lauantai 16. helmikuuta 2013

16. helmikuuta

Hui tämä viikko on mennyt ihan hurjan nopeasti kun on ollut niin paljon tekemistä. Ja eilen kuitenkin tuntui jo sunnuntailta, hassua.



Heti alkuviikosta kävin kaksi kertaa psykalla. Keskiviikkona tapasin lisäksi vielä ravitsemusterapeuttia. Itku meinasi tulla katsoessani vierestä kuinka ateriasuunnitelmaani tehtiin lisäyksiä. En ollut vaurautanut tai vielä valmis muutoksiin. Voin myöhemmin laittaa tänne (uuden) ateriasuunnitelman, kun se vanhakin oli täällä ennen. Lyhyesti sanottuna voin kertoa että aamupalaa suurennettiin ja esim. rasvattomista tuotteista pitäisi siirtyä tavallisiin.

Tiistai ja keskiviikko meni abihaalaria tuunatessa. Oi kyllä, meillä oli semmoiset rumat valkoiset jotka sitten koristelimme. Näytin ihan michelin-ukolta. Onneksi oli juuri sopiva sää niin ettei tullut kylmä. Olin toki varautunut pukemalla monta kerrosta vaatetta päälekkäin.



Täytyy sanoa että penkkaripäivä ahdisti ihan todella paljon vaikka samalla minulla oli oikein kivaa. Näytin läskiltä puvussani, ruokailut laivalla aiheuttivat stressiä ja ahdistusta ja juotua tuli selvästi vähän liikaa. Eilen aamulla oli pikkasen huono olo ja oli mukavaa mennä katsomaan kavereiden vanhoja kolmen tunnin yöunien jälkeen. Tuli kyllä hieman huono mieli ja näköjään olen edelleen katkera siitä etten voinut viime vuonna tanssia.

Muilta loppui nyt koulu ihan oikeasti, minulla vielä vuosi jäljellä.

2 kommenttia:

Sanoillasi on merkitystä ♥

Vastaan kommentteihin omaan blogiini ellen sattumoisin lue blogiasi