luulet että tästä on mahdotonta ikinä toipuu

Anteeksi hiljaiselo. Kirjoittamisenn tuli hieman enemmän taukoa, kuin mitä olin suunnitellut.

Viime viikko oli todella vaikea ja sain tsempata tosissani.
Nukkuminen oli todella vaikeaa ja sain vain muutaman tunnin yössä nukuttua. Ruokahalu katosi melkein kokonaan.

Ahdistus on moninkertaistunut ja tunnen olevani jälleen masentuneempi. Keskittymiskyky on nollassa enkä ole jaksanut oikein mitään. Kuitenkin olen täyttänyt päiväni ohjelmalla, juossut paikasta toiseen, jotta saisin jotain muuta ajateltavaa.

Nyt kuitenkin näyttää jo hieman valoisammalta. Olen tällä viikolla todella yrittänyt tehdä parannuksia syömisen suhteen. Muutenkin asiat näyttävät hiljalleen ehkä loksahtavan paikalleen. Ihmeitä ei kuitenkaan hetkessä tapahdu


Tulin siis vain ilmoittamaan olevani elossa.
Kirjoitan kunnolla paremmalla ajalla ja inspiraation kanssa.
Hoito (part 2) on ainakin tekeillä ja valmistuu toivottavasti jossain vaiheessa. Toivomuksia postausten suhteen saa esittää, yritän toteuttaa ne parhaani mukaan!:)

ja väreistä näen ainoastaan harmaan

Väsymys ja stressi painaa päälle.

Iltaisin olen kuoleman väsynyt, mutta kun viimeinen pääsen sänkyyn en saa unta. Pyörin ympäri ja tuijotan kattoon. Ahdistaa niin pirusti. Ahdistaa niin paljon etten kestä. Yritän käpertyä pieneksi mytyksi, mutta möykky sisältäni ei katoa mihinkään. Pahat ajatukset tulvivat mieleen. Henki ei meinaa kulkea ja varmistan, että sydän lyö varmasti vielä. Ahdistaa niin paljon, että melkein saattuu. Kuitenkin en melkein tunne mitään. Tyhjyyttä sisälläni, joka puolella.

Olen liian iso, ylimääräistä joka puolella. Pahimmat ovat reidet vatsa ja peppu, seuraavana käsivarret ja pohkeet. Eihän minussa ole mitään kohtaa jossa ei olisi jotain ylimääräistä. Hyi. Tekisi mieli ottaa veitsi ja leikata ylimääräine pois, muokata keho pienemmäksi. Samalla ehkä ranteetkin auki vaikka en ole sitä enää pitkään tehnytkään.

Olen syönyt hyvin vaihtelevasti. Tiedän välillä syöväni välillä naurettavan vähän, sitten taas ihan liikaa. Ja mitäs siitä seuraa, oksentaminen tietysti.

En oikeastaan jaksa edes välittää,
vaikka välillä mietin kuinka kauan kehoni kestää tätä.

Why I'm still here, oh where could I go?

Mökille lähdön jälkeen en ole ehtinyt kirjoitella mitään. En ole edes jaksanut bloggeria kunnolla avata. Sunnuntai-iltana tulimme takaisin kotiin ja sen jälkeen on aika kiirettä pitänyt. Vielä huomenna pitäisi jaksaa, viikonloppuna ehdin ehkä hieman rauhoittua. 

Mä olen jotenkin niin uupunut, ajatus ei kulje ja somet pysähtyvät kesken lauseen näppäimistölle. Avaan koneen, sitten netin ja jäädyn. Olen väsynyt lähinnä ehkä henkisesti, mutta syysisetkään voimat eivät ole oikein kunnossa.

Tunnen olevani hieman eksyksissä. Haluaisin hetkeksi vetäytyä komeroon ja pysytellä piilossa jonkin aikaa, levätä vähän ja kerätä voimia. Jotenkin tuntuu, että  mun elämässä tapahtuu tällä hetkellä vähän liikaa, en pysy vauhdissa mukana. Samalla moitin itseäni laiskuudesta ja aikaan saamattomuudesta. 

Syön lääkkeitäni ihan miten sattuu. Välillä oikeasti unohdan ottaa, toisinaan päätän jättää ne ottamatta. Sitten popsin melatoniinia toivoen, että saisin edes joten kuten nukuttua. Yöunet ovat jääneet syystä ja toisesta hieman vähälle.

Niin ja ruokailuista en viitsi sano mitään. Viikonlopun rennomman otteen jälkeen on taas ollut huomattavasti vaikeampaa. Kyllä mä syön, mut tiedän että en riittävästi ja monipuolisesti. Ja se juominen, vaikeeta.

Haluaisin lomaa elämästäni, tai ehkä itsestäni.

uusi lääkitys

Hetken mietin kirjoittaisinko tätä postausta ollenkaan. Tiedän, että en todellakaan ole ainoa, joka syö masennuslääkkeitä, mutta silti. Osa minusta vastustaa edeleenkin lääkkeitten syöntiä (en nyt tarkoita etteivätkö muut voisi syödä tai, että siinä olisi jotain väärää). Toivoin vain niin kovasti pystyväni selviämään ilman. 

Olin jo melkein varma, että lopettaisin lääkitykseni kokonaan. Ja kuitenkin pelkään, että en pärjää ilman. Nyt sain kuitenkin uuden, en jaksanut vastustella lääkäriä.

escitalopram

Talvella söin vielä sertralinia, mutta lopetin koska tuntui ettei siitä oikein ollut mitään apua eikä se ehkä sitten sopinut minulle.

Vaikka tällä hetkellä niitä parempiakin hetkiä on huomattavasti enemmän, on masennus- ja ahdistusoireita vielä selvästi jäljellä. Täytän jopa vieläkin keskivaikean masennuksen diagnoosin...

Lisäksi olen syönyt viime kesästä asti mirtazapinia vaihtelevilla annostuksilla. Siitä haluaisin kuitenkin päästä eroon sillä olen kuullut siitä vain huonoa. Kuinkakohan monelta olen kuullut sen lisäävän ruokahalua ja johtavan painon nousemiseen? Ehkä minulla myös, mistä sen voi tietää. Hoitava taho on vain hyvillään, minä pelkään ja ahdistun.

Katsotaan löytyiköhän nyt sopiva lääke,
jospa tästä olisi vihdoin apua.

give your heart a break (taukoa luvassa)

mintunvihreä♥

ihme lounassalaatti
päällä kanaa ja raejuustoa

aamupalaa
teetä, puuroa, marjoja ja sokeritonta mehukeittoa

harmi, että kamera hieman vääristää
todellisuudessa kukat ovat kauniin vaaleanpunaisia

Huhhuh

Jo pelkästään torstain, eilisen ja tämän päivän aikana olen:

sössinyt ajan fysioterapeutille ja olin jo matkalla sinne, kun sain viestin, että aika meni jo

viettänyt eilen vapaapäivää

ollut perjantaina tämän kevään viimeisillä "normaaleilla" tunneilla

panikoinut kevään ylioppilaskirjotusten tuloksia,
En pystynyt edes iloitsemaan mantsan E:stä, kun petyin muihin tuloksiin. Tiesin toki matikan menneen huonosti ja samassa se pysyikin. Äikän kuitenkin tulen kirjoittamaan uudestaan, en ole ikinä saanut noin huonosti ja opettajan pisteistäkin se näköjään vielä laski...

istunut ulkona kirjoittamassa myöhästynyttä esseetä; jonka seurauksena sain jo rusketusrajat!

stressannut tulevaa koeviikkoa, en ole vielä aloittanut lukemista ja todella pelkään, että en osaa mitään ja kaikki menee ihan penkin alle

käynyt kaupassa, tehnyt ruokaa ja myös syönyt

syönyt banaanin piiiiitkän tauon jälkeen

korvannut lounaan syömällä kaksi suklaapatukkaa, omenan ja yllämainitun banaanin. Välipala jäi sitten syömättä oho

seuraavassa hetkessä ahdistunut siitä, kuinka lihava olen. Vaatteet eivät mahdu päälle ja kun kävin tilaamassa uudet ratsastusvarusteet sain huomata, että pohkeetkin olivat kasvaneet reilun kahden vuoden takaisesta kolmella sentillä (=maailmanloppu).

jännittänyt viikonlopun kilpailuja jotka lopulta menivät ihan ookoo, mutta paremminkin olisi voinut mennä

katsonut telkkarista kuinka Suomi voitti Slovakian jääkiekossa
ja lopulta kuunnellut auton radiosta kuinka Suomi hävisi Ruotsille

käynyt lenkillä

käynyt labrassa verikokeissa; tästä johtuen kädessäni on iso mustelma ja se on vieläkin todella kipeä :(

saanut jälleen kerran kieltävän vastauksen työhakemukseen(en näköjään kelpaa mihinkään...)

yrittänyt selvitä elämästä


Eli kaiken kaikkiaan minulla on ollut aika epäonnistunut fiilis. En näköjään osaa mitään.  Mitä väliä millään edes on? Paino on noussut vuoden takaisesta ja kaiken pitäisi siis olla hyvin. Mutta kun ei ole. Olen melkein sata varma siitä, että laihempana olisi yo-kirjoituksetkin menneet paremmin. Entisestä kympintytöstä on tullut täysi nolla. Minusta ei ole mihinkään. En saa mitään aikaiseksi, saan varmaan hädin tuskin lukion käytyä loppuun ja todennäköisesti en tule ikinä pääsemään opiskelemaan sinne minne haluaisin (jos nyt edes olisin ihan varma että mitä mä haluan...).


Mä en jaksa tätä. Vihaan itseäni.

Olen läski, ruma, tyhmä ja epäonnistunut kaikessa.



Olen päättänyt pitää lyhyen tauon täältä blogimaailmasta. Ihan lyhyen vain, sen ajan, että saan asian edes hieman parempaan järjestykseen eikä ahdistus vie kaikkia voimia. Täytyy varmaan miettiä taas lääkitystä, en ehkä pärjääkään ilman kuten luulin ja hetken jo toivoin.

Olette tärkeitä!

♥:llä nelly

torsdag

Eilen oli huono päivä. Ei nyt ihan kamala, mutta ei nyt hyväkään. Koko ajan ahdisti ja toivoin vaan pääseväni pois täältä. Pahat ajatukset kävivät mielessä

Luulin jo että masennusoireet olisivat helpottaneet, mutta taisin toivoa liian aikaisin. Tilanne ei todellakaan ole yhtä paha kuin viime kesänä tai vielä vuodenvaihteessa. Kunhan kirjoitukset ovat ohi katsotaan jos läkitystäni hieman nostettaisiin. Ehkä sitten olisi taas hieman helpompi olla, edes hetken.

Ahdistus itse ruokailutilanteessa on ehkä hieman helpottunut. Mutta nyt sitten ahdistaa ihan kaikki muut asiat. Jo ajatus siitä että pitäisi tehdä tai lähteä johonkin vaati isoja ponnisteluita ja voin niin pahoin että haluaisin vain tämän kaiken loppuvan.

Tänään ensimmäistä kertaa tällä viikolla sain opiskeltua. Luin huimat 60 sivua mantsaa ja tein muutaman matikantehtävän. Taas jäi näköjään tämä lukeminen ja harjoittelu vähän viime tippaan. Enkö osaa parantaa tapojani edes kirjoituksia varten? Tuntuu ihan oudolta että ne ovat jo ensi viikolla ohi.

Eilen sekä opo että kuraattori ottivat minuun yhteyttä. Halusivat kuulemma tavata. Aluksi olin huvittunut, mutta lopulta ahdistus otti taas vallan. Kouluun meneminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta ja pitäisi vielä puhua kahdelle ihmiselle. voivoi. En haluhalua haluaaa. Pakko kuitenkin. Opiskelutahtini ei ole ollut päätähuimaavaa tänä vuonna.

En vain jaksa

romahdus

Perjantaina romahdin kaksi kertaa. En tiedä mikä tuli, mutta tuntui, että maailma kaatuu niskaan. Valahdin huoneeni lattialle toppatakki vielä päällä enkä enää päässyt ylös. Hyperventiloin ja halusin itkeä, mutta kyyneleet eivät vain tulleet. Lounaaksi syömäni salaatti kummitteli ajatuksista ja olin aivan varma että se oli jo ehtinyt muuttua rasvaksi vatsaani ja reisiini. Aamupalan kohdalla olin päätynyt deletointiin. Illalla sain syödyksi vielä rasvattoman jogurtin muroilla ja myslillä sekä appelsiinin.

Kävin siellä psykiatrilla ja mun lääkitystä muutettiin lisättiin. Illalla jatkan mirtazapiinia, annostusta jopa nostettiin mutta uskon sen olleen vain vahinko. Aamulla otan sertralin nimistä lääkettä. Illalla voin lisäksi vielä otta melatoniinia joka toivottavasti auttaisi nukkumiseen. Toivottavasti näistä olisi nyt apua. Toivoin että pärjäisin kokonaan ilman lääkkeitä, mutta pakko myöntää että olen iloinen että lääkitystäni lisättiin. Koko tämä viikko ja erityisesti nämä viimeiset päivät ovat olleet todella vaikeita ja rankkoja.

Eilinen meni oikeastaan yllättävän hyvin vaikka söinkin aika paljon vai vähän?

aamulla: vitalinea jogurtti ja kiivi
lounas: saarioisten jauheliha keitto, pieni pala ruisleipää juustolla
välipala: porkkana ja omena
päivällinen: salaattia, 1/3 perunaa ja ehkä 1dl lohta
"iltapala": pepsi max, 250g pikkuporkkanoita


Illalla näin aivan ihanaa ystävääni ja kävimme katsomassa Rakkauden Rasvaprosentti - elokuvan. Siellä siis söin noi porkkanat ja pepsin. En yleensä pidä ja siedä suomalaisia elokuvia, mutta tuo oli oikeastaan ihan hyvä. Eniten minua kuitenkin ärsytti se että rasvaprosentti oli käännetty ruotsiksi BMI. Siis haloo eihän se oo sama asia. Teki jo mieli tehdä valitus. Anteeksi, osaan todellakin keskittyä niihin olennaisiin asioihin haha.

Tämä vikko on siis mennyt aikalailla pohjamudissa rämpien. Vihdoin ehkä tajusin että en enää pärjää yksin ja tarvitsen apua.  Ehkä nyt viimein olisin valmis päästämään irti.

elämä ei paremmaksi muutu ellei sitä paremmaksi tee

Tämä viikko meni oikeastaan ihan hyvin perjantaihin asti. Viikonloppua on sitten kuitenkin tullut vietettyä syöden enimmäkseen iso kasa leipää ja karkkia. Flunssa ei tunnu vieläkään hellittävän, pikemminkin tuntuu siltä että se on tulossa takaisin. Kurkku on kipeä, nenä ihan tukossa ja tärisen kylmästä vaikka minulla on monta kerrosta vaatetta päällä. Ensi viikolla muilla alkaa kirjoitukset. Minä sen sijaan voisin viettää pari päivää menemättä kouluun. Voisin käydä vaikka leffassa kun niitä lippuja on vielä muutama jäljellä. Tai sitten valittelen flunssaa ja jään kotiin nukkumaan.

Reilu kolme viikkoa enää jäljellä niin lähden viikoksi etelään ja aurinkoon. Tarkempaa kohdetta en taida paljastaa sillä en halua että kukaan voisi tunnistaa minua. Tässä ei siis ole hirveän paljon aikaa enää jäljellä päästä takaisin kesä-/rantakuntoon. Tajusin tänään, että kesällä käytin vain muutaman kerran shortseja ja ne pari kertaa oli meidän omalla pihalla. Mielestäni kesä oli aivan liian kylmä jotta olisin pärjännyt niillä ja vaikka olisikin ollut lämpimämpää en olisi kehdannut kävellä kaupungilla shortseissa.

 

Eilen minua melkein huvitti kun laskin kuinka monta tablettia naamaani vedin. Aamulla perus monivitamiini sekä kalsium ja D-vitamiini tabletit. Illalla eri kellonaikoihin: särkylääke, duact, masennuslääke ja viimeisimpänä vielä laksatiivi. Kyllä mun keho toimii hyvin tämän jälkeen.

Tämä päivä onkin sitten mennyt sohvalla peiton alla maaten ja elokuvia katsellen. Tallille en ole jaksanut lähteä ja minua todella harmittaa tämä flunssan pitkittyminen. En ole edes kunnolla sairas, mutta minulla ei ole oikein voimia nousta edes sängystä ylös. Kysyin kuitenkin itseltäni mahtaako se oikeasti johtua flunssasta vai siitä ettei elämä enää kiinnosta ja haluan vain jäädä sängynpohjalle loppu elämäkseni. Mikään ei huvita enkä jaksa tai haluaisi tehdä mitään. Välillä minusta tuntuu että olisin aivokuollut, mutta ajatukseni eivät vain jätä minua rauhaan. Elämäni on samanlaista päivästä toiseen. En enää edes jaksa yrittää hypätä pois tästä oravanpyörästä. Jos tämä flunssa hellittäisi voisin harrastaa jotain liikuntaa. En oikeasti ole edes kovin innostunut lenkkeilijä, mutta tällä hetkellä tekisin mitä vain päästäkseni ulos juoksemaan ja tuulettamaan ajatuksiani.

Seuraava postaus onkin sitten blogini 100. Ateriasuunnitelma- postaus on jo jonkin aikaa odottanut julkaisua mutta ajattelin ettei se ehkä sittenkään olisi se sadas postaukseni. Mietin että voisin ehkä tehdä "päiväni kuvina"- tyyppisen postauksen kunhan tästä paranen. Muuten kuvamateriaali ei olisi kovin kiinnostavaa. No ehdin sitä nyt sitten miettiä vielä pari päivää. 

paratiisista karkoitettu

Ahdistaa ihan älyttömästi. Kaksi päivää meni ihan hyvin kiitos paaston, mutta heti kun laitoin ruokaa suuhun ahdistus hyökkäsi päälleni ja kietoi kylmän otteensa ympärilleni. Haluan itse olla kylmä, vahva, puhdas ja täydellinen. Silloin ahdistuskin pysyy poissa. Ruoka likaa minut. Se asettuu iljettäväksi rasvaksi luitteni päälle. Ruoka on myrkkyä sielulleni. 

Huomenna taas pakko tsempata kovemmin. Tällainen lepsuilu ei todellakaan sovi.
Pakko olla laiha. Pakko olla laiha. Pakko olla laiha laiha laihempi laihin.

Psyka sanoi, että ahdistukseen on vain yksi lääke, nimittäin ruoka. Mitä isompi ahdistus, sitä enemmän pitää syödä. EiEiEi. Ei se niin mene. Ruokahan on se mikä ahdistaa. Ellen syö, ei ahdista. Helppo yhtälö minun mielestäni. Se et ole sinä, vaan se ääni sinun päässäsi. En pysty enää tunnistamaan omia ajatuksiani tuosta äänestä. Ehkä en edes halua. Välillä voin kuulla vielä kolmannenkin äänen. Se käskee ahmimaan. Välillä olen liian heikko ja tottelen sitä...

Koulussa oleminen ahdistaa myös. Minulla on vain ne neljä kolme kurssia ja minusta tuntuu siltä etten jaksa tätä jaksoa loppuun. Yhdeltä kurssilta minut potkittiin jo ulos liiallisten poissaolojen takia. Lääkärikin kysyi että jaksanhan minä. Kyllä tietysti, vastasin ja hymyilin.
Koulussa on liikaa ihmisiä. Liian paljon laihoja ihmisiä. Puren huuleen jotten pillahtaisi itkuun kesken koulupäivän. Viekää minut pois.

Masennuslääkitystäni tuplattiin, mutta siitä ei tunnu olevan hirveästi apua. Se ei edes auta minua nukkumaan paremmin. 

Aamulla kävin labroissa ja EKG:ssä. Ei ollut kiva reissu, piikkikammoinen kun olen. Melkein toivon arvojen olevan päin puuta. Ei huoleta yhtään. Miksi ne olisivat? Olenhan isoiljettäväläski... Verikokeet olivat kuitenkin hyvä ja syy jättää aamiainen väliin.

Siirryin toiselle ravitsemusterapeutille. Sain uuden helpomman ja pienemmän ateriasuunnitelman. Siitä kuitenkin lisää omassa postauksessaan myöhemmin.

Taidan taas olla tulossa kipeäksi. Kuinka tyypillistä...