keskiviikko 23. toukokuuta 2012

I hate every part of me

Tänään: kolme mukillista teetä, kaksi omenaa, karjalanpiirakka (140kcal), bataattisosekeitto (170 kcal), pari ruokalusikallista raejuustoa, vuotilanruiseleipä juustoviipaleella. Yhteensä: ehkä 500... en todellakaan tiedä. Äiti kyllä haluaisi että syön vielä sen tekemää hedelmärahkaa. En jaksa välittää eivätkä aivoni oikein tällä hetkellä toimi. 500 tai 600 tai 700, se on ihan liikaa.

Eilen: smoothie (120kcal) kolme mukillista teetä, kolme omenaa, viinirypäleitä, banaani, normaaliannos spagettia ja jauhelihakastiketta. Illalla kymmenen aikaan ahmin...


Mun äiti tietää nyt tästä. En tiedä kuinka tarkasti mutta se tietää. Kohta tietää isäkin. En tiedä mihin tää kaikki johtaa, toivon ainakin saavani apua. Ainakaan vielä kukaan ei ole huutanut tai ollut vihainen. Äidin silmistä näki että se oli hieman itkenyt kun koulusta soitettiin sille.

Mä olen henkisesti ihan poikki. Eilen en tiennyt miten jaksaisin koulusta kotiin. Se tunne oli jotain niin outoa. Kivi tai iso möykky mahassa, iso reikä minussa, kylkiluuni painautuivat kasaan enkä pystynyt hengittämään. Mulla on tosi paha olla, vaikka olenkin ehkä tavallaan helpottunut että mun vanhemmat nyt tietää. Eilen mä todellakin toivon etten olisi olemassa. Mun kaveritkin vihaa mua...

Onneks mun tarvitsee mennä kouluun ens kerran vasta tiistaina. Perjantaina on yhden mun kaverin synttärijuhlat, lauantaina pitäisi mennä toisen kaverin luo katsomaan Euroviisuja ja sunnuntaina oli tarkoitus mennä baariin. Hehe en oo yhtään innostunut. Voisin vaan jättää kaiken väliin. Mä en edes tiedä miten mä selviin kesälomaan asti. Lomakin tuntuu liian pelottavalta ja ahdistavalta.



edit:// Mä söin vaan lusikallisen sitä rahkaa. Ei hätää.

2 kommenttia:

  1. kiitos muru<3
    heheh joo no oli vähän pakko ku nyt oli jo aika luopua talviulkoasusta:D mut siistii et huomasit!!

    ps. oot ihana

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos! :) Ja kuin myös, tuntuu että täällä ei kauheesti heppaihmisiä pyöri. :D

    Tsempit ja voimia sulle myös pikkuinen. ♥

    VastaaPoista

Sanoillasi on merkitystä ♥

Vastaan kommentteihin omaan blogiini ellen sattumoisin lue blogiasi