heinäkuun ensimmäinen

Tänään aamulla mä jo uskoin et asiat selviäis ja kaikki vielä muuttuisi paremmaksi. Ainakin halusin uskoa niin. Sitten kuitenkin yölinen ennenuni palautui mieleen, lopulta pienempiäkin yksityiskohtia myöten. Siihen suuntaan ne asiat sitten luisuivatkin. Tuntuu, että tänään oikein mikään ei ole mennyt suunnitelmien mukaan. Kaikki mikä voi mennä pieleen on mennyt. Postissa jouduin odottamaan kakskyt vuoronumeroa. Ahdistus. Tilaamani ratsastusvarusteet eivät olleet toivomusteni mukaiset. Ahdistus. Kaupassa se leipä, mitä halusin ostaa oli loppu ja jouduin ostamaan muuta. Ahdistus. Vaatteet ahdistaa. Ruoka ahdistaa. Mun läskit ahdistaa.

ahdistus

Mun lääkityksen olisi pitänyt jo alkaa selvästi ei vaikuttamaan, mutta ei vain tunnu siltä. Miksi heinäkuun piti tulla just nyt? Tällä hetkellä en näe oikein mitään hyvää koko kuukaudessa. Heinäkuu tuo tänä vuonna mukanaan vain ikäviä asioita ja asioita joita pitäisi hoitaa. Hoitokin jää aika lailla lomalle. Minulla on yksi tapaaminen psykalla ja sekin on ensi viikolla. Olisin voinut varata ajan ravitsemurterapeutille, mutta mitä turhia. En minä mitään sillä käynnillä edes tekisi.

Kesän alussa uskoin pärjääväni loman itekseni. Tällä hetkellä olen huolestunut ja peloissani, samalla salaa tyytyväinen, että voin kolmen viikon aikana tehdä oman pääni mukaan. Tiedän kuinka ääni kuiskuttelee kauniita runojaan. Syömättömyys ja liiallinen liikunta kuulostavat houkuttelevalta, bulimiakierre pelottavalta. Mitä jos tuleekin tiukka tilanne, jos en pärjääkään kolmea viikkoa yksin. Ei ole lääkäriä, psykaa, psykiatria, terkkaa tai kuraattoria. Onhan minulla äiti, mutta enhän minä hänelle osaa puhua. Tiedän, että voin tarvittaessa soittaa hoitopaikkaani, kyllähän siellä joku on. Ja yksityiselle lääkärille saa ajan, jos vain sille osaisi puhua. "Voithan sä hätätilanteessa mennä päivystykseen... Menet ainakin jos mietit itsesi satuttamista" Joo joo, ihan varmaan. Mitä mä nyt sinne menisin ketään vaivaamaan.

(tähän väliin aloin kirjoittamaan niistä 'niin kutsutuista ystävistä'. Sitten tajusin, ettei se oikein liittynyt tän postauksen temaan. Jos sillä nyt oli mitään 'teemaa'. Oon vaan niin viittuntunut kaikkeen ja kaikkiin, ahdistus puskee samalla päälle. Tuntuu etten jaksa tätä enää, mulla ei ole oikein mitään. Ihan sama...)


Mä pärjään itse. Mun on pakko.

Viikonloppuna voisin vetää perseet. Yksin, kun ei muilla muitakaan ole.

auttaiskohan se myös ahdistukseen?:D