paratiisista karkoitettu

Ahdistaa ihan älyttömästi. Kaksi päivää meni ihan hyvin kiitos paaston, mutta heti kun laitoin ruokaa suuhun ahdistus hyökkäsi päälleni ja kietoi kylmän otteensa ympärilleni. Haluan itse olla kylmä, vahva, puhdas ja täydellinen. Silloin ahdistuskin pysyy poissa. Ruoka likaa minut. Se asettuu iljettäväksi rasvaksi luitteni päälle. Ruoka on myrkkyä sielulleni. 

Huomenna taas pakko tsempata kovemmin. Tällainen lepsuilu ei todellakaan sovi.
Pakko olla laiha. Pakko olla laiha. Pakko olla laiha laiha laihempi laihin.

Psyka sanoi, että ahdistukseen on vain yksi lääke, nimittäin ruoka. Mitä isompi ahdistus, sitä enemmän pitää syödä. EiEiEi. Ei se niin mene. Ruokahan on se mikä ahdistaa. Ellen syö, ei ahdista. Helppo yhtälö minun mielestäni. Se et ole sinä, vaan se ääni sinun päässäsi. En pysty enää tunnistamaan omia ajatuksiani tuosta äänestä. Ehkä en edes halua. Välillä voin kuulla vielä kolmannenkin äänen. Se käskee ahmimaan. Välillä olen liian heikko ja tottelen sitä...

Koulussa oleminen ahdistaa myös. Minulla on vain ne neljä kolme kurssia ja minusta tuntuu siltä etten jaksa tätä jaksoa loppuun. Yhdeltä kurssilta minut potkittiin jo ulos liiallisten poissaolojen takia. Lääkärikin kysyi että jaksanhan minä. Kyllä tietysti, vastasin ja hymyilin.
Koulussa on liikaa ihmisiä. Liian paljon laihoja ihmisiä. Puren huuleen jotten pillahtaisi itkuun kesken koulupäivän. Viekää minut pois.

Masennuslääkitystäni tuplattiin, mutta siitä ei tunnu olevan hirveästi apua. Se ei edes auta minua nukkumaan paremmin. 

Aamulla kävin labroissa ja EKG:ssä. Ei ollut kiva reissu, piikkikammoinen kun olen. Melkein toivon arvojen olevan päin puuta. Ei huoleta yhtään. Miksi ne olisivat? Olenhan isoiljettäväläski... Verikokeet olivat kuitenkin hyvä ja syy jättää aamiainen väliin.

Siirryin toiselle ravitsemusterapeutille. Sain uuden helpomman ja pienemmän ateriasuunnitelman. Siitä kuitenkin lisää omassa postauksessaan myöhemmin.

Taidan taas olla tulossa kipeäksi. Kuinka tyypillistä...