perjantai 24. helmikuuta 2012

paljon sanottavaa, vähän kerrottavaa

Hassua miten mielentila saattaa muuttua näin nopeasti. Yhtenä hetkenä hirttää itseni, seuraavana olen aivan rauhallinen ja pystyn jopa hymyilemään. Alan kohta epäilemään et mulla on joku mielialahäiriö tai varmaankin joku isompi ongelma. Tällä hetkellä pystyn melkein jopa vitsailemaan itsestäni. En taidakaan olla vielä ihan selvin päin. 

Yhtäkkiä mulle vaan tuli sellainen olo et mä haluan sittenkin purkaa ajatuksiani viime viikolta. Kaikki vaan tuntuu niin sekavalta vaikkei oikeastaan mitään ihmeellistä olekaan tapahtunut.

Viime viikko oli aika kiireinen. Alkuviikosta mä kävin laitattamassa ihanat rakennekynnet. Mun kynnet eivät yksinkertaisesti kasva mihinkään ja jos ne kasvaa ne halkeaa heti. Mä jouduin jäämään pois suomentunnilta ja mä sanoin meneväni lääkäriin. Ihan kun mä en ramppais ihan riittävästi ihan oikeasti. Koko viikolta mulla on varmaan viisi poissaoloa (onneksi yksikään ei ole wilmassa) kun olin hoitamassa kaikenlaisia wanhojen juttuja. Torstainakin mä en mennyt katsomaan abien juttuja ja menin vasta yhdeksitoista kouluun. Sitten mä olinkin koristelemassa jumppasalia kolmeen asti ja neljältä meillä alko kenraaliharjoitukset. Kotona olin seitsemältä. Niinhän siinä kävi etten mä voinut tanssia olenkaan. Hyvä jos pystyin edes seisomaan paikallani ilman keppejä. No mulle oli sitten keksitty kaikkea kivaa tekemistä, mutta suurimman osan päivästä mä vaan istuin tuolilla katsomassa muiden tanssia. Onneksi sain kuitenkin laittaa mekkoni päälle, pääsin limusiini ajelulle, ilalliselle ja jatkoille. Kuitenkin mulla oli koko ajan jotenkin vaivautunut olo, minusta tuntui siltä etten oikein kuulunut joukkoon. Illallinen oli myöskin ihan kamlaa. Mun oli tosi vaikea syödä, mä en vaan pystynyt kun siellä oli niin paljon ihmisiä. Ja jatkoilla mä jouduin koko ajan varomaan ettei joku tule ja tönäise mua kumoon tai potkaise mun jalkaa. Tavallaan se päivä oli ihan kiva, toisaalta aivan painajainen.

Tällä viikolla mulla on siis ollut hiihtoloma. Mä en kestä lomia koska ne ei ikinä ole mulle mitään lomia. AIna tulee syitä miksi mä en voi nukkua pitkään ja sitten loppu päivän istun vaan kotona pyörittelemässä peukaloita. Tällä viikolla mä oon käynyt fysioterapeutilla, kaksi kertaa lääkärissä ja kerran magneettikuvauksessa. Ne jo hetken pelkäs et mun polvesta olisi kuitenkin mennyt jotain enemmän rikkia mut ei siellä ollut muuta kun luu vaan vähän turvoksissa. Joo siis älkää kysykö multa mitä se tarkoittaa, mut ei kai sitten ole mikään paha juttu. Pitää vaan jumpata kunnolla niin pitäisi tämän hirvittävän kivun lähteä pois. Tällä hetkellä mä en tarvii (=saa) käyttää keppejä muuta kuin ulkona. Neljän viikon päästä mun pitäisi toivottavasti päästä taas ratsastamaan. Lihakset on vaan surkastuneet lähes kokonaan ja hermotus ei oikein toimi. Mun jalka ei oikein muista enää miten sen kuuluisi toimia ja miten mun pitäisi kävellä. Mä kävelen ihan kuin pingviini.

Syönyt mä olen kuitenkin aivan liikaa. Pizzaa, pullaa ja karkkia. Alkoholissakin on niin paljon kaloreita. Hyvä minä. Mä on niin oksettava ja kuitenkin mä vaan tungen lisää ruokaa suuhuni. Onneksi en ole kuitenkaan lihonut niin paljon mut kuitenkin liikaa.

Mä sanoin mun äidille hieman epäsuoraan et mä ehkä haluaisin päästä puhumaan psykologille. Mä selitin et se johtuu tästä typerästä vammasta ja kaikesta. Tällä hetkellä mä tarvitsisin ehkä just siihen eniten apua. Mä pelkään kävellä, mä pelkään taivuttaa jalkaani ja pelkään kuollakseni et mun polvilumpio menee uudestaan sijoiltaan. Mun fyssari sano et sillä ei oo koskaan ollut potilasta jolla ei olisi mennyt uudestaan. Mä pelottaa et mä en enää uskalla hypätä esteitä mun hevosen kanssa. Mä en varmaan enää uskalla hypätä pituutta liikkatunnilla, juosta, lasketella tai luistella tai tehdä ylipäätänsä mitään normaalia. Tää on ihan hirveetä. Mä tarvitsisin tällä hetkellä oikeastaan urheilupsykologia, myöhemmin mä voisin mennä "tavalliselle" ja puhua näistä mun toisista ongelmista. 



Tästä tuli nyt vähän tällainen avutuminen, anteeksi siitä. Mun oli vaan pakko saada nää kaikki ajatukset pois mun päästä.

Öitä rakkaat <3
 

1 kommentti:

  1. No ole hyvä vaan, kiitos itsellesi<3 Haha, mun äiti on vähän eri mieltä tosta mun kauneudesta. Sen mielestä mulla on ulkoista kauneutta vaikka kuinka paljon, mut sisäistä kauneutta ei yhtään. Ja se on kyllä aika oikeessa, paitsi on mulla nyt vähän sisäistäki kauneutta, eikä niin paljoa ulkoista..

    Mun tarvis todellaki laihduttaa, mutta mä en osaa ku vaikka yritän, ni ainoo mitä saan aikaan on lihominen..

    Mun kännykkä on Samsung galaxy gio. (:

    Haleja ja sinäkin olet rakas<3

    VastaaPoista

Sanoillasi on merkitystä ♥

Vastaan kommentteihin omaan blogiini ellen sattumoisin lue blogiasi