli popcornien palaneen rasvaan haju ja veto, jonka takia vedin talvitakkiani takaisin päälle. Omat leffaevääni koostuivat ensimmäisellä kerralla pepsi maxista ja toisella kerralla minulla oli mukana novellea.



Hui, tässä on enää alle kaksi viikkoa minun synttäreihin. En yhtään vielä tiedä miten niitä viettäisin tai vietänkö ollenkaan. Vuosi sitten olin täynnä ahdistusta eikä synttäreiden juhlinnat menneet ihan nappiin. Ehkä tänä vuonna nyt sitten paremmin, pelkään vain että joudun pettymään jälleen kerran.


Jaahas taas tuli purettua vähän ajatuksia. Ehkä tämä nyt tästä hieman helpottuu.