jos vain voisin palaisin aikoihin onnellisiin

Viime viikolla on otettu harppauksia eteen ja taakse, ja sivuille joka suuntaan. En enää edes tiedä missä tällähetkellä olen, tuntuu ettei pää ole ihan pysynyt vauhdissa mukana.

Muutoksia on siis tapahtunut, niin hyvässä kuin pahassa.

Olen itse ottanut taas vastuun syömisistäni. Tähän asti äitini on annostellut ruokani ja vahtinut että lautanen on tullut syötyä tyhjäksi. Tässä en ole kuitenkaan aina onnistunut ja olen yrittänyt huijata sen minkä ehdin.

Nyt olen kuitenkin oivaltanut, että minä todellakin tarvitsen ruokaa. Jaksan ja voin paljon paremmin jos myös saan siitä säännöllisesti. Niin, pelkkä ajatus ja oivaltaminen ei ihan yksinään riitä vaan toteutuksen pitäisi myös onnistua. No ehkä hiljaa hyvä tulee. Yritän opetella kuuntelemaan kehoni viestejä ja syödä, juoda ja levätä niiden mukaan.

Edellisen viikon lääkärin käynnillä sain taas kerran kuulla kuinka ruoansulatukseni on ihan en edes tiedä mitä mutta sanotaan vaikka sekaisin. Kaikenlaisia epäilyjä heräsi ja tehtiin minulle myös epävirallinen keliakiatesti. Onneksi se oli negatiivinen, mutta gluteeniyliherkkyys on silti mahdollinen. Ei tarvinnut lääkärin kuin hieman sivulauseessa vihjata kun jo päätin karsia kaikki viljatuotteet ja ylimääräiset hiilihydraatit ravinnostani pois. Eli en syö leipää, pastaa, pullaa tai mitään mikä sisältää jauhoja. Riisi ja perunakin väheni, ei sillä, että olisin niitä aiemminkaan syönyt.

Ohho, en tiedä mitä sanoa. Viikon aikana olen popsinut runsaasti kasviksia ja hedelmiä, kalaa ja kanaa sekä luonnonjogurttia, maustamatonta rahkaa ja raejuustoa. Viikossa minusta on tainut tulla ihan sokeri- ja hiilarikammoinen. Ei edes rasva tunnu niin pelottavalta kuin valkoiset jauhot. Mutta täysrasvaisiin tuotteisiin ja voihin en kyllä tikullakaan koske. Olen jopas uskaltautunut maistamaan taas cashewpähkinöitä (!) ja tässä yksi päivä tein "jäätelöä" pakastemarjoista, pienestä palasta banaania ja maitorahkaa. Se oli kyllä hyvää :)

Oloni on kyllä ainakin hitusen parempi. Minulla ei ole enää niin tukkoinen ja väsynyt (vaikka yksi päivä olin ihan rättiväsynyt, mutta se taisi johtua flunssasta ja antibiooteista). Turvotus en ehkä ihan hieman helpottanut. Minun ei ole edes tehnyt mieli leipää tai mitään makeaa. Ei tulisi mieleenkään ahmia. Paitsi sitten tänään. Söin suklaata, en hirveästi, mutta kuitenkin liikaa. Yritin oksentaa tuloksetta. Et vain yrittänyt kunnolla! Nyt on paha olo. Vaikka siitä saan syyttää ihan vain itseäni.

Vaikka tästä ja edellisestä postauksesta voisi luulla, en todellakaan meinaa vielä parantua. Painon mukaan saattaaisin ehkä jopa saada terveen papaerit vaikka pääkoppa on vielä ihan sekaisin. Ehkä juuri se on ongelma. Paino. Olisi paljon helpompi päättää parantua jos oikeasti olisin pieni enkä tällainen mursu. En todellakaan ole sinut painoni tai kehoni kanssa. Painoa pitäisi vielä saada pois, ehkä sitten kaikki olisi paremmin. Tällä kertaa voisin vain tehdä sen hieman terveemmin, huomaamattomammin.

Huomenna vaihdetaan viihteelle, pitäisi taas vaihteeksi  esittää vähän sosiaalista. Pullot vielä ostamatta vaikka niitä varastossakin olisi. Hetkeksi voin unohtaa tämän todellisuuden, leikkiä onnellista ja työntää murheet syrjään. Mitenköhän sekin onnistuu?