sunnuntai 20. tammikuuta 2013

I need a hero, aiming for size zero



Kurkku kipeä enkä tiedä johtuuko se mahdollisesta flunssasta vai oksentamisesta. Tämän viikon piti olla ensimmäinen jolloin en enää oksenna. En enää edes muista miksi lopulta olen perjantaina ja eilen päätynyt palvomaan posliinijumalaa.

Ulkona on aivan jäätävän kylmä joten parempi vain oleskella sisällä tekemättä mitään. En eilen saanut vaihdettua aamutakkia päältä ja tukkakin oli harjaamatta. Kulutin aikaani etsien netistä reseptejä ihanista ruoista joita haluaisin tehdä mutta en voi. Ehkä kuitenkin uskaltautuisin kokeilemaan itsetehtyjä täytettyjä paprikoita tai kasvispihvejä. Suklaakakku ja omenapiirakka saa kuitenkin jäädä ihan vain haaveen tasolle.

Eilen sain kotiin vidoin ja viimein asian jota olen jo pitkään toivonut. Tässä nyt sitten kirjoittelen tätä postausta uudella Samsung Galaxy Note tabletilla! Sinne meni osa kesätyö- ja joululahjarahoista.

love it!

Olen huomannut että parantumismotivaationi vaihtelee hyvin paljon päivästä toiseen. Välillä, etenkin silloin kun romahdan, en toivo mitään muuta kuin että pääsisin näistä ajatuksista eroon ja voisin elää normaalin nuoren elämää. Kuitenkaan en ole valmis päästämään irti laihdutuksesta ja tästä kaikesta. Niin, voisinhan mä yrittää syödä enemmän ja olla oksentamatta, mutta lopulta kuitenkin päädyn yhen ylimääräisen leivän jälkeen sen deletointiin. Todella viisasta vai mitä?
En vain pääse eroon niistä ajatuksista jotka käskevät syömään vähemmän ja laihtumaan. Ensin takaisin sinne missä alimmillaan olen ollut ja sen jälkeen vielä pitkälle sen ohi. En kestä itseäni näin isona vaikka tiedänkin että näe itseni ihan väärin. Vääristynyt kehonkuva. Mutta kun on koko elämänsä luottanut omaan näkö- ja tuntoaistiin tuntuu tällä hetkellä ihan mahdottomalta olla luottamatta niihin. En vieläkään ihan usko että silmäni voisivat vääristää peilikuvaani niin paljon kun mitä muut väittävät....

Olen läski ja minun pitää laihtua. En näe mitään muuta vaihtoehtoa. Ehkä sitten kun olen oikeasti pieni voin harkita parantumista.




Taidan ehkä sittenkin olla flunssassa. Toivottavasti en tule kunnolla kipeäksi vaan tämä menisi nopeasti ohi. Nuha, kurkkukipu ja lihaksia särkee. Eilen meinasin taas melkein pyörtyä mutta tajusin ajoissa istahtaa keittiön lattialle.

Vain viikko jäljellä normaaleja tunteja, sitten alkaa koeviikko. Seuraavan kerran minulla on "oikeita" tunteja ja koulua huhtikuun alussa. Suoraan sanottuna tuntuu oudolta. Kavereita tulee ikävä ja tunnen itseni vielä lapseksi kun joudun vielä jäämään vuodeksi koulun penkille ja muut hakevat jatkokoulutuspaikkoja. Onneksi en ole itse vielä sen valinnan edessä, sillä en vieläkään ole ihan varma mitä lukion jälkeen haluaisin tehdä.

3 kommenttia:

  1. i h a n a t jalat♥

    mut mul on ihan samanlainen olo paitsi et viel vähän melkein kuumeinen olo ja kaikkeee... Mut muuten noi kaikki samat ku sulla:D

    VastaaPoista

Sanoillasi on merkitystä ♥

Vastaan kommentteihin omaan blogiini ellen sattumoisin lue blogiasi