tiistai 10. syyskuuta 2013

deletoinnista

Miten puhua kaunistelematta niin inhottavasta asiasta? Tämä ei todellakaan ole se mukavin tai kivoin asia. Jopa se oolla alkava sana saa puistatuksia aikaan.

Onhan se kivaa joo, kun löytää itsensä jo ennen yhtätoista pää vessanpöntössä.
Hyvä, ettei kaikki uusiutunut uudelleen iltapäivällä.

Kauhulla odotan sitä päivää, kun papereistani löytyykin diagnoosi bulimia nervosa. 
Enhän mä oikeastaan ahmi ahmi, mutta oksennan vähän liiankin usein. Yrittäessäni vetää litran jäätelöä, tulee stoppi jo viimeistään puolessa välissä. En pysty syömään enempää. Enkä ikinä ole vetänyt paketillista leipää, mutta suklaalevystä en osaa syödä vain palasen tai en edes riviä. Kaikki tai ei mitään.

Ankarimmillani olen päätynyt deletoimaan jopa sosekeittoja ja salaattia. Pahimmillani kumarsin posliinijumalalle päivittäin. Pisimmillään taukoa on ollut kolme viikkoa.

Tänä aamuna minustai tuntui, ettei tämä ole enää ihan hallinnassa. Bulimia- peikosta haluaisin mielelläni eroon, se puoli oireilusta ei todellakaan ole kivaa.

Jotenkin minusta tuntuu, että deletointi ei ole enää pitkään aikaan ollut minulle mikään "laihdutuskeino". Olen yrittänyt lievittää sillä ahdistusta, saada asioita tekemättömiksi. Mutta eihän se vie ahdistusta pois. Hetken päästä se on takaisin, ehkä jopa voimakkaampana.

Tästä asiasta on niin vaikea puhua, melkein mahdotonta kirjoittaa. Se on vain niin häpeällistä. Kontrollin menettäminen. Liikaa tai liian vähän.

Psyka yrittää puhua, vetäydyn helposti kuoreeni. En ota varoituksia tosissani, saatan vetää kaiken ihan vitsiksi ja nauraa.

Viime viikkoinen hammaslääkärillä käynti oli peikolle lottovoitto. Oikein hienot hampaat - hyvä juttu, voin jatkaa samaan malliin.

Monen monta kertaa olen luvannu ja vannonut sen olevan viimeinen kerta. Olen kuitenkin sortunut yhä uudestaan ja uudestaan. Milloin saan oikeasti tarpeekseni? Milloin haluan oikeasti lopettaa?

1 kommentti:

  1. Tuun nyt kommentoimaan suorempaan, ku mitä arvaat, mutta olet iso tyttö jo ja pystyt ottamaan vastaan kritiikkiä (:

    Mutta niin oot jo pariin kertaan kirjottanu tosta, kuinka pelkäät tota, et sun hieno saavutus f50.0 vaihdetaankin johonkin bulimia nervosaan ja se särähtää aika pahasti mun korvaan. Sä olet tismalleen sama ihminen, näpäytti lääkäri sen pisteen jälkeen minkä numeron tahansa. Se ei tee susta yhtään parempaa eikä huonompaa. Et taida kuitenkaan edes täyttää f50.0 kriteereitä? Joten miks ihmeessä haluat, että sun papereissa lukee jotain, mitä et ole?

    Sit toinen on toi sana anoreksia-keiju. Seriously? Et oo enää mikään pikkutyttö ja sairaudenkin kanssa oot nähny sen verran paljon, että luulis sun ymmärtävän, ettei anoreksia ja keijut liity toisiinsa millään lailla. Anoreksia on ruma sairaus ja syömishäiriö siinä missä ne kaikki muutkin.

    Älä ihan oikeesti jaksa roikkua diagnooseissa ja hattaramaailmailluusioissa ku joku proanateini, oot upea aikuinen ihminen, jonka ei tarvi määritellä arvoaan tollasilla asioilla.

    puss&kram(:

    VastaaPoista

Sanoillasi on merkitystä ♥

Vastaan kommentteihin omaan blogiini ellen sattumoisin lue blogiasi