keskiviikko 1. toukokuuta 2013

first of May




Hetken ehdin jo luulla että mulla on ihan todella huono viinapää (ei silleen että se olisi mitenkään erityisen hyvä tai pitäisin sitä hyvänä/huonona ominaisuutena). Sitten mietin mitä kaikkea tulikaan joutua enkä enää ihmetelly asiaa.


Ihan hauskaakin minulla oli, mukava nähdä ystäviä ja koulukavereita, osaa en ollut varmaan yli vuoteen edes nähnyt. Loppuillasta taisi kontrolli olla hieman hukassa kun söin sipsejä ja palan piirakkaa (mihin se mun gluteenittomuus oikein katosi haloo!?). Osan porukasta vielä suunnatessa baariin päätin kuitenkin lähteä bussilla kotiin. Puoli kolmen aikaan pääsin vihdoin sänkyyn.

Aamulla olin ns heikossa hapessa eikä olo ollut mitenkään erityisen hyvä. Aamupala tuli syötyä lounaan aikaan ja päivän ainoa lämmin ateria iltapäivällä. Helsingissäkin käväisin, myöhemmin söimme perheen kanssa yhdessä ja itse grillimestari pääsi vauhtiin. Tänään olen myös syönyt kevään kesän! ensimmäisen jäätelöannoksen, vaniljajäätelöä ja mansikoita. Valittevasti se maistui ihan yhtä hyvältä myös toisella kerralla, hieman hukkaan kyllä meni kun kerran päädyin deletointiin....

Ihanaa kun huomennakin voi vielä pitää vapaata. Tällainen lyhyt loma keskellä viikkoa tekee ihmeen hyvää.

Huomenna varmaan näen ystävääni shoppailun ja kahvittelun merkeissä :)


2 kommenttia:

  1. Hahah kiitos :D <3

    Tossa kuvassa näytän kyllä aika pullukalta kaljurotalta(:

    VastaaPoista
  2. Ihihih meinasinpa alkaa! Nyt on kiva ku saa päättää, et ketkä ton näkee ((:

    Kiitos kultainen♥

    VastaaPoista

Sanoillasi on merkitystä ♥

Vastaan kommentteihin omaan blogiini ellen sattumoisin lue blogiasi