kiirettä, väsymystä ja huonoa syömistä

Kamala kiire koko ajan, tekemistä ihan liikaa.
No ainakaan en ehdi jäädä murehtimaan, kun ei ole aikaa pysähtyä kunnolla.
En ole edes oikein ehtinyt lukea suosikkiblogejani ja kirjoittaminen on vain jäänyt.

Syöminen on sujunut rehellisesti sanoen huonosti. Lämpimät ateriat ovat vaihtuneet välipaloiksi, aterioita on jäänyt väliin ja lautasella on enemmän tilaa kuin täytettä.

Osasyy ruokahalun katoamiseen on pitkittynyt flunssa, parhaillaan syön antibiootteja poskiontelotulehduksen. Toisaalta minulta ei löydy voimia jaksaa tsempata. Kehoahdistus on jotain järkyttävää.

Psyka oli eilen hyvin huolissaan. Paino kuulemma tipahtanut yllättäen ja suht jyrkästi. Kehoni kuulemma menee taas tutulle säästöliekille. Tutut oireet palaavat yksi kerrallaan, tunnistan ne, mutta laitan ne flunssan piikkiin.

Tuli nyt tällainen lyhyt kuulumispostaus. Enempää en ehdi kirjoitella, sillä minun täytyykin tästä lähteä takaisin kouluun.

Sä et ole hullu

Kuunnelkaa <3
toivottavasti toimii

hoidosta (part 1)

Lääkäri, psykologi, ravitsemusterapeutti, psykiatri, kouluterveydenhoitaja ja kuraattori....

Lupasin postausta liittyen hoitooni. Tässä se nyt tulee. Päätin jakaa postauksen ainakin kahteen osaan, muuten siitä olisi varmaan tullut aivan liian pitkä. En tiedä kumpi osa pitäisi oikeastaan julkaista ensin, ehkä postauksen jakaminen teki kaikesta vain sekavampaa. Tämä on ehkä sellainen lyhyt esittely, seuraavassa voin kertoa hieman tarkemmin (paljastamatta kuitenkan liikaa yksityisiä asioita).


Ajattelin hieman "esitellä" minua "hoitavia" henkilöitä.



Minua hoitavat henkilöt


Tällä hetkellä käyn psykologin luona kerran viikossa. Koko viime lukuvuoden kävin kaksi kertaa viikossa, sillä muut olivat sitä mieltä, että tarvitsen enemmän tukea. Tänä syksynä koulun alettua psyka ehdotti taas käyntien lisäämistä, mutta minä vastustin. En halua, ehdi, jaksa käydä useammin. Uskon ja toivon pärjääväni näin. Lisäksi saan tällä hetkellä tukea myös koulussa ja uudelta lääkäriltäni.


Lääkäriä tapaan noin kerran kuukaudessa. Kesän alussa löysimme uuden mukavan lääkärin, jonka luona käyn ihan mielelläni. Hän on vastuussa lääkityksestäni ja ohjaa minut tarvittaessa lisätutkimuksiin. Oikeastaan on helpompaa, kun käyn eri paikassa kuin terapeuttini luona. Välillä kuitenkin on hankaluuksia kun psyka (ja hoiti sh-puolella) ei tarkkaalleen tiedä, mitä lääkärikäynneillä on tapahtunut.

Ennen tätä kyseistä lääkäriä jouduin rampaamaan useilla eri lääkäreillä ja melkein joka kerta vastassa oli joku uusi. Se oli hankalaa ja minun oli todella vaikea saada kerrottua asioita. Kävin joko terveyskeskuksessa, koululääkärillä ja vielä käydessäni psykiatrian polilla näin siellä kaksi kertaa lääkäriä. Nyt on myös helpottavaa jos minun tarvitsee flunssan takia käydä lääkärissä, minun ei tarvitse erikseen kertoa lääkityksistäni.


Ihan psykiatria olen nähnyt tasan kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran melkein heti jouduttuani hoitoon, toisen kerran ihan tämän vuoden alussa. Molemmilla kerroilla käteeni lykättiin uusi resepti, seurantaa ei ollut. Jäin yksin lääkkeitteni kanssa, eikä kukaan ollut estämässä, kun päätin lopettaa sertralinin.


Ravitsemusterapeuttia tapaan silloin tällöin. Mitään tarkempaa "hoitosuunnitelmaa" ei ole laadittu, vaan voin varata sinne ajan, kun minusta tuntuu siltä tai kun psykani on sitä mieltä. (Useimmiten hän on ehdottanut sitä, minusta välillä vähän turhaa...) Lisäksi olen käynyt joskus rt:llä jos psyka on ollut lomalla.


Koulu on yrittänyt tukea minua mahdollisimman paljon. Siellähän kaikki aikoinaan selvisi, sieltä soitettiin kotiin ja ehdotettiin hoitoa. Ensimmäiset joille saatoin puhua syömisongelmistani olivat koulukuraattori ja terveydenhoitaja.

Koulussa oli tarkoitus laatia suunnitelma miten siellä voitaisiin auttaa minua mahdollisimman paljon. Tarkoituksena olisi, että tapaan terkkaa tai kuraattoria (tai joskus molempia samaan aikaan) noin kuukauden välein. Molemmat ovat aivan ihania, mutta välillä minusta ehkä vähän tuntuu siltä kuin minua vahdittaisiin ihan koko ajan. Kotona, koulussa jne.



Toivottavasti ei ollut liian sekavaa
ja, että tästä olisi hyötyä edes jollekin.

Seuraavassa osassa yritän selittää esimerkiksi seuraavia asioita:
miten, miksi ja milloin jouduin/pääsin hoitoon, miten hoito on muuttunut sinä aikana, vähän tarkennan eri osioita. Jos teillä on toivomuksia jatko-osaan niin niitä saa ilomielin esittää.

something to celebrate?

 Tässä kaiken kiireen ja stressin keskelle unohdin täysin erään asian.
Muutama viikko sitten (niin tai olihan se jo reippaasti syyskuun puolella) blogini täytti kaksi vuotta! En edes oikein käsitä sitä. Siitä on jo ikuisuus, toisaalta mietin mihin aika on oikein vierähtänyt. Mitä kahdessa vuodessa on oikein ehtinyt tapahtua.

Kaksi vuotta sitten oli ajatusmaailmani hyvin erilainen. Tekisin melkein mitä vain voidakseni mennä ajassa taaksepäin, ravistella sitä tyttöä ja yrittää muuttaa tulevaisuutta. Jos olisin tienyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan, olisinko tehnyt aivan samat valinnat? Vaikea sanoa, toivon, että olisin ollut viisaampi. Turha sitä on kuitenkaan enempää miettiä, tehty mikä tehty. Olen katkera, hyvin katkera siitä, miten annoin elämäni valua käsieni välistä hiekkaan. Olisin voinut saada niin toisenlaisen elämän, olla onnellinen ja terve(empi).

On toinenkin asia mitä voisi melkein juhlistaa. Tällä viikolla tuli täyteen kuukausi oksentamatta. Vau, en olisi uskonut pystyväni siihen. Tämä oli pisin tauko varmaan vuoteen. Joudun välillä taistelemaan kovasti. Olen koko ajan pelännyt, että menen ja pilaan kaiken saavuttamani. Ehkä pelko johti siihen, että lopulta epäonnistuin ja näin pitkän tauon jälkeen kuitenkin oksensin. Pelkäsin ja murehdin ennalta sellaista mitä ei ollut vielä tapahtunut. Sen sijaan olsin voinut ajatella positiivisesti ja iloita onnistumistani.

Ajettelin kirjoittaa postausta liittyen hoitooni. En tietenkään voi puhua yksityisistä asioista tai kertoa tarkkoja hoitooni littyviä asioita, mutta yritän. Postaus saattaa vain venyä hieman liikaa ja mietin jakavani sen kahteen osaan. Toisaalta en tiedä, onko vanhojen asioiden miettiminen hyväksi itselleni. Toisaalta se voisi olla hyvin terapeuttista. Saa nähdä.

Tällä hetkellä minulla on vähän muutakin murehdittavaa ja flunssakaan ei ole oikein vielä parantunut.

seitsemäs kymmenettä

Eipä mitään erikoista kuulu.

Sunnuntain kunniaksi flunssa yltyi eilen pahemmaksi. Nuhaa, kurkkukipua ja vähän kuumetta. En ole jaksanut tehdä yhtään mitään, tänään en mennyt kouluun.

Ei mikään paras hetki sairastella, tehtävää olisi vaikka kuinka paljon.
Stressaan taas turhista. Vaikeaa yrittää levätä ja kerätä voimia, ottaa nyt ihan rauhallisesti kun kerran siihen on mahdollisuus on pakko yrittää parantua.

Äh tuntuu siltä kuin joku löisi vasaralla kalloa ja aivojeni tilalla olisi pumpulia.
Ehkä kirjoittelen vähän paremmalla ajalla ja ololla.

october

Ravitsemusterapeutti selaili huolestuneena täyttämääni ruokapäiväkirjaa. Olin tsempannut hurjasti, että saisin syötyä paremmin, edes neljä kertaa päivässä ja säännöllisesti.

Määrät eivät ole lähelläkään rittävää, voisin kuulemma syödä paaaljon enemmän. Minä kun luulin syöväni liikaa. Monipuolisempaakin voisi olla.
Ainakaan en ole oksentanut kohta kolmeen viikkoon, tavoitteena seuraavaksi saada kuukausi täyteen. Joku saattaa ihmetellä mikä ihmeen saavutus se on, minulta se on vaatinut hurjasti tsemppaamista.

Psyka oli myös sitä mieltä, että syömiseni ovat liian niukkaa. Iloitsi kuitenkin oksentamattomuutta.
Rt antoi minulle listan jossa vaihtoehtoisia jälkiruokia, tavoitteena syödä jotain joka päivä ilman, että vähennän jostain muualta.

Lääkäri taas kehui kuinka vaikutan jotenkin, en muista mitä sanaa hän käytti, mutta jotenkin hekisesti vahvemmalta. Ehkä lääkkeistä tosiaankin on apua. Muutoksia ei nyt tehty, maksimiannostuksella jatketaan. Minun oli vaikea saada suutani avattua ja lähinnä vain kuuntelin ja yritin hymyillä oikeissa kohdissa. Sentään sain uuden reseptin melatoniiniin, jospa pystyisin nukahtamaan helpommin illalla.

Reilun viikon sisällä olen tavannut melkein liikaa hoitavia henkilöitä. Lääkäriä ja ravitsemusterapeuttia, kaksi kertaa psykaa. Tänään oli tapaaminen myös terkkarin kanssa koulussa, opollekin pitäisi varmaan mennä selvittelemään seuraavan jakson lukkaria. Niin, eihän se uusi jakso ala kuin vasta torstaina....

Tänään aamupalan ja lounaan väli venähti viiteen tuntiin, en vain millään voinut syödä, kun olin koulussa eikä aikaa ollut. Vatsa on jälleen super kipeä, mutta tiedän ettei syömättömyys ole ratkaisu ongelmaan.