perjantai 16. marraskuuta 2012

yöperhonen


Aloitin kirjoittamaan tätä postausta viime yönä kolmen aikaan. Mua ei vaan nukuttanu yhtään yhtään. Ehkä se johtuu sittä että olin juuri tullut kotiin. Olin katsomassa Breaking Dawnin muutaman kaverin kanssa. Oli kyllä hieman erilainen kuin kirja, varsinkin yhdessä kohtaa, mutta hyvällä tavalla.

Leffa-eväinä mulla oli pesi maxia, pieni omena ja proteiinipatukka. Ei ollut yhtään nälkä, mutta kuitenkin mussutin kaiken. ahmatti. Kiitos aivopesusta psyka. Nyt sitten mietin kumman päivän kaloreihin se ylimääräinen patukka pitää laskea. Parempi pysytellä valveilla muutama ylimääräinen tunti jotta varmasti kuluttaisin edes osan niistä kaloreista. Apua, olisi vaan pitänyt tyytyä pepsi maxiin... Olin vielä hereillä kun hesari kolahti luukusta sisään. En kuitenkaan valvonut koko yötä kuten jossain vaiheessa luulin.



Tänään olen kuitenkin ollut yllättävän pirteä vaikka nukuinkin vajaat neljä tuntia. Syömiset olisi muuten menneet hyvin, mutta lisäksi sorruin kuitenkin syömään monta piparia ja yhden proteiinipatukan. Huomenna luvassa pikkujoulut kertaa kaks. ahdistaaAhdistaa todella paljon. En yhtään tiedä miten ruokailut hoituvat tai mitä tulen syömään joten pelkään että päivä menee kokonaan pilalle pelkän ahdistuksen takia.

tekisi mieli tehdä noin


Viikonloppu taitaa muuten kulua kokeisiin lukemalla. Jospa kerrankin aloittaisin lukemisen ajoissa enkä jättäisi kaikkea viimeiseen iltaan.

2 kommenttia:

  1. Heheh taidat puhuu samasta kohasta ku mäki.. :D Oikeesti katoin sitä ihan suu auki ja olin sillee apuaapuaapua ei tää voi mennä näin!!

    VastaaPoista
  2. Hahah no hyvä((:

    Lol en osaa vastata sun kommenttii!! Ku tekis mieli kirjottaa vaa "Heheh, nii! Haha, niimpä! Hehehe, nii" mikä sit taas näyttäis tosi kivalta......

    Men tack tack! Du visste ju(: Nästa år är det ditt tur;)

    VastaaPoista

Sanoillasi on merkitystä ♥

Vastaan kommentteihin omaan blogiini ellen sattumoisin lue blogiasi