lauantai 1. joulukuuta 2012

joulukuu


Jos olisin vielä pieni olisin aivan innoissani että se on nyt täällä. Nimittäin joulukuu. Nyt kuitenkin suhtaudun siihen sangen epäilevästi. En tiedä miten päin minun pitäisi olla. Se pieni tyttö jossain sisälläni riemuitsee, mutta minä jo ahdistun kun vain mietin notkuvaa joulupöytää. No ainakin maisema on jouluinen. Täällä on satanut tosi paljon lunta.

Tänään sai myös avata joulukalenterin ensimmäisen luukuun. Ja kyllä, minulla on kalenteri! Olenko minä kahdeksan vai kahdeksantoista? Viime vuonna avasin pari luukkua ja loput suklaista päätyivät muffinssitaikinaan. Parempi että syön yhden suklaan päivässä (eihän yksi pala koko maailmaa kaada, eihän?) kuin että ahmisin ison kasan. Tämä on haaste, kyllä mä pystyn nauttimaan kalenterista niin kuin pienenä tein ja ahdistumatta.


Eilen jouduin lähtemään kouluun kahdeksaksi. Ei olisi yhtään huvittanut. Minulla oli kaksi tuntia historiaa putkeen jonka jälkeen lähdin kotiin syömään lounasta. Aamupala oli jo jäänyt syömättä, sillä en vain pystynyt syömään sitä niin aikaisin. Lumipyryssä en sitten jaksanut lähteä enää viimeiselle tunnille takaisin kouluun vaan pukeuduin lämpimästi ja lähdin tallille.

Ja nyt keittiöön tekemään juures- bataattisosekeittoa. Nami nami.

Suunnittelin tekeväni joulukuulle ehkä pari erikoispostausta. Saa nähdä mitä keksin.
Toivottavasti tästä tulisi hyvä kuukausi meille kaikille!

5 kommenttia:

  1. Ei se maailmaa kaada :)
    Tsemppiä sulle!(:

    VastaaPoista
  2. Oi kiitos(: Heheh no siin kuvas näky sun sanomana ainoastaan "no hei sinä(:" tms et ei se nyt sun kannalta kauheen nolo ollu:D mä vaan valitin ja juorusin siinä:DD ni siks se oli nolo...

    heheh joo mul on ollu nyt varmaa ehkä vuoden ruotsiks. sitä ennen se on ollu ala-asteelt asti enganniks:D en koskaan pidä puhelinta suomeks!

    hahha, kiitos:D sen innotuksena toimi sellanen kuva jonka joskus näin tumblrissa, mis jollain on sillee monta peräkkäistä herätystä joista eka on sille "Wake up now to be pretty", sit toka on "Wake up now to be decent" ja kolmas "Nigga u gon be late!!" tms. :P

    VastaaPoista
  3. No sun tarvii ite olla aika söpö ja ihana ja hauska ku sanoit noin<3

    Mut hahah no en mäkää ollu ennen ku näin ton ni keksiny:D Mäki oon tosi huono, mut se varmaan sit johtuuki tost, etten koskaan ymmärrä niit laitteita?:D Tosin kyl mä vaihan joskus suomeks jos tulee joku ongelma, mut en mä ymmärrä silloin yhtää enempää ni sama vaihtaa takas:D Viimeks oli joku pakettidata-juttu mitä en tajunnu ni öö hirveen paljon enemmän sanoo toi suomenkielinen sana....:D

    Oi et oo mut kiitos<3 Iteki tykkään :P

    VastaaPoista
  4. OKei! Joo syön aina(: Sit myös jos syön jonkun muun tekemää ni sekotan siihen vettä.. Ite ku teen ni laitan puolet siitä hiutalemäärästä mitä kuuluis, joskus oon laittanu vähemmänki:D

    Noi oli totta kumpiki, sekä pipari että torttuosa :)

    VastaaPoista
  5. Hehe hyvä me.. :D
    Ootko sä sit tehny ikinä siihen omena-kanelijuttuun?? Koska se on musta ihan sikahyvää! Se luumukakka on ällöö..

    Mut seb! Viime vuon söin sitä ja mitä seuras! Piti mennä ulos oksentaa..:D Aattelin et jos tänä vuonna en söis..

    VastaaPoista

Sanoillasi on merkitystä ♥

Vastaan kommentteihin omaan blogiini ellen sattumoisin lue blogiasi