lauantai 28. heinäkuuta 2012

I could really use a wish right now


"Jos sulle tulee itsetuhoisia- tai itsemurha-ajatuksia niin sun pitää kertoa meille" Tätä toitotettiin useamman kerran kun kävin polilla viime viikolla ja uudestaan tänään. Nyökkäsin varovasti ja yritin hymyillä. Mitä nyt olin yksi päivä miettinyt mitä tapahtuisi jos ottaisin loput masennuslääkkeistäni kerralla. Silmät seisoo päässä jo puolikkaasta annoksesta. Ja autolla ajaessa olisi niin helppoa vaan sulkea silmät ja päästää ratista irti.


Viime viikolla mä olisin oikeasti voinut tappaa itseni. Edelleenkin voisin. Mulla oli vaan niin paha olla. Mun piti lähteä baariin kavereiden kanssa mut mä peruin sen syötyäni puoli purkkia Ben&Jerry's:iä (ja kaksi sämpylää sekä kismetin). Mä olin jo melkein päättänyt et miten mä teen sen.

Mä oon niin väsynyt tähän elämään ja itseeni. Syömiset menee päin honkia ja paino kohta sata kiloa. Mä oikeasti pelkään että syön itseni hengiltä tai saan bulimian tai BEDin. En tiedä mikä noista olisi se huonoin vaihtoehto. Oon vana niin huono ja kamla ihminen etten mä edes ansaitse olla laiha. En halunnut et tää menisi taas tähän mutta ehkä olisi parempi jos olisin kuollut. Aloitan taas tässä pian syömään mun lääkkeitä...

Oikeasti en edes valehtele kun väitän näyttäväni mursulta. Mä olen oikeasti läski. Mun bmi on kohta normaalipainon puolella. Tää on ihan hirveetä. Mulla ei kohta oo enää mitään vaatteita jotka sopii mulle. Enkä mä tuu edes saamaan mitään apua kun olen tällainen läski. 

Eilinen ei mennyt kalorimääriltä ihan suunnitelmien mukaan, mutta sehän oli arvattavissa. Päivä meni oikeastaan ihan hyvin, mutta illalla kun mä valmistauduin lähtemään mun kaverin bileisiin mun päässä naksahti. Kokonainen suklaalevy hävisi hetkessä. Eipä olo yhtään parantunut kun muutenkin puolet kaapin vaatteista oli heitetty lattialle (vaatekriisi) ja läskiahdistus oli huipussaan. Lopulta yli tunnin tuskailtuani pääsin lähtemään. Illan aikana tuli sitten juotua yksi light siideri, kaksi breezeriä ja en edes muista kuinka monta shottia... Mites oli ne turhat kalorit??! Mulla ei edes ollut erityisen kivaa. En ehkä ollut riittävän sekaisin.


Miksi mun elämä muuttui tällaiseksi? Oon täysin epäonnistunut ihmisenä.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Everybody's got a dark side

Eilen
Kastuin sateessa alusvaatteita myöten läpimäräksi. Kuitenkaan en valittanut tai itkenyt vaikka vettä tuli kaatamalla. Kengätkin olivat täynnä vettä ja jaloista meni melkein tunto. Nauroin vain, tilanne oli koominen, enhän minä sille mitään mahtanut. Jossain kauempana jyrisi ukkonen. En tiedä, jotenkin olin vain niin iloinen. Pysähdyin ihan vain hetkeksi ja annoin veden valua kasvoilleni.  Hetken aikaa minulla oli toivoa


Tällä hetkellä mulla ei kuitenkaan mene kovin hyvin. Syömiset menee päin metsiä ja mieliala laskusuunnassa. Ateriasuunnitelman noudattaminen on mahdotonta (anteeksi lupaan vielä kirjoittaa oman postauksen siitä). Olen viime viikot syönyt kuin possu ja painokin on sen mukainen. Aterioita on jäänyt väliin ja usein ne on korvattu herkuilla. Kotona syöminen on niin hankalaa. Kaikki kyttää ja tilanne on muutenkin hankala ja en okein osaa selittää. Jokin ääni päässä toivoo päiväosastolle pääsyä, mutta ensin on laihdutettava takaisin sinne missä kesän alussa olin.

Lämpimän ruoan syöminen tuottaa eniten hankaluuksia. Aamianen on taas parina päivänä jäänyt väliin ja välipalaleivät ovat joutuneet roskiin. Eilen söin vain päivällistä. En enää tiedä mikä olisi paras ja nopein tapa laihtua. Syödä monta ihan pientä ateriaa päivässä vai 1-2 isompaa? Minulla ei myöskään ole pokkaa ja sanoa vanhemmille etten halua nyt syödä. Polvi myös vammailee tällä hetkellä, kävellessäkin tulee kipua eli liikunnat jäävät nyt selvästi vähemmälle. Mitä mun pitäisi tehdä?

Joudun taas kirjoittamaan ruokapäiväkirjaa. Jossain vaiheessa kirjoitin sitä terapeutin pyynnöstä, mutta nyt se on vain jotenkin jäänyt ja se myös näkyy mun syömisissä. Nyt mun täytyy ihan oikeasti vähän skarpata.

En ymmärrä miksi kaikki pelkäävät painoni olevan edelleen laskussa vaikka todellisuudessa olen lihonut? Ällötän itseäni todella paljon. Eivätkö toiset näe kuinka olen läskistynyt? En ymmärrä miksi he ovat huolissaan....

Viime viikolla olin ehkä turhan epätoivoinen sillä turvauduin ensimmäistä kertaa laksoihin. Olen kuitenkin yrittänyt jättää vaa'alla käynnit vähemmälle, mutta riippuvuus on liian suuri. Tänään olisin siin halunut punnita itseni silläkin uhalla että sieltä pamahtaa järkyttävän suuri luku. Tiedän, että olen lihonnut, mutta ainakin saisin siitä uutta motivaatiota laihduttaa. Vaaka kuitenkin oli jotenkin rikki, joten joudun odottelemaan torstaihin kun terapeutin luona minut todennäköisesti punnitaan.

Ainiin en muista edes että kerroinko jo päässeeni inssistä viime viikolla läpi. En ole vaan vielä ihan käsittänyt että minulla todellakin nyt on ajokortti taskussa. Seuraavaksi pitäisi suorittaa BE.

Toissapäivänä iski paniikki kun tajusin että kesälomaa on jäljellä enää vajaa kuukausi. Ja mitä mä olen tehnyt? En mitään muistettavaa. Tää on varmaan surkein kesä ikinä. Olisipa edes parempi sää.
Ja mä stressaan jo koulun alkua. En tiedä mitä kursseja valitsisin ja miten tekisin mun lukujärjestyksen. Kirjoituksiakaan en haluaisi edes miettiä vaikka nyt syksyllä en mitään kirjoita. Toivoisin että joku tekisi nämä asiat puolestani. Mä en osaa enkä halua tehdä päätöksiä. Mun pää ei tällä hetkellä kestä








torstai 12. heinäkuuta 2012

en pelkää enää pimeää




haluan repiä itseni kappaleiksi...
en kestä enää itseäni
inhoan itseäni aivan liikaa

mulla ei todellakaan mene hyvin

olen syönyt ihan vitusti liikaa
näytän ihan mursulta
en ole moneen päivään uskaltanut käydä vaalla

mä en voi jatkaa elämääni tällä tavoin

miksi minun täytyy olla tällainen kuin olen?

haluan vain pois tästä ruumiista,
tästä valtavasta ihrakasasta,
tästä epätäydellisyyden ja rumuuden ruummiillistumasta

jokainen sentti ja gramma on liikaa
jokainen kalori on turha


mä en syö enää mun lääkkeitä

oikeastaan voisin ottaa ne kaikki kerralla

 

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

I may need some help to live with myself



Anteeksi etten ole kirjoitellut vähään aikaan.

Taisin äsken syödä hieman liikaa... Mahaan sattuu enkä halua edes muistaa mitä kaikkea kurkusta alas meni.

Bussia odotellessa ihailin ohikulkevan tytön tikkujalkoja. Ystäväni sanoi, että minun ovat kapeammat.

Toinen sanoi, että (solis)luuni törröttävät terävinä. Miksi he valehtelevat minulle?!

Minulla on valtavat löllöreidet ja vatsani on iso kuin rantapallo. Olen iso ja iljettävä läski. Kenenkään on turha väittää muuta. Miksi en voi vain kuihtua olemattomiin. Näenkö kaiken todella niin väärin?

Taidan pitää vielä hieman taukoa. Aivojeni tilalle on laitettu pumpulia, työt pitää kiireisenä ja syömiset menee ihan miten sattuu. Tulen takaisin kirjoittamaan kun mulla on jotain järkevää sanottavaa.