tiistai 3. syyskuuta 2013

ja väreistä näen ainoastaan harmaan

Väsymys ja stressi painaa päälle.

Iltaisin olen kuoleman väsynyt, mutta kun viimeinen pääsen sänkyyn en saa unta. Pyörin ympäri ja tuijotan kattoon. Ahdistaa niin pirusti. Ahdistaa niin paljon etten kestä. Yritän käpertyä pieneksi mytyksi, mutta möykky sisältäni ei katoa mihinkään. Pahat ajatukset tulvivat mieleen. Henki ei meinaa kulkea ja varmistan, että sydän lyö varmasti vielä. Ahdistaa niin paljon, että melkein saattuu. Kuitenkin en melkein tunne mitään. Tyhjyyttä sisälläni, joka puolella.

Olen liian iso, ylimääräistä joka puolella. Pahimmat ovat reidet vatsa ja peppu, seuraavana käsivarret ja pohkeet. Eihän minussa ole mitään kohtaa jossa ei olisi jotain ylimääräistä. Hyi. Tekisi mieli ottaa veitsi ja leikata ylimääräine pois, muokata keho pienemmäksi. Samalla ehkä ranteetkin auki vaikka en ole sitä enää pitkään tehnytkään.

Olen syönyt hyvin vaihtelevasti. Tiedän välillä syöväni välillä naurettavan vähän, sitten taas ihan liikaa. Ja mitäs siitä seuraa, oksentaminen tietysti.

En oikeastaan jaksa edes välittää,
vaikka välillä mietin kuinka kauan kehoni kestää tätä.


1 kommentti:

  1. Toi on kyllä niin jännää, ku mäki oon niin monet kerrat miettiny, et kauan mun keho kestää tätä.. Ja aina se vaan kestää. Ei sitä enää jaksa oikein pelätä, et joskus ei kestäis. Ihmettelee vaan, et kylläpä se kestää.

    Ja samalla eihän se kuitenkaan kestä. Kyllä mä tiedän, että tällä keholla ois mahdollisuudet toimia aika paljon paremmin. Mut ei se kuitenkaan vaan oo ikinä romahtanu...

    VastaaPoista

Sanoillasi on merkitystä ♥

Vastaan kommentteihin omaan blogiini ellen sattumoisin lue blogiasi