Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikonloppu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikonloppu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. marraskuuta 2013

luulet että tästä on mahdotonta ikinä toipuu

Anteeksi hiljaiselo. Kirjoittamisenn tuli hieman enemmän taukoa, kuin mitä olin suunnitellut.

Viime viikko oli todella vaikea ja sain tsempata tosissani.
Nukkuminen oli todella vaikeaa ja sain vain muutaman tunnin yössä nukuttua. Ruokahalu katosi melkein kokonaan.

Ahdistus on moninkertaistunut ja tunnen olevani jälleen masentuneempi. Keskittymiskyky on nollassa enkä ole jaksanut oikein mitään. Kuitenkin olen täyttänyt päiväni ohjelmalla, juossut paikasta toiseen, jotta saisin jotain muuta ajateltavaa.

Nyt kuitenkin näyttää jo hieman valoisammalta. Olen tällä viikolla todella yrittänyt tehdä parannuksia syömisen suhteen. Muutenkin asiat näyttävät hiljalleen ehkä loksahtavan paikalleen. Ihmeitä ei kuitenkaan hetkessä tapahdu


Tulin siis vain ilmoittamaan olevani elossa.
Kirjoitan kunnolla paremmalla ajalla ja inspiraation kanssa.
Hoito (part 2) on ainakin tekeillä ja valmistuu toivottavasti jossain vaiheessa. Toivomuksia postausten suhteen saa esittää, yritän toteuttaa ne parhaani mukaan!:)


lauantai 31. elokuuta 2013

lördag

Viikosta on selvitty ja viikonloppu on edessä. Saan ehkä ihan hetken hengähtää.

Perjantaina sain hieman asioita tehtyä, vaikka aamu alkoikin hieman tahmeasti. Heräsin uudelleen 45 min herätykseni jälkeen. Onneksi ei ollut mikään hengen hätä lähteä minnekään. Söin puuroni rauhassa, jonka jälkeen sain kirjoitelmani tehtyä valmiiksi. Vaikka minulla oli vapaata jouduin piipahtamaan koululla palauttamassa kirjoitelmani, olihan se jo päivän myöhässä...
Sieltä suoraan salille treenaamaan ja sitten kotiin lounaalle. Tallilla vierähti jostain syystä hieman enemmän aikaa, kuin mitä oli suunniteltu. Illalla näin vielä kaveria ja sain tukkani värjättyä. Uni kyllä tällä hetkellä maittaisi, seuraava yö taitaa mennä kavereitten kanssa juhliessa.


ha hah


perjantai 26. heinäkuuta 2013

jos odotat parempaa aikaa, odotat seuraavan elämään

Tänään on jälleen kerran päivä täynnä ohjelmaa.
Kohta olen lähdössä tapaamaan ravitsemusterapeuttia ja sieltä suoraan kynsihuoltoon. Sieltä kun pääsen, niin äkkiä kotiin ja kaikki kamat mukaan. Muutaman mutkan kautta tallille. Eilen en vielä jalallani uskaltanut ratsastaa, enkä varmaan tänäänkään. Hessulle on kuitenkin tulossa eläinlääkäri, joten pakko mennä.
Tallilta lähdemme suoraan mökille, viime kerrasta onkin hieman ainakin minun kohdallani aikaa. Maanantaina nauroin isälle, että olen tainut viettää tänä kesänä enemmän päiviä Tallinnassa, kuin öitä mökillä.

Tänään juoksen siis melkein, kuin tuli hännän alla. Jossain välissä pitäisi myös muistaa ja ehtiä syödä. Huomenna saan ottaa ihan rauhallisesti, toivottavasti ilma olisi hyvä ja voisin ottaa aurinkoa. Sunnuntaina menemme todennäköisesti katsomaan ratsastuskisoja.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Hymyilee kuin Hangon keksi


Hangosta kotiuduttiin eilen. Emme jaksaneet siellä olla yhtä yötä pidempään. Paluumatkalla autossa oli hieman hiljaista porukkaa, taisi väsymys hieman painaa päälle. Eipä kukaan jaksanut eilen illalla lähteä enää baariin.

Kivaa oli vaikka aurinko ei paistanut (paitsi sitten eilen kun olimme lähdössä) eikä pieniltä kommelluksilta voitu välttyä. Kuvasaldo jäi ainakin omalta osaltani aika surkeaksi. En mielelläni kameran eteen mene, osa oli julkaisukelvottomia ja loput olivat ryhmäkuvia joita en tänne voi laittaa.

tunnelmia
neljä henkilöä yrittää nukkua kahdelle tarkoitetussa teltassa,
koska emme jaksaneet pystyttää toista
poikalauma änki ulkopuolelle kyselemään kuulumisia ja
joku teini huusi ja ilmoitti poikaystävälleen lähtevänsä
teki mieli huutaa sillä yritimme nukkua
poliiseja ihan joka puolella, niiden kanssa jutustelua
roskaisia rantoja, pullonkerääjiä, ruokakojuja, bajamajoja
tuttujen näkemistä
kavereiden hukkaamien kun ei ole kenttää
karkin syöntiä
puhelimen katoaminen pusikkoon, hups no eihän se edes toimi
teltan pakkaamisen kanssa tuskailua,

Enkä nähnyt yhtäkään purjevenettä, maston kylläkin. 
Siis mikä regatta??



oli pakko pysähtyä kun joidenkin oli pakko päästä vessaan...

osaan minä nauraakin

ja vähän hymyillä

kuvan blurraus 10+

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

People like us we've gotta stick together


Kun ihana Sugar tuli meille perjanta-iltana oli ihan selvää, ettei viikonlopusta voisi millään tulla huonoa ja tylsää. Murulla oli ihan super-vaikutus muhun. Uskalsin syödä ja elää hetkessä suunnittelematta kaikkea ennalta. Syömisemme eivät ehkä olleet ihan siitä terveellisemmästä päästä, mutta mitä se haittaa.

Lauantaina kävimme hietsun kirpparilla, istuimme espalla nauttimassa auringosta ja kävelimme ympäriinsä. Jätskilläkin kävimme jopa kahdesti. Ensin jogurttijäätelöllä (ekaa kertaa kun söin!:D) ja myöhemmin kolme syömishäiriöistä henkilöä jakoi valtavan jätskiannoksen. Oli aivan mahtavaa.

Ainiin unohdin jo melkein, mutta aamulla vaatekriiseillessäni uskaltauduin kuitenkin laittamaan shortsit jalkaan. Jännää, kun viime kesänä en uskaltanut julkisesti kulkea shortseissa koska olin mielestäni niin läski. Ja nyt mä painan paljon enemmän. Farkuissa olisi saattanut tulla ehkä vähän kuuma.

(kuva poistettu)
ei taida jäädä epäselväksi missä kävimme:D
kiitos kuvasta Sugarille!<3



meidän "pieni" jätskiannos
anteeks Sugar et varastin tämän sun blogista

Maanantaina kävimme ihan ex tempore päiväristeilyllä Tallinnassa. Ostin yhden topin, yhden paidan, suklaata ja alkoholiakin tuli kannettua kassillinen. Ja söin mä vaikka mitä, kaikkea jännää.
En kyllä tainut olla mikään erityisen hyvä opas, kun en edes jaksanut oikein kävellä ja näyttää 'nähtävyyksiä'.

matkalla Tallinnaan


Vielä tiistaina ehdimme nähdä pikaisesti kun tulin psykalta. Kävelimme keskustassa kun törmäsimme Magnum Helsinki- mainokseen. No tietysti päätettiin sit kävellä sisään ihmettelemään. Siellä sitten teimme (lue suunnittelimme) omat jäätelömme. Oli hyvää ja aivan mahtava kokemus, suosittelen käymään jos eksytte kulmille! Omassa jätskissäni oli maitosuklaakuorrutus ja päällä mansikoita, kookoshiutaleita ja tummaasuklaata. Siinä sai syömishäiriö kyytiä.


factoryn salaatti, suosittelen! :)

made by me
taivaallista omnom<3

Hui, tämähän viikko on kohta jo ohi. Kyllä aika menee ihan tosi nopeasti, kun on paljon kivaa tekemistä.


:llä nelly

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

aamun sarastaessa

Muumikulhosta hedelmäsalaattia ja mukista muumiteetä, aamupala puoli neljän aikaan aamusta. Varmaan joo ihan normaalia

Oli mukavaa kävellä bussilta kotiin, katuvaloista ei ollut enää mitään hyötyä, kun ulkona oli jo niin valoisaa. Eikä ollut yhtä kylmä kuin talvella, vaikka farkkutakissa tulikin hieman vilu.

Vain ehkä pulitoista tuntia ennen aamupalaani istuin mäkissä syömärrä mcflurrya. "Hei täällä tulee ja on kylmä! Mennään ostamaan jätskiä!" vain suomalaiset ovat näin hulluja. Hetken päästä ääni päässäni heräsi ja muistutteli vallastaan. Sen seurauksena oksensin jo toistamiseen saman päivän aikana. Tai jos tarkkoja ollaan, niin alle vuorokauden sisällä, päivähän oli jo vaihtunut.

Kesäloman alkua tuli vietettyä. Pullo korkattiin jo aika alkuillasta, päivällistä/illallista söin vapiaanossa (tomaattikeittoa), jonka jälkeen lähdin baarikierrokselle. 



Eilen saivat rakkaat ystäväni ja koulukaverit lakin päähänsä. Pakko myöntää, että kyllä vähän harmitti ja olen hieman katkera. En haluaisin millään odottaa vielä vuotta. Herkistyin kun kaikki olivat niin kauniita. Pelkäsin pillahtavani itkuun kun olisi ollut "minun vuoroni" astua hakemaan lakkia.


Viidet juhlat ehdin käydä läpi, oli kuitenkin aika lailla kiirettä. En ehtinyt oikein jutella kunolla kenenkään kanssa, kun piti melkein heti jo kiirehtiä seuraavaan paikkaan. Ensin ajattelin liikkua bussilla ja kävellen, mutta lopulta luovutin ja otin auton. Sain pommac- yliannostuksen, enkä ruokiakaan pahemmen syönyt. Salaattia ja piirakkaa tuli hieman maisteltua.

Illalla lähdimme uuden luokkani kanssa ulos syömään. No jotkut söivät nachoja, mutta muuten pöytä kyllä täyttyi pääasiassa juotavista. Sieltä lähdettyämme kävelimme ympäri Helsingin keskustaa yrittäen löytää joku paikka mihin ei olisi tarvinnut jonottaa miljoonaa vuotta. Useammassa paikassa tuli piipahdettua, en enää edes muista kuinka monessa. Juotuakin tuli ehkä pikkasen liikaa, onneksi rahaa ei mennyt ihan älyttömästi kun drinkkejä tuli välillä vähän joka suunnasta. Kuohuvaakin tuli juotua useampi lasillinen, ei haitannut yhtään etten saanut sitä aiemmin päivällä.

Railakkaan, pitkän ja mukavan illan/yön jälkeen lähdin aamun ensimmäisellä bussilla kotiin. Seitsemän aikaan paistoi jo aurinko! Viikonlopun aikana tuli nukuttua yhteensä vajaat kahdeksan tuntia, en edes muista milloin olisin viimeksi nukkunut näin vähän.

Tämä päivä on mennyt lähinnä aurinkoa ottaessa. Päivällä hain auton kaverini luota, sinne se eilen jäi kun lähdimme ulos. Illasta ehdin vielä käydä nopeasti tallilla.




Perjantailta, kevätjuhlaan menossa. En ymmärrä miks blogger teki tästä näin leveän ja epätarkan yhyy...

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Puoli kiloa päivässä

...nimittäin voita, ei kasviksia tai hedelmiä! hui! 
vai miten se nyt oikein meni?



Tässä sekalaisia kuvia sekaisessa järjestyksessä reissultani. Viikonloppu oli aivan mahtava ja se johtui ihanasta seurasta! Kukaan ei voi ymmärtää minua yhtä hyvin kuin ihana muruseni. Puhuimme ja nauroimme sekä katsoimme myös yhden hyvin erikoisen elokuvan. Näin hauskaaihanaamukavaa viikonloppua minulla ei ole ollut pitkään aikaan!


lauantain lounas
kanasalaatti abc:llä

melkein valmiit tuotokset

leivoimme siis pikkuleipiä

piti ottaa kuva kynsistä

minä toimin kuvaajana ja henkisenä kannustajana
( = pelleilin tablettietokoneellani)


melkein puoli kiloa voita, hui!sekä yksi blondi ja yksi mustatukkainen

Olet rakas muru!♥♥


siinä sitä on
oli pakko ottaa kuva, kun siinä luki
"rakkaudesta elämään & jäätelöön"!
emme toki syönnyt noita
kotia kohti
onko vielä pitkä matka?

päivän kunniaksi muistin toki äitiä
orkidea, ruusu, kulho ja kortti

lauantai 11. toukokuuta 2013

reissussa



en siis ole tällä hetkellä kotona.

Eilen lähdin ensin autolla ja lopulta junalla kohti pohjoista. Tarkempaa sijaintia en viitsi paljastaa.

Ikkunoista katsoin kuinka ilma ja maisema muuttui aina vain harmaammaksi. Kotona nurmikko on jo ihan vihreä ja koivuissaa on pienet hiirenkorvat. Mutta en valita sillä täällä on parasta seuraa mitä voin toivoa! Luvassa mukava viikonloppu ja pieni irtiotto arjesta, juuri sellaista minä tähän väliin kaipasinkin.

Juuri nyt minulla oikeastaan olisi kyllä aikaa kirjoittaa, mutta en oikein keksi mitään sanottavaa.

Syömiset ovat sujuneet nyt vähän miten sattuu. Keskiviikon rahka-draaman jälkeen en suostunut enää syömään koko päivänä mitään, mutta torstaina olin jo hieman rauhouttunut ja sain syötyä. (olen vieläkin ihan nolona sen edellisen postauksen jäljiltä...). Eilen söin aamiaiseksi viiliä ja jogurttia, lounaalla kanaa ja salaattia, päivällisellä kanasalaatin ja jälkkäriksiksi vielä jäätelö, joka tällä kertaa pysyi jopa sisällä. Mutta siis välipala sekä iltapala jäi välistä. Tänään ei oikein aamiainen maistunut vieraassa paikassa ja rohkeus riitti vain kahvin juomiseen. Tässä samalla syön nyt hieman aikaista lounasta, omenaa, pikkuporkkanoita ja pepsi maxia. Saa nähdä mitä tänään tulemme vielä syömään.

Tuntuu, että minulla olisi vaikka kuinka paljon kerrottavaa, mutta en kuitenkaan voi ja en löydä oikein sanoja. Kunhan pääsen kotiin yritän laittaa muutaman kuvan viiklnlopusta/viikolta, katsotaan saanko mitään aikaiseksi.


♥:llä nelly





perjantai 3. toukokuuta 2013

fredag

Ylös, ulos ja lenkille!





Nyt minä lähden ulos nauttimaan ihanasta ilmasta.
Liikunnan jälkeen jaksankin sitten lähteä viettämään iltaa. Ehkäpä löydän itseni baarista katsomassa lätkää (vaikken mikään suuri jääkiekon fani olekaan) tai terassilta nauttimassa auringosta.

Hyvää viikonloppua muruset! ♥


sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

weekend

kuvia viikonlopulta :)

Myöhäistä synttärien viettoa, baarikierrosta, ravintolassa syömistä, treenejä ja muuta mukavaa. Torstai ja perjantai meni aika lailla lääkärissä rampatessa erinäköisistä syistä, kerron ehkä myöhemmin lisää. Sain kuitenkin näin alkajaisiksi antibioottikuurin poskiontelotulehdukseen.

Onneksi huomenna on vielä vapaapäivää♥



kattojen yllä
melkein saatoin koskettaa taivasta

mangoa♥
jos minä saan tehdä ruokaa
hyi hyi
ihan liian makeaa minun makuuni
oli kyllä namia♥
mutta jaksoin syödä vain puolet
vihdoin sain otettua kuvan mun kynsistä,
korallin väristä glitteriä

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

14. huhtikuuta

En osaa tällä hetkellä oikein kirjoittaa mitään. Tuolla luonnoksissa on monta aloitettua postausta joita en ole vain saanut valmiiksi ja julkaistua.

Ystävät kävivät, brunssi on tarjottu ja yhdestä päivästä on ehkä jälleen kerran selvitty. Pahimmasta laskuhumalatakin selvisin vaikka hetken ehkä luulin kuolevani. En ole tottunut juomaan keskellä päivää, tai siinä tapauksessa ovat bileet jatkuneet yöhön asti. No ainakaan en tällä kertaa kärsi muistin menetyksistä tai krapulasta. Kuitenkin syömiset ja alkoholista tulleet ylimääräiset kalorit ahdistavat ja peilistä katsoo ryhävalas. Olen ihan oikeasti lihava koska jouduin vaihtamaan toiset housut jalkaan kun ensimmäiset puristivat ja olivat hirveät päällä.

Toivon että saisin tehtyä vielä joku päivä kuvakoosteen viikonlopusta. En valitettavasti itse tainut ottaa yhtäkään kuvaa, mutta toivottavasti ystäväni tekivät niin.

Kohta olenkin sitten jo vuoden vanhempi ja toivottavasti myös viisaampi. En toivo aamiaista sänkyyn enkä yhtään mitään muutakaan. Haluan vain olla syömättä ja olla laiha.


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

shopaholic

Haha, tänä viikonloppuna olen tehnyt kaikkea muuta paitsi päntännyt kirjoituksia varten! Kävin shoppailemassa, olen siivonnut ja yrittänyt nauttia auringonvalosta tallilla käydessäni. Tällä viikolla on pitkästä aikaa saanut kaivaa aurinkolasit esille ja laittaa ne nenälle. I love it!





Lauantaina lähdimme heti aamusta perheeni kanssa stockalle, kun siellä kerran oli kanta-asiakaspäivät. Sinne meni rahat, sisälläni taitaa sittenkin asua pieni tuhlari.

Ihana Ted Bakerin laukku/kassi kevättä ja kesää varten. Nyt vain odotan lämpimiä ilmoja ja kesää, jotta pääsen käyttämään tuota ihanuutta.
Lisäksi ostin myös suojan puhelimelleni. Olen todellinen mestari pudottelemaan puhelintani, mutta onneksi se ei ole vielä mennyt rikki vaikka olen sen muutaman kerran pudottanut asfalttiin.

Guessin korusetti, kaula- ja rannekoru. Ah, olen pitkään kuolannut noitten perään ja vihdoin tajusin käyttää lahjakorttini noihin. This is love

Lisäksi ostin vielä ripsivärin ja muutaman vaatteen :)
Nyt saankin elää kuukauden loppuun säästeliäästi, kun rahaa meni ehkä vähän enemmän kuin olin suunnitellut.

Tällaisia ihanuuksia lähti mukaani♥


Mukavaa viikon alkua teille ja tsemppiä kaikille kirjoittajille!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

viikonloppu



Viikonloppuna olen lukenut maantietoa, käynyt tallilla, shoppaillut, laittanut ruokaa ja yrittänyt syödä säännöllisesti ja ateriasuunnitelman mukaan. 

Pänttäämisen lomassa ehdin eilen käydä nopeasti kaupoilla. Ostin jättipurkilon hiuslakkaa ja tuuheuttavaa hoitosuihketta. Lisäksi kävin Vero Modassa ja mukana tarttui kaksi pitkähihaista paitaa ja kahdet farkkulegginsit. Yhdet vaaleat ja yhdet armeijanvihreät(!). En olisi ikinä uskonut omistavani vihreitä housuja. Sovituskopissa ahdistus hiipii kimppuun, peili ei todellakaan ole ystäväni.
Ruokakaupassa meni taas paljon aikaa tuotteiden ravintosisältöjä tutkiessa.

Tänään pääsin puolentoista viikon tauon jälkeen takaisin hevosen selkään, sillä sekä minä että Hessu ollemme olleet kipeinä. Nautimme auringonpaisteesta pienellä maastolenkillä. Herra pysyi yllättävän rauhallisena vaikka meinattiin mennä ojan kautta, kun auto ohitti meidät aika reippaasti.

Huomenna menen fysioterapeutille ja tiistaina taas psykalle.
Tällaista siis meillä, toivottavasti teillä on ollut mukava ja rentouttava viikonloppu! :)

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

The end of the week

Jaahas, nyt on viikonloppu melkein takanapäin. Voin suoraan sanoa ettei mulla ollut kivaa. Mulla alkaa koeviikko torstaina ja mun oliisi pitänyt jo aloittaa lukeminen. Mut ei, en tietenkään ole avannutkaan kirjoja.  Perjantaina mä olin kutsunut pari kaveria yökylään. Me syötiin, juotiin ja pelattiin jotain pelejä. Mä olin leiponut mokkapaloja ja pizzaa ja ostanut karkkii, limua ja sipsejä. Mulla oli ihan kivaa siihen asti kunnes tajusin, ettei kukaan meinaa jäädä yöks. Mä olin suunnitellut jo pari päivää et tänään mulla olisi mahdollisuus puhua mun kavereille, mut tän illan jälkeen mä tajusin ettei mulla taidakaan olla oikeita ystäviä joille mä voin puhua asioista. Kun kaikki olivat lähteneet mulla oli ihan hirvee laskeuma ja mä vaan istuin itkien mun sängyssä. Lopulta kai sitten nukahdin kaikki vaatteet päällä. Ja sitä ruokaa, sitä jäi ihan tosi paljonjäljelle. Miks piti tehdä mokkapaloja ja pizzaa? Syön varmaan kaiken itse. Possu.

Lauantaina kun mun olisi pitänyt lukea kokeisiin mä vaan istuin koneella lukemassa muiden blogeja. Miks mä en voi onnistua niin kuin muut? Joskus mä vaan haluisin olla pieni lapsi jonka ei tarvitsisi murehtia mistään. Pienenä mä olinkin tosi laiha.

Mut nyt mä päätin, että huomisesta alkaen mä oikeasti otan itseäni niskasta kiinni ja katson mitä suuhuni pistän. Mä aion olla jouluun asti herkkulakossa, eli ei karkkia, sipsejä tai muuta ällöä lihottavaa. Ihan kuin mä pystyisin!? Feilaan kuitenkin.