talven tullessa kukkanen pudotti terälehtensä ja jäi odottamaan seuraavaa kevättä

yritän saada kirjoitettua edes jotain, mutta tuntuu, että pää on yhtä tyhjä kuin tämä sivu alottaessani ensimmäistä lausetta.

Päätä särkee ja ajatus ei kulje. Ei yhtään heikota vaikka viimeisin ateria oli yhdeksältä aamulla. Lounaseväät joutuivat roskiin ja välipalaa en ollut kotona syömässä joten sekin jäi välistä. Aamiaisellakin pinnasin, mutta 1,5dl bulgaarianjogurttia ja mansikoita tuntui aivan liian paljolta.
Illan aikana söin vielä neljä pinaattilettua, palan kanaa, hieman salaattia, jogurtin ja banaanin.

Värjäsin hiukseni. Niistä piti tulla punaisemmat, mutta nyt ne ovat taas todella tummat. Ehkä hyvä näin jos vaikka tumma väri saisi pullaposkeni näyttämään edes vähän kapeammilta.

Koulukuraattorin, psykan ja äidin mielestä minulla menee taas hieman huonommin ja olen ottanut pari askelta taaksepäin. Minun mielestäni minulla taas menee hyvin kunhan saan jättää mahdollisimman monta ateriaa välistä. Äiti valittaa että syömiseni ovat vaikeutuneet ja suuhun pääty lopulta yhä vähemmän ruokaa. Ei ei ei, ettekö te huomaa kuinka paljon mä syön? Aivan liikaa!
Kuraattori mietti kuinka jaksan käydä lukujärjestyksessäni olevat 4 ja yksi kolmasosa kurssia. Psyka yritti pelotella, että jos jatkan aterioiden väliin jättämistä ja sen lisäksi vielä oksennan joudun tiputukseen. Ha ha hah. Siihen on vielä pitkä matka...

Vaatekaupassa uskaltauduin sovittamaan mekkoa. Sen kai oli tarkoitus olla aika löysä, mutta koko 36 oli oudon telttamainen päälläni. Lisäksi se oli myös aivan liian lyhyt. ihme mekko

Aloin jo viikko sitten kirjoittaaan postausta siitä miten mä sairastuin. En voi vielä luvata milloin se valmistuu. Asioiden läpikäyminen ja muisteleminen on ollut hyödillistä mutta samalla vaikeaa ja raskasta. Aivan kuten terapiakin.  

Enää viikko jouluun. Enkä todellakaan odota sitä. Voisimpa nukkua kokonaan sen yli ja herätä vaikka seuraavan kerran keväällä