hoidosta (part 1)

Lääkäri, psykologi, ravitsemusterapeutti, psykiatri, kouluterveydenhoitaja ja kuraattori....

Lupasin postausta liittyen hoitooni. Tässä se nyt tulee. Päätin jakaa postauksen ainakin kahteen osaan, muuten siitä olisi varmaan tullut aivan liian pitkä. En tiedä kumpi osa pitäisi oikeastaan julkaista ensin, ehkä postauksen jakaminen teki kaikesta vain sekavampaa. Tämä on ehkä sellainen lyhyt esittely, seuraavassa voin kertoa hieman tarkemmin (paljastamatta kuitenkan liikaa yksityisiä asioita).


Ajattelin hieman "esitellä" minua "hoitavia" henkilöitä.



Minua hoitavat henkilöt


Tällä hetkellä käyn psykologin luona kerran viikossa. Koko viime lukuvuoden kävin kaksi kertaa viikossa, sillä muut olivat sitä mieltä, että tarvitsen enemmän tukea. Tänä syksynä koulun alettua psyka ehdotti taas käyntien lisäämistä, mutta minä vastustin. En halua, ehdi, jaksa käydä useammin. Uskon ja toivon pärjääväni näin. Lisäksi saan tällä hetkellä tukea myös koulussa ja uudelta lääkäriltäni.


Lääkäriä tapaan noin kerran kuukaudessa. Kesän alussa löysimme uuden mukavan lääkärin, jonka luona käyn ihan mielelläni. Hän on vastuussa lääkityksestäni ja ohjaa minut tarvittaessa lisätutkimuksiin. Oikeastaan on helpompaa, kun käyn eri paikassa kuin terapeuttini luona. Välillä kuitenkin on hankaluuksia kun psyka (ja hoiti sh-puolella) ei tarkkaalleen tiedä, mitä lääkärikäynneillä on tapahtunut.

Ennen tätä kyseistä lääkäriä jouduin rampaamaan useilla eri lääkäreillä ja melkein joka kerta vastassa oli joku uusi. Se oli hankalaa ja minun oli todella vaikea saada kerrottua asioita. Kävin joko terveyskeskuksessa, koululääkärillä ja vielä käydessäni psykiatrian polilla näin siellä kaksi kertaa lääkäriä. Nyt on myös helpottavaa jos minun tarvitsee flunssan takia käydä lääkärissä, minun ei tarvitse erikseen kertoa lääkityksistäni.


Ihan psykiatria olen nähnyt tasan kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran melkein heti jouduttuani hoitoon, toisen kerran ihan tämän vuoden alussa. Molemmilla kerroilla käteeni lykättiin uusi resepti, seurantaa ei ollut. Jäin yksin lääkkeitteni kanssa, eikä kukaan ollut estämässä, kun päätin lopettaa sertralinin.


Ravitsemusterapeuttia tapaan silloin tällöin. Mitään tarkempaa "hoitosuunnitelmaa" ei ole laadittu, vaan voin varata sinne ajan, kun minusta tuntuu siltä tai kun psykani on sitä mieltä. (Useimmiten hän on ehdottanut sitä, minusta välillä vähän turhaa...) Lisäksi olen käynyt joskus rt:llä jos psyka on ollut lomalla.


Koulu on yrittänyt tukea minua mahdollisimman paljon. Siellähän kaikki aikoinaan selvisi, sieltä soitettiin kotiin ja ehdotettiin hoitoa. Ensimmäiset joille saatoin puhua syömisongelmistani olivat koulukuraattori ja terveydenhoitaja.

Koulussa oli tarkoitus laatia suunnitelma miten siellä voitaisiin auttaa minua mahdollisimman paljon. Tarkoituksena olisi, että tapaan terkkaa tai kuraattoria (tai joskus molempia samaan aikaan) noin kuukauden välein. Molemmat ovat aivan ihania, mutta välillä minusta ehkä vähän tuntuu siltä kuin minua vahdittaisiin ihan koko ajan. Kotona, koulussa jne.



Toivottavasti ei ollut liian sekavaa
ja, että tästä olisi hyötyä edes jollekin.

Seuraavassa osassa yritän selittää esimerkiksi seuraavia asioita:
miten, miksi ja milloin jouduin/pääsin hoitoon, miten hoito on muuttunut sinä aikana, vähän tarkennan eri osioita. Jos teillä on toivomuksia jatko-osaan niin niitä saa ilomielin esittää.

back to school

Huomenna mulla alkaa koulu. voi apua. Ei mua oikeastaan jännitä, mutta on kuitenkin semmoinen epämielyttävä fiilis. Kaikki vanhat kaverit ovat poissa ja joudun tutustumaan vuotta nuorempiin. Ihan kuin menisin uuteen kouluun. Jotenkin minusta tuntuu, ettei tästä vuodesta tule helppoa, kirjoitukset ja kaikkea. Ei vaikka, minulla ei ole edes paljon kursseja. Koko koulurakennuksen näkeminen saa minut ahdistumaan. No ehkä tää tästä.

Perjantaina kävin lääkärillä. Aika nopeasti hän ehdotti, että kesän alussa aloitettua lääkitystäni nostettaisiin. En vastustellut, osasin jo odottaa sitä.

Tavallaan jo odotan syksyä. Sitä, kun saan pukea ihanat ja lämpimät neuleet päälle. Legginsit, kaulahuivit ja kuuma kahvi. Siinä syksyn pelastus.

tuuliviiri

Tällä hetkellä en oikein saa kirjoitettua mitään. Ajatus ei oikein kulje ja inspiraatiota puuttuu. Ideoita välillä tulee, mutta kun avaan koneen sormet eivät osu näppäimille kuten haluaisin. Tätäkin postausta aloittelin jo viime viikolla saamatta sitä valmiiksi. Jos teillä on jotain postausideoita saa niitä ihan milloin vain minulle laittaa! :)

Viime viikolla

Se siitä rauhoittumisesta. Viikko on ollut aika kiireinen vaikka minulla ei ole edes ollut mitään ihmeellisiä suunnitelmia tai asioita hoidettavana. Kuitenkin olen joussut paikasta toiseen pää kolmantena jalkana.

Ajatukset ovat olleet yhtä vuoristorataa. Yhtenä hetkenä vannon lopettavani syömisen kokonaan, hetken kuluttua syön kiltisti välipalan. Sisäisesti itken peilikuvaani ja läskejäni. Pään sisus on yhtä pyörremyrskyä. Samalla haluan eroon tästä kaikesta sekä laihtua olemattomiin. Olisiko mitenkään mahdollista parantua samalla kun laihtuisin?

Se on sitten näkynyt myös syömisissä. En ole aina ollut kotona ruoka-aikaan ja se on aiheuttanut ylimääräistä päänvaivaa. Itseäni ei haittaisi vaikka muutama ateria jäisi välistä, mutta muut ovat vahvasti eri mieltä. En vieläkään oikein tunne nälkää, mutta tiedän että minun pitäisi syödä kolmen tunnin välein. Ellen saa ruokaa silloin kun lounas kuuluisi syödä ahdistun vaikka en mieluummin jättäisinkin syömättä. En helpompi syödä aina tiettyyn kellonaikaan, ei ennen eikä jälkeen.

Viime viikon alussa kävin opon luona juttusilla. Tuntui epämielyttävältä astella koulurakennukseen ja istahtaa sohvalle odottamaan vuoroaan. Sain kuitenkin hoidettu ensi jakson lukujärjestyksen ja seuraavan vuoden kurssivalinnat. Jatkan edelleenkin kevennetyllä lukujärjestyksellä. Viidennestä jaksosta tuleekin superkevyt. Minulla on vain kaksi kurssia ja maanantait ja torstait ovat vapaita. En vielä oikein osaa suhtautua tähän järkevästi vaan pää huutaa epäonnistumista ja laiskuutta. Ensi viikolla pitäisi sitten myös tunneille jaksaa raahautua.

Sain vähän aikaa sitten lähetteen fysioterapiaan ja pääsin ensimmäistä kertaa psykofyysiseen fysioterapiaan. Psyka oli ehdottanut sitä minulle. En vielä kahden käynnin perusteella osaa sanoa että onko siitä minulle apua ja hyötyä mutta todellakin toivon niin.

Lisäksi olen viime viikolla käynyt kuluttamassa elokuvateatterin penkkejä kun kävin katsomassa Die Hardin ja The Hostin. Oli oikein mukavaa vaikkei kumpikaan elokuva ollut mielestäni mitenkään erikoisen hyvä. Ainoa miinus näissä käyneissä oli popcornien palaneen rasvaan haju ja veto, jonka takia vedin talvitakkiani takaisin päälle. Omat leffaevääni koostuivat ensimmäisellä kerralla pepsi maxista ja toisella kerralla minulla oli mukana novellea.

Hui, tässä on enää alle kaksi viikkoa minun synttäreihin. En yhtään vielä tiedä miten niitä viettäisin tai vietänkö ollenkaan. Vuosi sitten olin täynnä ahdistusta eikä synttäreiden juhlinnat menneet ihan nappiin. Ehkä tänä vuonna nyt sitten paremmin, pelkään vain että joudun pettymään jälleen kerran.


Jaahas taas tuli purettua vähän ajatuksia. Ehkä tämä nyt tästä hieman helpottuu.
 

I don't know how to clean up the mess I am

Minun piti kirjoittaa jo eilen, mutta en vain saanut aikaiseksi. On jotenkin vähän aivokuollut olo.  En ole oikeastaan tehnyt yhtään mitään. Tuntuu ettei stressitasoni ole laskenut sitten yhtään. Tekemättömiä asioita on olevinaan vaikka kuinka paljon. En vain millään jaksaisi. 

Pinna on kireällä ja otamme yhteen äidin kanssa vähän joka asiasta. En vain jaksaisi nähdä sen naamaa ja kuulla sitä valitusta. Äiti kulta, olen jo kauan sitten ymmärtänyt, että olen huono tytär. Isän kanssa menee ihan hyvin, kunhan varomme astumasta toistemme varpaille ja yritämme jutella mahdollisimman vähän. Yhdessä voimme istahtaa sohvalle katsomaan telkkaria, eihän silloin tarvitse puhua.

Huomenna pitäisi uskaltautua koululle tapaamaan opoa. Seuraavan jakson lukujärjestys näyttää säälittävän tyhjältä ja ensi vuoden kurssivalintojakin pitäisi miettiä. Kymmenen kurssia vajaa siitä pakollisesta vähhimäsmäärästä ja tämä tyttö miettii koulun lopettamista. Eihän se iltalukio ehkä niin huono vaihtoehto olisi. Paitsi silloin olisin vielä isompi epäonnistuja.

Syömiset ovat menneet, no, joten kuten. Olen syönyt, mutta jokaisella aterialla olen jollain tavalla lintsannut määrissä. Ei tuota, vähemmän tätä. Kaikki on liikaa. Jossain vaiheessa onnistuin myös piilottamaan puolikkaan kasvispihvin servettiini. Ihan kuin sillä olisi oikeasti jotain merkitystä...

loma alkoi

Nyt on kirjoitukset vihdoin ohi, menneitä ei kannata murehtia ja voin vain jäädä odottamaan tuloksia. Tuntuu että tämän päiväinen maantieteen koe meni ihan hyvin, mut kunhan pääsin kotiin olin ihan varma et pieleen meni. En tiedä, ehkä se ei nyt ihan noinkaan menny. Saa nähdä.

Tästä stressitaso toivottavasti nyt ainakin laskee kun ei tarvitse jännittää ja lukea. Ehkä voin nyt keskittyä muihin asioihin, ehkäpä niihin syömisiin. Kaksi viikkoa vapaata ja sitten takaisin koulun penkille.


Tällä hetkellä olen aika poikki vaikka samalla tuntuu et käyn vähän ylikierroksilla. Yritän rauhoittua telkkarin ääressä ja kohta pitäisi syödä vielä iltapalaa. Kirjoitusten takia syömiset ovat taas mennet vähän miten sattuu. Eilenkin kävi pieni vahinko ja löysin itseni posliinijumalan ääreltä.

Huomenna yritän kirjoittaa vähän tarkemmin kuulumisia. En ole kadonnut minnekkään vaikka olenkin viettänyt hieman hiljaiseloa.

22. tammikuuta

Viikon alku on tullut vietettyä kotona lepäillen ja flunssaa parannellen. Kurkku on ihan älyttömän kipeä ja yskä on kova. Aamulla oli kuumeinen olo mutta kun mittasin lämmön olis se vain 35,8

Tälleen minä pari viime päivää

Tänään huonosta olosta ja heikotuksesta huolimatta kävin psykalla. Juttutuokio ei ollut mitenkään mielyttävä tai kiva ja istuinkin suuren osan ajasta hiljaa ja tuijotin teekuppiin.
"minkälaisia kuvia sä sieltä netistä etsit ja luetko sä jotain blogeja?" Vääntelehdin tuolissa ja tunsin itseni melkein rikkolliseksi. Myöhemmin söin välipalalla kokonaisen sämpylän yhden leipäviipaleen sijaan ja päivällisellä, täytetyn paprikan jälkeen, kadutti ja ahdistaa. Jos olisin saanut mahdollisuuden olisin varmaan oksentanut

Huomenna voisin yrittää mennä kouluun. Viikonloppuna on edessä iso haaste sillä luvassa on ravintolaillallinen hyvin isolla porukalla. Abit ja opettajat kokoontuvat viettämään iltaa hyvän ruoan merkeissä ja jatkotkin ovat luvassa. Oi voi. Odotan kauhulla koko päivää. Nyt toivon että en olisi ilmoittautunut ja voisin vain jäädä kotiin. Toisaalta se olisi harmi sillä en halua että typerä ruoka pilaisi hauskan illan, ja olisi kiva kunnolla vielä kerran viettää aikaa ihmisten kanssa jotka olen oppinut tuntemaan näitten kolmen vuoden aikana. Opettajille ei onneksi vielä tarvitse sanoa heipat. Luokkakavereita ja etenkin ystäviä tulee ikävä.

Päässäni olen viime päivät pyöritellyt ajatuksia tästä blogista. Haluaisin muuttaa jotain mutta en tiedä mitä. Haluaisin kertoa vapaammin itsestäni ja kirjoittaa vähemmän masentavia läskiahdistus- postauksia. En vain tiedä mitä minun pitäisi tehdä...

paratiisista karkoitettu

Ahdistaa ihan älyttömästi. Kaksi päivää meni ihan hyvin kiitos paaston, mutta heti kun laitoin ruokaa suuhun ahdistus hyökkäsi päälleni ja kietoi kylmän otteensa ympärilleni. Haluan itse olla kylmä, vahva, puhdas ja täydellinen. Silloin ahdistuskin pysyy poissa. Ruoka likaa minut. Se asettuu iljettäväksi rasvaksi luitteni päälle. Ruoka on myrkkyä sielulleni. 

Huomenna taas pakko tsempata kovemmin. Tällainen lepsuilu ei todellakaan sovi.
Pakko olla laiha. Pakko olla laiha. Pakko olla laiha laiha laihempi laihin.

Psyka sanoi, että ahdistukseen on vain yksi lääke, nimittäin ruoka. Mitä isompi ahdistus, sitä enemmän pitää syödä. EiEiEi. Ei se niin mene. Ruokahan on se mikä ahdistaa. Ellen syö, ei ahdista. Helppo yhtälö minun mielestäni. Se et ole sinä, vaan se ääni sinun päässäsi. En pysty enää tunnistamaan omia ajatuksiani tuosta äänestä. Ehkä en edes halua. Välillä voin kuulla vielä kolmannenkin äänen. Se käskee ahmimaan. Välillä olen liian heikko ja tottelen sitä...

Koulussa oleminen ahdistaa myös. Minulla on vain ne neljä kolme kurssia ja minusta tuntuu siltä etten jaksa tätä jaksoa loppuun. Yhdeltä kurssilta minut potkittiin jo ulos liiallisten poissaolojen takia. Lääkärikin kysyi että jaksanhan minä. Kyllä tietysti, vastasin ja hymyilin.
Koulussa on liikaa ihmisiä. Liian paljon laihoja ihmisiä. Puren huuleen jotten pillahtaisi itkuun kesken koulupäivän. Viekää minut pois.

Masennuslääkitystäni tuplattiin, mutta siitä ei tunnu olevan hirveästi apua. Se ei edes auta minua nukkumaan paremmin. 

Aamulla kävin labroissa ja EKG:ssä. Ei ollut kiva reissu, piikkikammoinen kun olen. Melkein toivon arvojen olevan päin puuta. Ei huoleta yhtään. Miksi ne olisivat? Olenhan isoiljettäväläski... Verikokeet olivat kuitenkin hyvä ja syy jättää aamiainen väliin.

Siirryin toiselle ravitsemusterapeutille. Sain uuden helpomman ja pienemmän ateriasuunnitelman. Siitä kuitenkin lisää omassa postauksessaan myöhemmin.

Taidan taas olla tulossa kipeäksi. Kuinka tyypillistä...