lauantai 24. maaliskuuta 2012

ei mitään uutta


mulla on tosi paha olo. Tekisi vaan mieli hypätä parvekkeelta. En kuitenkaan tee niin.
Ja en mä edes siitä kuolisi. Polvilumpio saattaisi taas mennä sijoiltaan.

Koputin perjantaina kuraattorin oveen kun en jaksanut mennä saksan tunnille. Se oli kuitenkin lähdössä, mutta antoi mulle ajan ensi tiistaille. Yritin hymyillä ja sanoin että voin hyvin odottaa. Ei, ei. Liian pitkä aika. Ehdin vielä jänistää ja perua. Mitä väliä. Olen pitänyt kaikkea sisälläni jo niin kauan. Ei neljällä päivällä voi olla merkitystä. Eihän?

Mä oon syönyt nyt kolme päivää putkeen aivan liika. Mä söin mun pahaan oloon mut ei se auttanut. Sitten söin lisää rangaistakseni itseäni. Pitkästä aikaan naamaan meni karkkia hyihyi sekä pullaa yökyök. Vatsaan sattuu ja on huono olo. Huomenna on pakko onnistua.

Kuntopyörä on paras ystäväni. Melkein ainoa asia mitä polveni tällä hetkellä kestää edes vähän. Saan rääkättyä superlihavialöllyreisiäni, mutta kulutus on aivan liian pieni. Taidan kuitenkin kohta päästä salille. Ja saan tehdä lyhyen lenkin kerran viikossa. Entinen minäni inhosi juoksemista, mutta nyt todella odotan keväisiä säitä ja lenkille pääsyä.

Huomenna  punnitsen itseni. Leikin vaikka kipeetä kaksi seuraavaa päivää jottei mun tarvitse syödä. Mun on pakko laihtua tiistaihin mennessä edes vähäsen. Ja siitä sitten askel askeleelta alaspäin.