onsdag

Minulla ei ole oikeastaan mitään kerrottavaa. Kuitenkin päätän avata sivun ja kirjoittaa jotain.
Viikkoni on alkanut todella tylsästi. En ole tehnyt oikeastaan yhtään mitään ja olen vieläkin hieman flunssainen.

Vihdoin sain kuitenkin aikaiseksi aloittaa kirjoituksiin lukemisen. Maanantaina harjoittelin hieman matikkaa ja eilen avasin maantiedonkirjan ja luin. Kunhan jaksaisin voisin raahautua kirjastoon lukemaan.

Tämä päivä nyt on mennyt vähän matoillessa.
Aamulla kävin psykan luona.
Myöhemmin kotiin päästyäni juttelin äidin kanssa. Ensiksi riitelimme ja äiti itki. Minä istuin aivan hiljaa. Lopulta saimme puhuttua ja yritin kertoa. Kerroin ahdistuksesta, ateriasuunnitelman noudattamisen vaikeudesta ja siitä etten ole päässyt oksentamisesta eroon.

Kauppareissu venähti taas tunnin mittaiseksi. Ei tota eikä ainakaan tätä. Mitäköhän juustoa voisin ja uskaltaisin ottaa? Tuosta ei ole "laihisversiota". Lopulta en enää osannut päättää enkä ottanut mitään. Äiti poimi kärryyn polarin ja minä siirryin valitsemaan jogurttia.


Söin tänään välipalaksi stockan kirsikkarahkaa. hui
Enkä kuollut siihen. Eikä se johtanut kamalaan ahmimis-oksentamis-kierteeseen kuten pelkäsin.

yritin piiloutua isoon neuleeseen

Ja

nyt

häpeän

itseäni

kun

laitoin

tän

kuvan... 

this is me

Hieman harmittaa että poistin kaikki vanhat postaukset. Tai enhän mä niitä kokonaan poistanut, vaan ne löytyy edelleen tuolta luonnoksista. mutta kuitenkin
En kuitenkaan palauta niitä sieltä. Joitakin lukiessani minua ahdisti todella todella paljon.

Ensimmäiset postaukset olivat syyskuulta 2011. Blogi tuntuu nyt hieman tyhjältä. En ole vieläkään ihan varma mihin suuntaan haluan tämän kanssa mennä. Mistä voin ja uskallan kertoa. Mitä pitäisi ehkä jättää sanomatta. Toisaalta tämä on pitkään ollut se paikka mihin olen voinut purkaa vaikeitakin asioita.

Tämä epävarmuus johtuu osittain varmaan myös siitä etten tiedä mihin suntaan olen itse menossa. Välillä olen aivan varma halustani parantua ja tahdon tästä kaikesta pois. Seuraavassa hetkessä takerrun entistä kovemmin kiinni sairauteen, ihan kuin hukkuva pelastusrenkaaseen.

Tajusin kuitenkin että minun pitäisi ehkä esitellä itseni kun kerran aloitin puhtaalta pöydältä ja vielä laitoin kuvan pullaposkistani.


Eli tässä nyt tulee, ehkä tätä voisi kutsua esittelyksi


En ole oikeasti nimeltäni nelly, mutta täällä blogimaailmassa se on nimeni. Jos joku tuttuni eksyy tänne, pyydän ettei oikeaa nimeäni paljasteta. Teen sen sitten joskus jos niin päätän.

Teen lukion neljään vuoteen ja minulla on vielä vuosi jäljellä. Tänä vuonna olen saanut käytyä 9 ja 1/3 osa kurssia hyväksytysti. Neljännessä jaksossa minulla ei ole kursseja jotta voin keskittyä kirjotuksiin. Koulun penkille palaan huhtikuun alussa.

Mitt modersmål är svenska och jag är finlandssvensk.

Minulla on oma hevonen ja meillä on myös koira. Tallilla käyn viisi kertaa viikossa. Kilpailemme esteratsastuksessa. Täällä taidan kutsua hevostani Hessuksi.

Minulla ei ole sisaruksia, mutta perheessämme on ollut vaihto-oppilaita.

Viime vuoden tammikuussa minulta meni polvilumpio sijoiltaan. Se oli elämäni kamalin kokemus. En voinut tanssia vanhoja ja hevosen selkään en päässyt kolmeen kuukauteen. Tapaturmasta saan kuitenkin todennäköisesti syyttää ihan vain itseäni. Taisin pyörtyä, sillä en muista miten lattialle päädyin. Olisi pitänyt syödä se aamupala...

Olen olevinaan kasvissyöjä, olen ollut yläasteelta asti. En syö punaista lihaa tai possua. Kanaa syön vain varmistaakseni riittävän proteiinin saannin. Kala menettelee, mutta syömishäiriön mukana esim lohi siirtyi kiellettyjen listalle ja olen nyt joutunut opettelemaan syömään sitä uudelleen (hankalaa kuitenkin on). Raaka kala on kuitenkin nounou.

Hävettää hieman myöntää mutta olen oikea sokerihiiri. Itse sokeria en lisäile mihinkään, mutta en oikein osaa elää ilman herkkuja. Jopa silloin kun olin laihimmillani, merkittävässä alipainossa, söin esimerkiksi suklaata ja keksejä. Valitettavasti herkkujen syöminen yleensä kompensoituu muualla tai johtaa oksentamiseen.

Hoitoni tapahtuu tällä hetkellä yksityisellä. Lisää tästä ihan omassa postaukessa hieman myöhemmin.

nelijalkaiset kultamussukat

Tällaista siis tällä kertaa. Jotain oleellista jäi ehkä sanomatta, lisäilen sitten jos on tarvis.

ps. oli tarkoitus laittaa tähän kuva itsestäni mutta... näytin kaikissa niin lihavalta etten kehdannut. Anteeksi

jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa

Päässä vihlova kipu joka säteilee alas selkää ja melkein lamaannutta oikean käden. Verenmaku suussa. Särkylääke ehkä auttaisi, mutta en uskalla nousta tuolilta sillä pelkään että näkökenttäni pimenee ja jalat pettävät alta matkalla keittiöön. Sydän jyskyttää rinnassa ehkä hieman tavallista raskaammin.

Avaan telkkarin. Viideltä kanavalta tulee syömiseen tai laihdutukseen liittyvää ohjelmaa. Salaa haaveilen leivontaohjelman herkuista samalla kun popsin suuhuni porkkanaa. "Kesäksi rantakuntoon - ensimmäinen vinkki: vaihda kahvin maito ja sokeri kaneliin", vaihdan kanavaa ja jään seuraamaan ohjelmaa jossa nainen syö lähinna vain paahtoleipää. Järkyttävää.

Tämän viikkoisesta hevosenliha- kohusta järkyttyneenä olen tyytyväinen etten syö nautaa tai possua (enkä tietenkään missään nimessä hevosta). Valmisruuista syön lähinnä vain sosekeittoja ja joitakin kasvisruokia.

Sähköpostiini on ilmestynyt laihdutus tuotteita myyvä mainos. "Laihduta jopa 19kg tai saavuta normaalipainosi". hetkonen... Poistan viestin huokaisten.

Suihkun jälkeen siivoan lattialta ison tupon hiuksia ja kiikutan ne roskiin ennen kuin äiti ehtii huomata. Itseäni asia ei paljon enää hetkauta. Lounaalla keittoannokseni sisältää 50 kaloria. Välipalalla päätän ottaa leipäviipaleen sijasta kaksi karjalanpiirakkaa. Syön vielä suklapaatukan ja mielialani laskee välittömästi. ahne sika 

flunssassa

Lukuloma alkoi todella hyvin. Heti aluksi sain flunssan. Päätä ja jalkoja särkee, nuha ja kurkku kipeänä. Välillä hieman kuumetta. En jaksa raahautua sohvaa pidemmälle ja maantiedon- ja matikankirjat ovat vielä siistissä pinossa pöydällä.

Kuitenkin olen syönyt aivan liikaa, melkein ahmin. En edes kehtaa kertoa mitä kaikkea eilen napaani meni. Lopulta päädyin deletointiin, mutta en saanut kaikkea ulos.

Sain kutsun illanistujaisiin perjantaille ja juhliin lauantaille. Saa nähdä menenkö, jos nyt ensin parantuisin flunssasta.

Hassua miten näin sairaana sängyn pohjalla maatessa pää täyttyy pakkoliikunta- ajatuksista. Olisi ihan pakkopakko päästä lenkille. Kuitenkin mätän naaman täyteen ruokaa.

Vihaan itseäni. Vihaan laiskuuttani ja saamattomuuttani.
Vihaan läskejäni.

Miksi itsensä hyväksyminen täytyy olla näin vaikeaa?

16. helmikuuta

Hui tämä viikko on mennyt ihan hurjan nopeasti kun on ollut niin paljon tekemistä. Ja eilen kuitenkin tuntui jo sunnuntailta, hassua.

Heti alkuviikosta kävin kaksi kertaa psykalla. Keskiviikkona tapasin lisäksi vielä ravitsemusterapeuttia. Itku meinasi tulla katsoessani vierestä kuinka ateriasuunnitelmaani tehtiin lisäyksiä. En ollut vaurautanut tai vielä valmis muutoksiin. Voin myöhemmin laittaa tänne (uuden) ateriasuunnitelman, kun se vanhakin oli täällä ennen. Lyhyesti sanottuna voin kertoa että aamupalaa suurennettiin ja esim. rasvattomista tuotteista pitäisi siirtyä tavallisiin.

Tiistai ja keskiviikko meni abihaalaria tuunatessa. Oi kyllä, meillä oli semmoiset rumat valkoiset jotka sitten koristelimme. Näytin ihan michelin-ukolta. Onneksi oli juuri sopiva sää niin ettei tullut kylmä. Olin toki varautunut pukemalla monta kerrosta vaatetta päälekkäin.

Täytyy sanoa että penkkaripäivä ahdisti ihan todella paljon vaikka samalla minulla oli oikein kivaa. Näytin läskiltä puvussani, ruokailut laivalla aiheuttivat stressiä ja ahdistusta ja juotua tuli selvästi vähän liikaa. Eilen aamulla oli pikkasen huono olo ja oli mukavaa mennä katsomaan kavereiden vanhoja kolmen tunnin yöunien jälkeen. Tuli kyllä hieman huono mieli ja näköjään olen edelleen katkera siitä etten voinut viime vuonna tanssia.

Muilta loppui nyt koulu ihan oikeasti, minulla vielä vuosi jäljellä.

Abiabiabi!

Jeejee nyt juhlitaan!

En ehdi kirjoitella enempää sillä kohta täytyy lähteä kohti satamaa ja sieltä Abiristeilylle :)

Päivä on ahdistava, mutta yritän ajatella positiivisesti ja nauttia sekä pitää hauskaa ilman syömishäiriömörköä. Toivottavasti teilläkin on hyvä päivä, olitte sitten abeja tai ette!

Niin ja hyvää Ystävänpäivää teille kaikille!♥♥♥

uusi alku

Poistin vanhat postaukset
Uusi banneri ja ulkoasukin hieman muuttui
Uusi alku

Tässä minä nyt sitten olen

(kuva poistettu)

muutos

Päätin että jatkan tätä blogia. En kerro nimeäni mutta todennäköisesti paljastan naamani. Kirjoitan avoimemmin elämästäni, kuitenkin vain juuri sen verran kuin itse haluan. En välitä jos joku minut tunnistaa. Poistan varmaan kuitenkin kaikki vanhat postaukset (tai ainakin suurimman osan niistä), sillä en halua muistella kaikkea vanhaa paskaa.

Tänään oli ensimmäiset kirjoitukset. Minua jännitti aivan kamalasti. Minulla oli eiväitä vaikka muille jakaa, mutta en kuitenkaan syönyt niitä. Join vain mehun. Olisi varmaan pitänyt yrittää syödä, mutta en vain pystynyt siihen ja oli olevinaan niin kiire. Kotona kuitenkin söin liikaa. läski

Kiitos ja kumarrus.

Poistan tämänkin kirjoituksen kohta ja aloitan puhtaalta pöydältä.

ojasta allikkoon

Nyt ei mene hyvin.

Vällillä jo pelkän omenan syöminen ahdistaa ja ruokailut ovat tuskaa, seuraavassa hetkessä vedän kaksin käsin herkkuja. Tän viikon syömiset ovat menneet vaihtelevasti. Olen syömättä ja kun syön, syön leipää ja suklaata. Et tosi terveellistä tiedän.
Yritän olla oksentamatta, mutta välillä ahdistus kasvaa liian suureksi. Jos kerran ahmin saan luvan kärsiä ja olla lihava. Senkin läski possu.


Nämä viimeiset viikot olet oksentanut melkein päivittäin. Viime postauksessa jaksoin ajatella positiivisesti ja hyvä etten koko maailmalle ilmoittanut halustani vihdoin parantua. Tuntuu kuitenkin tekopyhältä toitottaa parantumista kun seuraavassa hetkessä on pää vessapöntössä... Oikeastaan tuntuu ihan väärältä edes puhua koko aiheesta.

Siitä asti kun sain otsaani diagnoosin F50.0 olen pelännyt että se vaihtuisi bulimiaan. Ja nyt olen kovaa vauhtia luisumassa siihen suuntaan. Siitähän saan syyttää ihan vain itseäni. Kohta se jo varmaan lukee ihan virallisissa papereissa. Mustaa valkoisella. Kuvotan itseäni.

Näköjään en ole vielä valmis päästämään irti tästä sairaudesta. En vain osaahaluapystyvoi tehdä sitä. Vaikka ihan oikeasti, valehtelematta voin sanoa, että haluan näistä ajatuksista eroon niin samalla en toivo mitään muuta kuin että olisin taas merkittävästi alipainoinen.

Tänään en ole vielä syönyt mitään. Oli varmaan fiksua mennä matikankokeeseen syömättä aamupalaa. No minkäs teet. Ei se olis menny muutenkaan yhtään paremmin. En voi varmaan syödä sit tänään enää mitään tai alan varmaan ahmimaan.


Pieni pääni ei jaksa enää tällaista.
Parempi että olen vain hiljaa ja mietin mitä tän blogin kanssa teen.