lauantai 28. heinäkuuta 2012

I could really use a wish right now


"Jos sulle tulee itsetuhoisia- tai itsemurha-ajatuksia niin sun pitää kertoa meille" Tätä toitotettiin useamman kerran kun kävin polilla viime viikolla ja uudestaan tänään. Nyökkäsin varovasti ja yritin hymyillä. Mitä nyt olin yksi päivä miettinyt mitä tapahtuisi jos ottaisin loput masennuslääkkeistäni kerralla. Silmät seisoo päässä jo puolikkaasta annoksesta. Ja autolla ajaessa olisi niin helppoa vaan sulkea silmät ja päästää ratista irti.


Viime viikolla mä olisin oikeasti voinut tappaa itseni. Edelleenkin voisin. Mulla oli vaan niin paha olla. Mun piti lähteä baariin kavereiden kanssa mut mä peruin sen syötyäni puoli purkkia Ben&Jerry's:iä (ja kaksi sämpylää sekä kismetin). Mä olin jo melkein päättänyt et miten mä teen sen.

Mä oon niin väsynyt tähän elämään ja itseeni. Syömiset menee päin honkia ja paino kohta sata kiloa. Mä oikeasti pelkään että syön itseni hengiltä tai saan bulimian tai BEDin. En tiedä mikä noista olisi se huonoin vaihtoehto. Oon vana niin huono ja kamla ihminen etten mä edes ansaitse olla laiha. En halunnut et tää menisi taas tähän mutta ehkä olisi parempi jos olisin kuollut. Aloitan taas tässä pian syömään mun lääkkeitä...

Oikeasti en edes valehtele kun väitän näyttäväni mursulta. Mä olen oikeasti läski. Mun bmi on kohta normaalipainon puolella. Tää on ihan hirveetä. Mulla ei kohta oo enää mitään vaatteita jotka sopii mulle. Enkä mä tuu edes saamaan mitään apua kun olen tällainen läski. 

Eilinen ei mennyt kalorimääriltä ihan suunnitelmien mukaan, mutta sehän oli arvattavissa. Päivä meni oikeastaan ihan hyvin, mutta illalla kun mä valmistauduin lähtemään mun kaverin bileisiin mun päässä naksahti. Kokonainen suklaalevy hävisi hetkessä. Eipä olo yhtään parantunut kun muutenkin puolet kaapin vaatteista oli heitetty lattialle (vaatekriisi) ja läskiahdistus oli huipussaan. Lopulta yli tunnin tuskailtuani pääsin lähtemään. Illan aikana tuli sitten juotua yksi light siideri, kaksi breezeriä ja en edes muista kuinka monta shottia... Mites oli ne turhat kalorit??! Mulla ei edes ollut erityisen kivaa. En ehkä ollut riittävän sekaisin.


Miksi mun elämä muuttui tällaiseksi? Oon täysin epäonnistunut ihmisenä.

5 kommenttia:

  1. Voi pikkuinen! Koita kestää, voimia ja jaksamista sulle <3 kyllä se siitä, kun sä päätät jotain, sä pystyt siihen!! <33

    VastaaPoista
  2. Voi et tiiäkään kuinka ihana oli pitkästä aikaa saada sulta kommentti <3 ku tuntuu et kukaa ei enää lue mun blogia ku viime kunnon postaukseen ei tullu yhtään kommenttia ja sit lähiaikoina multa on lähteny aika paljon lukijoita :( paitsi kyllähän mä tietty tiedän et sä haluat lukea mun blogia (:

    Ja nii no mä oon kateellinen sellasille ihmisille, jotka on sen lisäks vielä laihoja.. Eli erityisesti tähtitytölle, kun se on täydellisen laiha.....ei mitään ylimäärästä. :/

    VastaaPoista
  3. Voi et tiiäkään kuinka ihana oli pitkästä aikaa saada sulta kommentti <3 ku tuntuu et kukaa ei enää lue mun blogia ku viime kunnon postaukseen ei tullu yhtään kommenttia ja sit lähiaikoina multa on lähteny aika paljon lukijoita :( paitsi kyllähän mä tietty tiedän et sä haluat lukea mun blogia (:

    Ja nii no mä oon kateellinen sellasille ihmisille, jotka on sen lisäks vielä laihoja.. Eli erityisesti tähtitytölle, kun se on täydellisen laiha.....ei mitään ylimäärästä. :/

    VastaaPoista
  4. Voi et tiiäkään kuinka ihana oli pitkästä aikaa saada sulta kommentti <3 ku tuntuu et kukaa ei enää lue mun blogia ku viime kunnon postaukseen ei tullu yhtään kommenttia ja sit lähiaikoina multa on lähteny aika paljon lukijoita :( paitsi kyllähän mä tietty tiedän et sä haluat lukea mun blogia (:

    Ja nii no mä oon kateellinen sellasille ihmisille, jotka on sen lisäks vielä laihoja.. Eli erityisesti tähtitytölle, kun se on täydellisen laiha.....ei mitään ylimäärästä. :/

    VastaaPoista
  5. Voi et tiiäkään kuinka ihana oli pitkästä aikaa saada sulta kommentti <3 ku tuntuu et kukaa ei enää lue mun blogia ku viime kunnon postaukseen ei tullu yhtään kommenttia ja sit lähiaikoina multa on lähteny aika paljon lukijoita :( paitsi kyllähän mä tietty tiedän et sä haluat lukea mun blogia (:

    Ja nii no mä oon kateellinen sellasille ihmisille, jotka on sen lisäks vielä laihoja.. Eli erityisesti tähtitytölle, kun se on täydellisen laiha.....ei mitään ylimäärästä. :/

    VastaaPoista

Sanoillasi on merkitystä ♥

Vastaan kommentteihin omaan blogiini ellen sattumoisin lue blogiasi