ihan ok päivä

Tämä päivä on ollut oikeastaan ihan hyvä. Olisin voinut syödä vähemmänkin, mutta tällä hetkellä en jaksa vaivata sillä mieltäni (vaikka söinkin yhden pågen pullan). Vatsa on kylläkin ollut jo pari päivää hieman kipeä. Se ei ole vielä tainnut tottua siihen ettei se saa enää yhtä paljon ruokaa. Tänään en myös tuntenut itseäni enää niin kipeäksi. Välillä yskittää, nuhakin vielä on ja ääni ihan matala mutta muuten tunnen itseni pirteämmäksi.

Eilisestä päivästä en oikein jaksaisi puhua. Jouduin siis käymään terkkarin luona juttelemassa ynm. Mä en onneksi ollut kasvanut (vaikka tavallaan mä toivoin sitä niin et mun bmi olisi pienempi) ja paino oli melkein sama kuin viime syksynä (en nyt muista tarkkaa mitä se silloin oli). Siis mitä? Viikko sitten painoin vielä n. kolme kiloa enemmän. Onneksi olen taas löytänyt takaisin polulle. Painoindeksini jopa hieman alle 17,2 (papareihin saattoi tulla 17,1) Kyllä mä olen ehkä hieman ylpeä itsestäni. Vaikeinta on vaan saada paino nyt pysymään tässä tai jopa vielä laskemaan.

Aamulla housut jopa tuntuivat hieman löysiltä mun päällä. Huvikseni kokeilin farkkulegginsejä jotka joulun jälkeen ei mennyt kunnolla päälle. Nyt meni, mutta voidakseni käyttää niitä pitää mun laihtua vielä hieman.

Eilen surukseni kuitenkin huomasin kuinka vaikeaa avun saaminen voi olla. Kynnys sen hakemiselle on aivan liian korkea ja kun vihdoin uskaltaa pyytää, niin sen saaminen on todella hankalaa. Terkkari ei pitänyt tilannettani vielä vakavana (sillä olenhan aina ollut hyvin hoikka blablabla...), mutta kirjoitti mulle lähetteen ravitsemusterapeutille. Ongelma vain on että joudun soittamaan sinne itse saadakseni ajan. Mä pelkään, vihaan ja välttelen soittamista melkein kaikille. Miten mä uskallan? Mitä mä sanon? Ehkä mä vaan unohdan kaiken koska musta tuntuu etten mä vielä tarvitse apua (paitsi mun ahmintaan). Mutta toi kuva tässä alla on kyllä niin totta. Tavalliset lääkärit ei tajua mitään eikä ne välitä yhtään. Se on surullista. Kuinka vähän mun pitää oikein painaa ennen kuin kukaan huomaa? Milloin mä saan apua?

Lopuksi mä haluan vielä lyhyesti kertoa unestani jonka näin viime yönä. Mä en muista sitä enää niin hyvin, mutta pointti siinä oli et mun vanhemmat sai tietää mun syömishäiriöstä. Sitten äiti jutteli siinä mulle anoreksian vaaroista vaikka eihän se mitään ymmärrä. Siinä unessa mä olin tavallaan tosi helpottunut siitä et nyt ne tietää ja mä voin näyttää kuinka paska fiilis mulla on. Kuitenkin kun mä heräsin mua pelotti aivan liikaa. Äiti myös jotenkin vahti tosi tarkoin mitä mä söin aamupalaksi. 

Anteeksi että tästä tuli nyt tämmöinen pitkä selitys ja valitus.