maanantai 16. heinäkuuta 2012

Everybody's got a dark side

Eilen
Kastuin sateessa alusvaatteita myöten läpimäräksi. Kuitenkaan en valittanut tai itkenyt vaikka vettä tuli kaatamalla. Kengätkin olivat täynnä vettä ja jaloista meni melkein tunto. Nauroin vain, tilanne oli koominen, enhän minä sille mitään mahtanut. Jossain kauempana jyrisi ukkonen. En tiedä, jotenkin olin vain niin iloinen. Pysähdyin ihan vain hetkeksi ja annoin veden valua kasvoilleni.  Hetken aikaa minulla oli toivoa


Tällä hetkellä mulla ei kuitenkaan mene kovin hyvin. Syömiset menee päin metsiä ja mieliala laskusuunnassa. Ateriasuunnitelman noudattaminen on mahdotonta (anteeksi lupaan vielä kirjoittaa oman postauksen siitä). Olen viime viikot syönyt kuin possu ja painokin on sen mukainen. Aterioita on jäänyt väliin ja usein ne on korvattu herkuilla. Kotona syöminen on niin hankalaa. Kaikki kyttää ja tilanne on muutenkin hankala ja en okein osaa selittää. Jokin ääni päässä toivoo päiväosastolle pääsyä, mutta ensin on laihdutettava takaisin sinne missä kesän alussa olin.

Lämpimän ruoan syöminen tuottaa eniten hankaluuksia. Aamianen on taas parina päivänä jäänyt väliin ja välipalaleivät ovat joutuneet roskiin. Eilen söin vain päivällistä. En enää tiedä mikä olisi paras ja nopein tapa laihtua. Syödä monta ihan pientä ateriaa päivässä vai 1-2 isompaa? Minulla ei myöskään ole pokkaa ja sanoa vanhemmille etten halua nyt syödä. Polvi myös vammailee tällä hetkellä, kävellessäkin tulee kipua eli liikunnat jäävät nyt selvästi vähemmälle. Mitä mun pitäisi tehdä?

Joudun taas kirjoittamaan ruokapäiväkirjaa. Jossain vaiheessa kirjoitin sitä terapeutin pyynnöstä, mutta nyt se on vain jotenkin jäänyt ja se myös näkyy mun syömisissä. Nyt mun täytyy ihan oikeasti vähän skarpata.

En ymmärrä miksi kaikki pelkäävät painoni olevan edelleen laskussa vaikka todellisuudessa olen lihonut? Ällötän itseäni todella paljon. Eivätkö toiset näe kuinka olen läskistynyt? En ymmärrä miksi he ovat huolissaan....

Viime viikolla olin ehkä turhan epätoivoinen sillä turvauduin ensimmäistä kertaa laksoihin. Olen kuitenkin yrittänyt jättää vaa'alla käynnit vähemmälle, mutta riippuvuus on liian suuri. Tänään olisin siin halunut punnita itseni silläkin uhalla että sieltä pamahtaa järkyttävän suuri luku. Tiedän, että olen lihonnut, mutta ainakin saisin siitä uutta motivaatiota laihduttaa. Vaaka kuitenkin oli jotenkin rikki, joten joudun odottelemaan torstaihin kun terapeutin luona minut todennäköisesti punnitaan.

Ainiin en muista edes että kerroinko jo päässeeni inssistä viime viikolla läpi. En ole vaan vielä ihan käsittänyt että minulla todellakin nyt on ajokortti taskussa. Seuraavaksi pitäisi suorittaa BE.

Toissapäivänä iski paniikki kun tajusin että kesälomaa on jäljellä enää vajaa kuukausi. Ja mitä mä olen tehnyt? En mitään muistettavaa. Tää on varmaan surkein kesä ikinä. Olisipa edes parempi sää.
Ja mä stressaan jo koulun alkua. En tiedä mitä kursseja valitsisin ja miten tekisin mun lukujärjestyksen. Kirjoituksiakaan en haluaisi edes miettiä vaikka nyt syksyllä en mitään kirjoita. Toivoisin että joku tekisi nämä asiat puolestani. Mä en osaa enkä halua tehdä päätöksiä. Mun pää ei tällä hetkellä kestä








3 kommenttia:

  1. Heheh jag började skriva på finska men sen kom jag ihåg att jag borde skriva på svenska!

    men den här kommentaren ska vara jättedumm! ...så nästan alla mina kommentarer.. Överallt säger man att man skulle äta flera gånger i en dag hellre än att äta få gånger och större portioner. Med med mig jag har märkat att det är bättre att äta färre gånger. (Färre möjligheter att sluka.... den där orden borde jag googla(??):D)

    Mitt sommarlov har varit jättelika som ditt! Men det är okej... nästa sommaren kan vara härlig och häftig ;) Och nästa hösten kan vara det också!

    VastaaPoista
  2. Oi kommenttisi oli ihana<3 :D Ja hah mä huomasin et ku julkasin oman postauksen ni sä olit just julkassu omas:D

    Hahah no joo on kyl kiva lähtee:)) Mut nii tolle sun matkalaukussa tulemiselle ois seki este et MÄ EN SAA OTTAA SINNE MATKALAUKKUA:DDD Mun pitää ottaa sellanen pieni kassi vaan koska meijän auto on kuulemma niin pieni ettei mahu enempää:D

    VastaaPoista
  3. Aww, olipa ihana kommentti!<3(:
    Mut joo on just se tausta! Vaihdoin siitä väriä ni ei oo ihan niin levoton(:
    Hahah nii onneks sain ku se oli ihana! Ja kiitos muru (:

    Mut joo en mäkää tiiä miten selviin!! Ku pakkaan just kans aina hirveesti kaikkee... Kaikista pahin mun ongelma on oikeestaa kengät! Rakastan niitä enkä koskaan osaa valita ni pitää ottaa mooonta paria mukaan...varmaa puolet mun kassista onsit kenkiä.. Tai no yli koska lenkkarit vie ihan sikana tilaa! muuten mun sit pitää hirmu tarkasti miettii mitä otan.... Esim yövaatteit ei kyl mahu ja meikkei otan vaan meikkivoiteen ja ripsarin : O ja sit kaikki asut pitää päättää etukätee ku en voi ottaa yhtään ylimäärästä... :(( ja sit herregud pitää jättää vielä tilaa shoppailuille!!! :o ima die........

    Ja hahah kiiiitos! Mut oikeestaa mä kyl tykkään mun jaloista muuten paitsi ihan reisien yläosast..

    Mut honey entä jos vaaka ei kerrokaan totuutta?

    Ja sun kommentti ei ollu yhtään sekava! (toisin ku ehk tää... En nää ku kirjotan kännykäl..) : D halit!

    VastaaPoista

Sanoillasi on merkitystä ♥

Vastaan kommentteihin omaan blogiini ellen sattumoisin lue blogiasi